Linnoitustyöt alkavat

Rajakaupunki Loviisan Linnoituksen paikasta kiisteltiin pitkään. Lopulta hyväksyttiin Augustin Ehrensvärdin suunnitelma, jossa linnoitus rakennettaisiin kuusisakaraisen tähden muotoon. Tähden sakarat muodostivat puolustusrakennelman, jota kutsutaan bastioniksi. Linnoituksen kuusi bastionia oli tarkoitus nimetä kuningashuoneen jäsenten mukaan.

Päälinnoituksen rakennustyöt eivät koskaan edistyneet muutamaa maavallia pidemmälle. Linnoituksen suunniteltu sijoituspaikka osoittautui huonoksi sekä puolustautumisen että rakentamisen kannalta. Lisäksi Suomen alueella oli samaan aikaan käynnissä monia muita linnoitustöitä eikä valtakunnan rahakirstusta riittänyt varoja kaikkiin.

Linnoituksen itäisen ulkovarustuksen rakentaminen saatiin sen sijaan päätökseen 1750-luvun alkupuolella. Kenraalikuvernööri Rosenin ja oletettavasti maamarsalkka Ungernin mukaan nimettujen linnoitusten rauniot, bastion Rosen ja bastion Ungern, ovat osa tätä ulkovarustusta.

Asukkaita Haminasta

Loviisaan muutti käsityöläisiä ja kauppiaita, koska joka kaupungissa piti olla tietty määrä eri alojen kädentaitajia. Monet porvareista muuttivat Loviisaan juuri Haminasta, koska he eivät halunneet asua Venäjän puolella rajaa. Suomessa oli tuohon aikaan hyvin vähän kaupunkeja ja nekin hyvin pieniä. Vaikka Loviisassa oli vain noin 1500 asukasta, se oli yksi Suomen alueen suurimmista kaupungeista.

Haminalaisesta liikemiehestä, Jakob Forsellista tuli kaupungin ensimmäinen pormestari. Hän oli paitsi pormestari myös kauppaneuvos, kauppias, laivanvarustaja sekä eri teollisuusyritysten omistaja ja omisti useita kartanoita. Historiankirjoissa hän oli "kaupungin tarmokkain yrittäjä".

Forsell aateloitiin 1767, jolloin hän muutti sukunimensä af Forsellesiksi.

Posliinia Kiinasta

Ulkomaankauppa Euroopasta muualle maailmaan vilkastui 1700-luvulla kolonialismin myötä. Valtioiden suojeluksessa toimivat kauppakomppaniat pyrkivät kaupankäynnin lisäksi hyötymään meren takaisista alueista ja ottamaan niitä hallintaansa. Ruotsin Itä-Intian kauppaseura keskittyi kauppaan Kaukoidän maiden kanssa. Erityisen tuottoisaa oli teen ja posliinin tuonti Kiinasta. Itä-Intian kauppaseuran perustamisen myötä posliiniesineet saapuivat myös varakkaiden suomalaisten koteihin.

Kiinaan toimitettiin malliesineitä ja piirustuksia, joiden mukaan valmistettiin eurooppalaiseen ruokaperinteeseen kuuluvia astioita. Jälkiruoat olivat muodissa 1700-luvun puolivälissä ja niiden tarjoilemista varten tehtiin erityisiä astiastoja. Pienestä kannellisesta kupista tarjoiltiin hyytelöä tai kiisseliä. Kupin malli kopioitiin Ranskasta, sininen koristelu on tyypillistä kiinalaiselle posliinille.

Posliiniastiat olivat 1700-luvun lopun Suomessa edelleen harvinaisia ja arvokkaita. Niitä käsiteltiin huolella ja suurissa kartanoissa oli muun muassa erilliset tiskaushuoneet posliinille.

Kelloseppä Elfströmin kaappikello

Suomalaisen kelloseppäsuku Elfströmin kantaisä Petter Elfström toimi kelloseppänä Loviisassa 1763-1787. Maistraatti ja Loviisan kaupungin vanhimmat tilasivat 1774 Elfströmiltä lyönnillisen kaappikellon sijoitettavaksi kaupungin raatihuoneelle. Elfströmille maksettiin kellokoneistosta 400 taaleria kuparirahaa. Tämän lisäksi Elfströmille maksettiin 6 taaleria hopearahaa kellon vuosittaisesta vetämisestä ja puhdistamisesta.

