Haku

Elämää kartanossa 1900-luvulla

Aineistopaketin koonnut: Vantaan kaupunginmuseo

Håkansbölen kartanoalue oli sadan vuoden ajan saman Sanmarkin suvun omistuksessa. Arvid ja Emilia "Lilli" Sanmark ostivat kartanon vuonna 1905. He muuttivat neljän lapsensa ja perheessä työskennelleiden piikojen ja lastenhoitajien kanssa Helsingin keskustasta maaseudulle, silloiseen Helsingin maalaiskuntaan. Sanmarkin perheen ja kartanon työväen elämästä on säilynyt paljon valokuvia ja esineitä, jotka kertovat tarinaa 1900-luvun kartanoelämästä. Tuohon aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui paljon muutoksia. Viimeiset säätyvaltiopäivät järjestettiin 1906 ja sen jälkeen siirryttiin eduskuntajärjestelmään. Aineistopaketin avulla voi tarkastella 1900-luvun alun muutoksia yhden perheen elämän esimerkin kautta. Aineiston parissa voi pohtia isäntäväen ja palkollisten näkökulmasta, vaikuttiko sääty-yhteiskunnan mureneminen tilanpidon arkeen ja juhlaan.

Håkansbölen kartano sijaitsee Itä-Vantaalla Hakunilan, Nissaksen ja Sotungin kaupunginosien kainalossa. Kartanoalue on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Ainutlaatuiseen kokonaisuuteen kuuluu myös kartanoarkkitehtuuria ja talousrakennuksia ympäröivä puisto. Tilan historia yltää vuosisatojen taakse ja sen omistushistoria on ollut monivaiheinen. Paikka oli myös Sandmarkin perheelle entuudestaan tuttu, sillä Håkansböle oli ollut jo aiemmin Lillin suvun hallussa. Kartanon omisti 1800-luvun puolivälissä kreivitär Fredrika Munsterhjem, ja Lilli oli hänen tyttärentyttären tyttärensä. Vantaan kaupunki on omistanut kartanon vuodesta 2005 alkaen ja se on nykyään yleinen puisto.

Alakoulu: kuvataide, yhteiskuntaoppi, äidinkieli ja kirjallisuus
Yläkoulu: historia, kuvataide, yhteiskuntaoppi

Tavoite ja sisältöalue

Alakoulu

Oppiaineiden sisältöalueet:

  • Kuvataide: S1 Omat kuvakulttuurit, S2 Ympäristön kuvakulttuurit
  • Yhteiskuntaoppi: S1 Arkielämä ja oman elämän hallinta, S2 Demokraattinen yhteiskunta
  • Äidinkieli ja kirjallisuus: S3 Tekstien tuottaminen

Yläkoulu

Oppiaineet ja kurssit:

  • Historia: S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys, S2 Ihmiset muuttavat maailmaa, S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan, S5 Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen
  • Kuvataide: 1 Omat kuvakulttuurit, S2 Ympäristön kuvakulttuurit
  • Yhteiskuntaoppi: S2 Demokraattinen yhteiskunta

Tavoite: Historiallisen eläytymisen kautta tutustutaan 1900-luvun mullistuksiin ja sääty-yhteiskunnan murentumiseen. Pohditaan, miten nämä muutokset näkyivät erilaisten ihmisten elämässä.

Pohdittavaa oppitunneille
  1. Tutustu aineistopaketin kuviin ja kuvien muistiinpanoihin. Mikä on muuttunut ja mikä on pysynyt ennallaan? Jos olisit elänyt kartanossa 80 vuotta sitten, millaiset asiat olisivat täysin erilaisia ja mitkä samanlaisia kuin nykyään?
  2. Eläydy 1900-luvun alun kartanoelämään. Valitse joku aineistopaketissa esitellyistä henkilöistä tai keksi oma henkilö.
    a) Kuka olisit?
    b) Miltä elämä kartanolla sinusta tuntuu? Mistä haaveilet?
    c) Millaisia asioita päiviisi sisältyisi? Suunnittele päivän aikataulu henkilöllesi.
  3. Etsi Finna-hakupalvelusta lisää Håkansbölen kartanosta löytyvää aineistoa. Kokeile esomerkiksi hakusanoja Lilli Sanmark, Per Kasten Sanmark.
  4. Vertaa aineistopakettia esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseon aineistopakettiin Teollistuvan kaupungin kaduilla, josta voi tutkia, millaista elämä oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Siihen aikaan Sanmarkien perhe muutti Helsingistä parinkymmenen kilometrin päähän maaseudulle. Miten ihmisten elämä erosi maalla ja kaupungissa? Ovatko asiat erilaisia vai samankaltaisia kuin nykyään?
  5. Vieraile Håkansbölen kartanon puistossa. (Kartanontie 1, Vantaa)

