Näyttelijä, teatteriohjaaja

Ensio Jouko teki pisimmän uran 1947–62 Lahden Kaupunginteatterissa, ensin näyttelijänä, sitten myös ohjaajana. Hänen repertoaariinsa kuului niin koti- kuin ulkomaisiakin klassikoita. Elokuvissa hänet muistetaan konnarooleista, jos kohta hän näytteli myös lain puolustajia.


Jouko Ensio Korhonen syntyi 1905 Hausjärvellä opettajaperheeseen. Yhteiskoulun käytyään hän opiskeli Suomen Näyttämöopistossa 1922–24. Hän oli näyttelijänä Porin Teatterissa jo 20-luvulla ja kahteen otteeseen 40-luvulla, Helsingin Kansanteatterissa 1933–37, Viipurin Kaupunginteatterissa 1937–40, Helsingin Työväen Teatterissa 1942–46 ja Lahden Kaupunginteatterissa 1947–62.

Joukon yli 250 rooliin mahtuu niin koti- kuin ulkomaisia klassikoita, esim. Artturi Järviluoman Pohjalaisten Jussi, Nikolai Gogolin Reviisorin kaupunginpäällikkö ja Shakespearen Hamletin kuningas. Hänen ohjauksiaan olivat mm. Erkki Kivijärven Talkootanssit ja Emmerich Kálmánin operetti Kreivitär Mariza.

Yli 20 vuoden mittaan Ensio Jouko esiintyi parissakymmenessä elokuvassa. Hänen ensimmäinen roolinsa oli tarjoilija elokuvassa Minä ja ministeri (1934). Sittemmin hän esitti sotilaita elokuvissa Tyttö astuu elämään (1943; eversti), ”Herra ja ylhäisyys” (1944; kenraali Sandro Cabeza), Hiipivä vaara (1944; kapteeni Rautala) ja Kartanon naiset (1944; aliupseeri).

Poliisia Jouko näytteli elokuvissa Maskotti (1943; komisario), Nainen on valttia (1944; poliisikomisario) ja Dynamiittityttö (1944; 2. komisario). Pääosassa vakoilupäällikkö J. Rosenberginä Jouko oli elokuvassa Salainen ase (1943).

Keskeinen rooli hänellä oli myös elokuvissa Mies Marseillesta (1937; ruhtinas Svjatomir Asátiants) ja Varjoja Kannaksella (1943; Kausalainen, suuren maailman roisto). Simo Penttilän kirjoittama seikkailufarssi Mies Marseillesta oli ollut Helsingin Kansanteatterin ohjelmistossa 1936. Näytelmässä Ensio Jouko ei esittänyt ruhtinasta vaan vääpeli Mehtoa.

Elokuvassa Ja alla oli Tulinen järvi (1937) Ensio Jouko oli yksi lakkoon kiihottajista ja Synnittömässä lankeemuksessa (1943) varjostaja Ivan. Elokuvassa Ei enää eilispäivää (1956) hän näytteli lääkäriä.

Elokuvan aarreaitassa (1945) näyttelijä itse piti parhaimpana elokuvanaan Salaista asetta. Elokuvan vuoksi hän sai kadullakin kuulla kuiskailtavan, että ”tuossa menee se suuri konna”. Ja muuan ukko oli kerran saunassa kysynyt: ”Oletteko Te se – se vakooja?” Ensio Jouko sai tosiaan esittääkseen enimmäkseen konnarooleja, jotka hän halusi esittää mahdollisimman ilmielävästi, esiintyä niin epämiellyttävänä ja konnamaisena kuin suinkin mahdollista.

Ensio Jouko oli naimisissa näyttelijä Dagi Angervon (1904–91) kanssa vuodesta 1943. Hän sai Pro Finlandia -mitalin 1957. Ensio Jouko kuoli 57-vuotiaana Lahdessa. Hänen lähtönsä oli dramaattinen: hän kuoli sydänkohtaukseen Karirannan kesäteatterissa kesken näytelmän. Teatterissa esitettiin Topiaksen klassista sotilasfarssia Rykmentin murheenkryyni, jossa Jouko näytteli kenraalin osaa.


Kalevi Koukkunen
30.9.2014



Kirjallisuutta ja lähteitä

Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Inhemska scenkonstnärer i ord och bild. Viipuri: Kustannusliike Opas [1930], 108.

Linssi (koonnut): Elokuvan aarreaitta. Kirja suurelle elokuvayleisölle. Helsinki: Sanaseppo Oy 1945, 43.

Ensio Jouko. Nekrologi. Etelä-Suomen Sanomat 18.8.1962.

Ensio Jouko. Nekrologi. Helsingin Sanomat 19.8.1962.

Suomen kansallisfilmografia 1. Helsinki: Edita 1996.

Suomen kansallisfilmografia 2. Helsinki: Painatuskeskus 1995.

Suomen kansallisfilmografia 3. Helsinki: Painatuskeskus 1993.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 5. Helsinki: Tammi 1950, 169.