Kellon koneisto sijoitettiin puusepänkisälli Sarleenin valmistamaan kellokaappiin, josta maistraatti maksoi Sarleenille tinkimisen jälkeen 100 taaleria kuparirahaa. Sarleenin tekemä alkuperäinen kaappi on myöhemmin tuhoutunut, mahdollisesti kaupungin palossa 1855. Elfströmin kellokoneisto pelastui ja sijoitettiin uudestaan noin 1830-luvulta peräisin olevaan kellokaappiin.

Fromin piilukkopyssy

Linnoituskaupungissa riitti töitä myös asesepälle. Tämä aseseppä Matts Fromin valmistama luodikko on harvinaisuus, sillä Fromin töitä on säilynyt vain muutama. Ne on helppo tunnistaa, sillä Fromilla oli tapana kaivertaa nimensä aseen lukkoon.

Aseessa oli alun perin piilukkomekanismi. Kun liipaisinta painettiin, lukon päällä oleva pieni piikivi löi tulusrautaan ja siitä syntynyt kipinä puolestaan sytytti ruudin. 1700-luvun aseet olivat raskaita, tämäkin painaa 4,6 kiloa.

Sotilaita ja salaseuroja

Uusi Loviisan kaupunki vilisi elämää. Kesällä 1755 Ruotsista saapui viidellä kaleerilla tuhannen miehen pataljoona Upplandin ja Södermanlandin jalkaväkirykmentin miehiä. Kaleerit miehineen viipyivät kaupungissa elokuun loppuun saakka. Kesän aikana sotilaat muurasivat prinssi Fredrik Aadolfin mukaan nimetyn bastionin eteen komean kaksikerroksinen kivitalo.

Taloa kutsuttiin ensin prikaatintaloksi, sitten linnoitustaloksi ja 1770-luvulta lähtien Komendantintaloksi. Maalinnoitusten komendantti asui talossa, joka oli kaupungin hienoin. Talossa järjestettiin tanssiaisia ja muita seurapiirin rientoja. Kuningas Kustaa III yöpyi Komendantintalossa Suomen vierailullaan 1775.

Komendantintalossa toimi myös kaupungin ylimystön salaseura Pro Amore Proximi. Salaseurat olivat hyvin suosittuja 1700-luvun Ruotsissa. Salaseurojen kokoontumisissa huviteltiin, muodostettiin sisäpiirin verkostoja ja harrastettiin siinä sivussa hyväntekeväisyyttä.

Nykyään Komendantintalossa toimii Loviisan kaupungin museo.

Loviisasta Välimerelle ja takaisin

Kaupungin kauppalaivasto oli Loviisalle rikkauksien lähde ja ylpeyden aihe. Maailmalle vietiin mm. lautatavaraa ja rautaa, tuontituotteista tärkein oli suola. 1700-luvun lopulla Loviisan kautta hoidettiin huomattava määrä koko Suomen suolan tuonnista.

Fregatti Mercurius oli yksi Loviisaan satamasta ulkomaille purjehtivista aluksista. Useimmiten määränpäänä olivat Välimeren satamakaupungit. Tyypillinen esimerkki Mercuriuksen purjehduksista on Loviisan tullikamarin tuonti- ja vientipäiväkirjoihin merkitty matka, jolle Mercurius lähti kesäkuussa 1760 lastinaan kankirautaa, pikeä ja sahatavaraa. Lähes tarkalleen vuoden kuluttua laiva palasi Loviisaan Cagliarin satamasta Sardiniasta lastinaan 2096 tynnyriä suolaa ja 200 kappaletta sitruunoita.

Mercurius haaksirikkoutui 1771 suolalastissa Bristolin edustalla. Mitä Mercurius teki Englannin länsirannikolla, on jäänyt mysteeriksi. Ennen haaksirikkoutumistaan Mercurius ehti sekaantua myös suurvaltapolitiikkaan: asiakirjoihin on merkitty, että alus oli sitoutunut kuljettamaan espanjalaista sotaväkeä Atlantin yli Amerikkaan osana Englannin ja Ranskan välistä sotaa, joka laajeni koskemaan myös merentakaisten siirtomaiden omistusta.