Arvid Sanmark oli helsinkiläinen pankkiiri. Kartanokauppojen jälkeen hänen aikomuksenaan oli ryhtyä maanviljelijäksi Hakunilassa. Maaseudulle muuton ajateltiin myös olevan hyväksi hänen heikolle terveydelleen. Kuvan taulussa on Arvidin isä Carl Gustaf Sanmark nuorena. Hänet oli aateloitu vuonna 1896. Hän oli menestynyt teollisuusyrittäjä ja ansainnut mittavan omaisuuden. Sen turvin hänen poikansa Arvid pystyi elämään taloudellisesti huoletonta elämää. Sanmarkien suvun vaakunassa on teollisuutta kuvaava ratas.


Lilli ja Arvid Sanmark tilasivat ostamaansa kartanoon kunnostamissuunnitelman Armas Lindgreniltä, joka oli menestynyt nuori arkkitehti. Kartanon vanha päärakennus päätettiin kuitenkin purkaa ja rakentaa kokonaan uusi kartano. Lindgren suunnitteli rakennuksen, joka edusti myöhäisjugendin tyylisuuntaa. Se valmistui vuonna 1908. Rakennus toimi yli sadan vuoden ajan Sanmarkien jälkeläisten kotina ja vapaa-ajan asuntona.


Armas Lindgenin periaatteena oli suunnitella paitsi rakennusten arkkitehtuuri niin myös koko sisustus. Sisätilojen väritys, tapetit, valaisimet, huonekalut ja kaakeliuunit muodostivat yhdessä kokonaisen taideteoksen. Harmonisen kokonaisuuden idea oli kaunistaa kaikki niin, että ympäristössä olisi hyvä olla ja elää.


Kartanon arki oli suuren maatilan elämää. Päivittäisiä töitä johti siihen tehtävään palkattu tilanhoitaja eli pehtoori. Rengeille ja taksvärkkiläisille jaettiin aamuisin tehtävät, joita he lähtivät kartanon maille hoitamaan. Tilalla viljeltiin peltoja, hoidettiin lypsykarjaa ja kanoja. Kartano omisti paljon metsää sekä sahan, jonka avulla puutavarasta saatiin tuloja. Myöhemmin perustettiin suuret kauppapuutarhat. Vapaa-ajalla isäntäväki seurusteli lähiseudulla asuvien tuttavien kanssa.


Håkansbölen kartanoon oli hankittu seudun ensimmäinen puhelin jo vuonna 1899. Arvid Sanmark tilasi puhelinlinjan asennuksen myös uuteen päärakennukseen. Puhelin sijoitettiin eteishallin vieressä sijaitsevaan konttorihuoneeseen. Kartanolla on säilynyt puhelinlasku vuoden 1908 kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Sinä aikana oli soitettu 22 puhelua. Lasku oli 3 markkaa ja 65 penniä.


Alun perin kartanorakennusta lämmitettiin puulla. Lähes jokaisessa huoneessa oli arkkitehdin juuri siihen huoneeseen suunnittelema persoonallisen näköinen kaakeliuuni. Kuvan uuni on kartanon kouluhuoneesta. Tämän uunin erikoisuutena on tulipesän yläpuolella oleva messinkiovinen syvennys, jossa voitiin pitää koululaisten ruoka lämpimänä. 1900-luvun alkupuolella perheen lapset kävivät kotikoulua. Sisarukset kasvoivat kotiopettajattaren, lastenhoitajien ja piikojen kaitsemina.


Kartanon mailla oli paljon tilaa erilaisille leikeille ja peleille. Kesäisin aikaa vietettiin paljon ulkona, pelattiin krokettia ja sulkapalloa tai leikittiin piilosta. Lähellä sijaitsevan Nissbackan kartanon lasten kanssa oli mukavaa leikkiä ja käydä vierailuilla. Lasten ilona kartanolla oli oma aasi, joka veti lapsia perässään pienellä kärryllä. Talvellakin kartanon mailla riitti tekemistä, esimerkiksi mäenlasku kelkoilla.
Puutarhassa oli myös oma tenniskenttä, jossa erityisesti aikuiset pelasivat tennistä.


