Suomi-Filmi Oy:n pääjohtaja, elokuvaohjaaja, kauppaneuvos, professori

Risto Orko (1899-2001) oli monialaisen elokuvayhtiö Suomi-Filmi Oy:n pitkäaikaisena johtajana tiiviisti mukana kotimaisen elokuvan ja elokuva-alan vaiheissa vuodesta 1933 aina 1900-luvun loppuun saakka; ohjaajana, tuottajana ja elokuva-alan järjestövaikuttajana.


Risto Orko (v:een 1933 Nylund), raumalaisen merikapteenin poika, kirjoitti ylioppilaaksi 1920 ja aloitti opinnot Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa. Luvut edistyivät verkkaisesti ja keskeytyivät kokonaan 1931, kun säädetty enimmäisaika, 20 lukukautta, täyttyi ilman loppututkintoa. Kesken opintojensa Orko toimi kauden 1924-25 Rauman Näyttämön puuhakkaana johtajana. Yliopistoa paremmin hän viihtyi Satakuntalaisen Osakunnan suojissa ja ensimmäisenä bassona Ylioppilaskunnan Laulajissa.

Osakuntaelämä johti Orkon Satakuntalaisen Osakunnan inspehtorin Jooseppi Julius Mikkolan ja ennen kaikkea tämän kirjailijapuolison Maila Talvion tuttavuuteen. Lukujensa keskeydyttyä Orko 1931 toimi ensin jonkin aikaa Suomen Ilmoituskeskuksen kartoteekkiosaston päällikkönä ja sitten Viikkosanomat-lehden toimitusjohtajana ja päätoimittajana. Jo alkukesästä 1933 hän kuitenkin siirtyi täystoimisesti elokuvan pariin, Maila Talvion suosittelemana ja tuberkuloosivalistusta näytelmäelokuvan muodossa käsittelevän elokuvan Ne 45 000 apulaisohjaajaksi.

Elokuvasta tuli sitten Risto Orkon lopullinen uravalinta. Kun elokuvan pääohjaaja Erkki Karu riitaantui elokuvan tuotantoyhtiön Suomi-Filmi Oy:n kanssa ja erosi, keskeneräinen työ kaikkine velvoitteineen siirtyi Orkon vastuulle. Viimeisten kuvausten ollessa meneillään Suomi-Filmin johtokunta tarjosi Orkolle yhtiössä Karun jäljiltä avoinna olevaa tuotantopäällikön ja pääohjaajan paikkaa.

Yön yli nukuttuaan Orko päätti ottaa tämän yllättäväksi kokemansa tarjouksen vastaan. Hänen kesällä 1934 ohjaamansa romanttinen kartanokomedia Siltalan pehtoori oli yleisömenestys, joka käänsi Suomi-Filmin Karun jäljiltä rappiolla olleen talouden jälleen voitolliseksi. Suomi-Filmin vähemmistöosakas Orkosta tuli 1934 ja vuonna 1935 yhtiön hallituksen varsinainen jäsen. Vuonna 1936 hän oli jo yksi yhtiön kolmesta pääosakkaasta yhdessä toimitusjohtaja, pankinjohtaja Matti Schreckin ja teatteri-, maahantuonti- ja levityspuolen johtajan Nils Dahlströmin kanssa. Dahlström pelattiin ulos Suomi-Filmistä 1940, ja viisi vuotta myöhemmin oli Schreckin vuoro. Orkosta tuli tällöin Suomi-Filmin toimitusjohtaja, jolla 1948 oli hallussaan jo kaksi kolmasosaa yhtiön osakekannasta. Vuonna 1974 viimeisetkin vähemmistöosakkaat luopuivat osuudestaan yhtiöön, ja Suomi-Filmistä tuli täydellinen perheyhtiö, jonka kaikki osakkeet oli jaettu Risto Orkon ja hänen viiden lapsensa kesken.

Käytännössä Orko oli Suomi-Filmin pääohjaaja kymmenen vuoden ajan, 1933-43. Sen jälkeen Orko ohjaajana vaikeni yli kolmen ja puolen vuosikymmenen ajaksi. Hänen aikansa veivät ensin aktiivinen mukanaolo toisen maailmansodan aikaisessa elokuvapolitiikassa ja sitten taistelu määräysvallasta Suomi-Filmissä ja sen yhä monipuolisemmiksi paisuvat yhtiön pääjohtajan tehtävät sekä erilaiset yhteiskunnalliset riennot. Vuoden 1943 jälkeen yhtiön pääohjaajaksi käytännössä kohosi taloon jo vuonna 1935 toiseksi ohjaajaksi kiinnitetty Valentin Vaala.

Vuosina 1934-80 Suomi-Filmi tuotti 108 pitkää näytelmäelokuvaa ja oli perinteisesti maan suurin lyhytelokuvavalmistamo. Suomi-Filmissä Orko määräsi yhtiön tuotannon päälinjat, kilpailevassa yhtiössä Suomen Filmiteollisuudessa T. J. Särkkä. Särkän maku oli selvästi rahvaanomaisempi kuin hienostuneempaa ja urbaanimpaa linjaa tavoittelevan Orkon. Yhtiöiden pääjohtajien henkilökohtaiset välit olivat parhaimmillaankin vain ulospäin korrektit.

Suomi-Filmi julkaisi omaa elokuvalehteä, (Suomi-Filmin) Uutisaittaa 1935-60, sillä oli maan suurimpiin kuuluva elokuvateatteriketju ja runsaasti erilaisia tytäryhtiöitä. Yhtiön hallittu alasajo alkoi jo 1960-luvulla television tulon jälkeen, mutta vielä 1979 Orko kokeili paluuta elokuvaohjaajaksi ohjaamalla yhteistyössä venäläisen Leonid Gaidain kanssa Maiju Lassilan romaaniin perustuvan värikomedian Tulitikkuja lainaamassa.

Suomi-Filmin suuruuden vuosina Risto Orko oli aktiivisesti mukana elokuva-alan järjestötoiminnassa, mm. Suomen Elokuvateatterinomistajain Liiton puheenjohtajana 1963-75 ja Suomen elokuvasäätiön hallituksen varapuheenjohtajana 1969-76. Suomen Käsipalloliiton hallituksen puheenjohtaja hän oli vuodet 1951-67. Orko sai kauppaneuvoksen arvonimen jo 49-vuotiaana 1948 ja professorin arvon 1979.

Risto Orko siirtyi Suomi-Filmin toimitusjohtajan tehtävistä hallituksen kokopäivätoimiseksi puheenjohtajaksi 1976. Tästä tehtävästä hän luopui vasta 100-vuotiaana 1999. Risto Orkon keskimmäisestä pojasta Kare Orkosta (s. 1940) tuli edelleenkin pienimuotoisena toimintaansa jatkavan Suomi-Filmin toimitusjohtaja vuonna 1985.


Kari Uusitalo



Kirjallisuutta

Uusitalo, Kari: ”Orko, Risto”. Teoksessa Suomen kansallisbiografia 7. Helsinki: SKS, 2006.

Uusitalo, Kari: Risto Orko. Suomalaisen elokuvan suurmies. Helsinki: [Artikkeli Oy], 1970.

Uusitalo, Kari: Risto Orko. Suomalaisen elokuvan 100-vuotias suurmies. Helsinki: WSOY, 1999.