Haku

Ammattikoululaisten Liitto‎ (1976–1980)

Arkisto

Ammattikoululaisten etujärjestötoiminnan käynnistyminen on osa 1960-luvun kulttuurin murrosta. Oppikoululaisten järjestö Teiniliiton toiminta muuttui 1960-luvulla etujärjestötoiminnaksi. Samalla opiskelijajärjestöt alkoivat muuntua etujärjestöiksi ja perustettiin eri koulumuotoja edustavia järjestöjä. Ammattikoululaisten liitto (AKL) ja Iltaopiskelijoiden liitto perustettiin 1967, seuraavana vuonna Suomen tekniikan opiskelijoiden liitto (STOL) ja muutamaa vuotta myöhemmin 1972 Suomen kauppaopiskelijoiden liitto (SKOL).

1980-luvulla järjestö oli taloudellisissa vaikeuksissa ja toiminta hiipui. Viimeisten vuosien aineistot puuttuvat arkistosta. Ne saattavat olla Koululaisjärjestöjen ja keskiasteen opiskelijajärjestöjen keskusliiton (KKL) arkistossa, jonka jäsen AKL oli. Keskusliton arkisto on Kansallisarkistossa

Vuonna 1987 liiton toimintaa jatkamaan perustettiin Ammattiin Opiskelijat - Sakki.

Aineistotyyppi
Arkisto
Tunnisteet
4
Aika
1976-1980
Hakemisto

Ammattikoululaisten Liitto‎ (1976–1980) 4

Näytä koko kokoelma