Kun arkkitehti Lindgren suunnitteli Sanmarkien perheelle uuden kartanorakennuksen, suunnitteli hän samalla myös perheen lapsille leikkimökin. Vuodelta 1912 on tallessa maalariliikkeen lasku, jossa kerrotaan leikkimökin maalauksen maksaneen 4 markkaa. Mökkiin kuuluvat myös kartanotyyliin sopivat huonekalut. Perheen lapset leikkivät siellä esimerkiksi kauppaa ja konditorian pitämistä. He laittoivat pienen lipun mökin katolle merkiksi, kun puoti oli auki. Lapset kaupittelivat kartanon työväelle herkkuja, kuten omaa leivostaan, jossa pieni voipallo oli litistettynä kahden piparkakun väliin. Lillaböleksi kutsuttu pieni leikkimökki on edelleen kartanon pihamaalla.


Kuvassa on perheen nuorin lapsi, pikkuveli Per Kasten kahdeksanvuotiaana Humber-merkkisen polkupyörän kanssa. Pyörä on edelleen olemassa. Perheen isä Arvid kuoli tämän valokuvan kuvaamisvuoden ensimmäisenä päivänä, eikä hän ennättänyt nähdä rakennuttamaansa kartanoa valmiina. Leskeksi jäänyt Lilli jäi neljän lapsensa kanssa asumaan kartanoon. Kartanon arjen töiden oli jatkuttava: peltotyöt, karjanhoito ja työmiesten palkka-asiat oli hoidettavana. Perhettä auttoivat kartanon pihapiirissä asuva pehtoori vaimoineen. Aikuistuttuaan Per Kastenista tuli seuraava isäntä taloon.


Kartanon suuressa päärakennuksessa työskenteli kahdeksan palvelusväkeen kuuluvaa naista. Isossa talossa oli paljon huolehdittavia työtehtäviä: ruuan valmistus ja muut keittiötyöt, siivous, petaus ja yöastioiden kuljettaminen, kaakeliuunien lämmitys ja öljylamppujen käyttö sekä lastenhoito. Palvelusväelle oli omat asuintilat yläkerrassa, jonne he kulkivat ns. keittiönportaikon kautta.
Kuvassa toinen oikealla on Adolfina Mattsson, lempinimeltään Fina. Hän oli perheen pitkäaikainen lastenhoitaja. Kartanon työntekijöistä huolehdittiin myös heidän vanhetessaan. Fina asui kartanolla myös sen jälkeen, kun oli jäänyt eläkkeelle, kuolemaansa saakka.


Monet uudistukset on nähty ja otettu käyttöön ensimmäisinä kartanoissa. Kartanon emäntä Lilli Sanmark osti auton jo vuonna 1914, mikä oli tuohon aikaan vielä harvinaista Suomessa. Auto oli Fiat -merkkinen. Nykyrahassa mitattuna auton arvo olisi  ollut noin 100 000 dollaria, eli yli 90 000 euroa. Automobiilin hankkimisen lisäksi oli palkattava erikseen myös koulutettu kuljettaja, sillä ajotaito oli vielä yhtä harvinainen kuin autokin. Auton hankinnasta huolimatta liikuttiin kuitenkin vielä pitkään pääasiassa hevoskyydillä. Tiet olivat huonokuntoisia, ja bensiiniä oli vaikea saada. 
Kuvan ottamisesta kului neljä vuotta, kun perheen äiti Lilli kuoli vuonna 1918. Hän ehti juuri nähdä sisällissodan loppumisen ja vanhimman poikansa Carlin kotiinpaluun. Neljä sisarusta perivät kartanon ja maaomistukset. Pehtoori Malmgren jatkoi edelleen tilan töiden hoitoa.


Beate-Sophie oli Arvidin ja Lillin nuorin tytär. Hän muutti pois lapsuuskodistaan vuonna 1920, kun hän meni naimisiin saksalaisupseerin kanssa. Heidän häissään toinen sisko Emelie tapasi tulevan aviomiehensä, saksalaisen everstin. Molemmat siskot muuttivat aikuisina Saksaan. Veli Carl ei ollut kiinnostunut maanviljelyksestä eikä tilanpidosta, vaan hänestä tuli historioitsija. Hän muutti aikuisena Helsingin keskustaan.


Peltotöitä tehtiin vielä pitkään hevosvoimin, vaikka traktori hankittiin kartanolle jo vuonna 1923. Rautapyöräinen traktori oli kuitenkin niin painava, että märällä kelillä hevonen ja sen kanssa käytettävät kevyemmät työvälineet sopivat työhön paljon paremmin. Håkansböleen hankittiin myös leikkuupuimuri ensimmäisten suomalaisten joukossa vuonna 1951. Yhdysvalloista tilatun puimurin kanssa oli epäonnea, sillä se putosi rahtilaivaa purettaessa satama-altaaseen. Per Kastenin täytyi tilata uusi puimuri pilalle menneen tilalle. Lopulta perille saapuneen uuden puimurin käyttöönottoa kokoontui seuraamaan paljon lähialueiden väkeä. Syksy 1952 oli kuitenkin ollut sateinen, joten puimuriupposi saviseen peltoon eikä siitä ollut hyötyä.


Kartanon elämä oli pitkälti omavaraista. Kartano oli iso työllistäjä alueella. Kartanon arkistosta ja kirjanpidosta selviää, että siellä työskenteli kymmeniä ihmisiä monissa eri ammateissa: pehtoori, vouti, puutarhuri, lehmien hoitaja, hevoskuski, autonkuljettaja, seppä, talli- ja latorenkejä, piikoja, sisäkköjä, räätäli ja metsänvartija. Useat heistä asuivat lähistöllä tai kartanon maille rakennetuissa työväen taloissa.


Tilan isännäksi jäänyt Per Kasten meni naimisiin vuonna 1932 tukholmalaisen Astrid Lennartsdotter Belfragenin kanssa. Astrid oli elänyt Tuhkolman seurapiireissä eikä ollut aiemmin asunut maaseudulla. Hänen täytyikin lähteä opiskelemaan taloudenpidossa tarvittavia taitoja Marttakouluun. Nuoripari halusi uudistaa jo 25 vuotta vanhan jugendtyylisen kartanon sisustusta uudenaikaiseksi. He palkkasivat arkkitehtitoimiston muodistamaan kartanon sisustusta vaaleammaksi ja modernimmaksi. Kartanoon syntyi uusi sukupolvi, kun Per Kasten ja Astrid saivat neljä lasta. Kuvassa oleva vauva on heidän ensimmäinen lapsensa, isoisänsä mukaan nimensä saanut Arvid.


Arvid sai kolme siskoa: Gunilla syntyi vuonna 1933, Marie-Louise 1942 ja Christina 1944. Sisarukset ovat kertoneet Vantaan kaupunginmuseon tekemissä haastatteluissa elämästään Håkansbölessä: he ovat muistelleet lämpimiä kesiä kartanon puistossa, rapujuhlia, kökerskan leipomia lämpimiä pulia ja pehtoorin tyttären Agdan antamaa lämmintä hoivaa. Kartanon arkeen kuuluvien maatilan töiden seuraaminen, tilan eläimet ja päivittäisiin askareisiin osallistuminen olivat osa elämää ja leikkien aiheita isäntäväen lapsille. Mutta toinen maailmasota katkaisi turvallisen lapsuuden. Aluetta pommitettiin paljon, läheisille pelloille putosi pommeja tärisyttäen kartanoakin. Astrid muutti lasten kanssa turvaan Tukholmaan, jossa hänen äitinsäkin asui. He jäivät asumaan sinne talvikuukausiksi sodan jälkeenkin ja lapset kävivät siellä koulua. Kesäksi ja loma-ajoiksi tultiin takaisin Håkansböleen.


Tilalla oli oma kauppapaikka Helsingin kauppatorilla. Tärkeitä myyntituotteita olivat voi, juusto, perunat ja vihannekset. Kartanon kasvihuoneissa kasvatettiin myyntiin myös esimerkiksi neilikoita ja tomaattia. Per Kastenin tytär Gunilla on muistellut, kuinka torielämä oli mukavaa vaikkakin välillä raskasta työtä. Torimatkalle oli lähdettävä varhain aamulla, jotta myytävät tuotteet saatiin esille ennen asiakkaiden tuloa. Äidinkielenään ruotsia puhuvat lapset oppivat käyttämään myyntityössä "torisuomea", esimerkiksi kauppaamaan kukkia "kolme kimppua satasella".


Laaja kartanoalue, johon kuului puisto, aitat, navetta, kanala, tallit ja kasvihuoneet, ja paljon työväkeä oman perheen lisäksi, on ollut mielenkiintoinen ja viihtyisä elinympäristö. Kartanossa on myös iso ullakkokerros. Kuvan tytöt ovat penkoneet vintin arkuista vanhoja 1800-luvun vaatteita ja pukeutuneet niihin leikkien hienoja rouvia.


Aikuistuttuaan Ruotsissa asuvat sisarukset pitivät kartanoa lomahuvilanaan 1990-luvun lopulle saakka. Kartano myytiin Vantaan kaupungille vuonna 2005. Siitä lähtien Vantaan kaupunginmuseo on huolehtinut kartanoon kuuluvasta kokoelmasta. Siihen kuuluu huonekaluja, tekstiilejä, astioita, työkaluja, valokuvia ja arkistomateriaalia, yhteensä noin 15 000 esinettä.