Mercuriuksen virallisissa tiedoissa on lähes vuoden pituinen aukko juuri näihin aikoihin, joten ei voida tietää varmuudella ylittikö alus Atlantin. Mikäli ylitti, se oli yksi ensimmäisiä Amerikassa käyneitä suomalaisaluksia.

Englantilaiset sukeltajat nostivat Mercuriuksen laivakellon merestä Bristolin edustalla 1960-luvulla. Kello palasi takaisin Loviisaan 1966 ja on nykyään esillä Loviisan kaupungin museossa.

Svartholman merilinnoitus

Ehrensvärdin linnoitussuunnitelmaan kuului myös Svartholman merilinnoitus, jonka rakennustyöt aloitettiin 1748 Loviisan edustalla sijaitsevalla saarella. Linnoituksen keskeiset osat valmistuivat 1760-luvulla, mutta täysin valmiiksi sitä ei saatu koskaan.
Linnoituksen bastionit oli nimetty rakennustöihin osallistuneiden upseerien mukaan. Tässä kapteeni Carl Fredrik von Röökin mukaan nimetty kivi.

Monet Svartholman linnoituksen rakennuksista tuhoutuivat Krimin sodassa. Linnoituksen kiviä on käytetty uudelleen rakennusmateriaalina Loviisan Seurahuoneen kivijalassa. Kaksi kivistä, Röökin ja Nordenskiöldin mukaan nimetyt, ovat esillä Loviisan kaupungin museossa.

Kaupungin kolme kivitaloa

Loviisa oli vielä 1700-luvulla puutalokaupunki. Kolmea kivirakennusta lukuunottamatta kaikki kaupungin rakennukset oli tehty hirrestä. Kivitaloja olivat vain 1750-luvun alkupuolella rakennettu Komendantintalo ja nämä Itäisen Tullikadun varrella sijaitsevat kasarmit.

Kasarmi on sotilaiden majoittamiseen tarkoitettu rakennus. Maalinnoitukseen kuuluneissa kaksikerroksisissa kasarmeissa asui aikoinaan linnoitusta rakentaneita sotilaita. Etualan upseerikasarmi toimi myöhemmin mm. palokunnantalona ja kirjastona.

Takana näkyvässä, kasarmi Liljaksi kutsutussa sotilaskasarmissa aloitti 1890 toimintansa Loviisan ensimmäinen yleinen sairaala. Nykyään rakennus on osa Loviisan terveyskeskusta.

Kuninkaallinen vierailu

Ruotsin vuonna 1751 kruunattu kuningas Aadolf Fredrik vieraili Suomessa 1752 ja tarkasti samalla myös Degerbyn linnoitukset. Kuninkaallinen vierailu oli valtava kunnia pienelle kaupungille ja kaupungin porvariston joukossa mietittiin sopivaa tapaa osoittaa "kunnioitusta ja hellyyttä Hänen armolliselle korkeudelleen".

Porvaristo päätti muodostaa keskuudessaan Cavallerie Corpsin eli oman ratsuväkijoukon, joka vastaanottaisi kuninkaan tämän saapuessa. Ratsuväkiosastolle hankittiin univormut, rummut ja trumpetit sekä oma lippu. Lippu koristeltiin kuningas Aadolf Fredrikin peilimonogrammilla.

Kuningattaren kaima

Vuoden 1752 kuninkaallisen vierailun aikana syntyi ajatus muuttaa Degerbyn kaupungin nimi Loviisaksi kuningatar Loviisa Ulriikan mukaan. Kuningatar Loviisa Ulriika ei koskaan itse vieraillut nimeään kantavassa kaupungissa, mutta saman vuoden elokuussa kaupungille luovutettiin kuningattaren muotokuva. Tämä teos on edelleen esillä Loviisan raatihuoneen seinällä.

Kuningatar Loviisa Ulriika oli alun perin preussilainen prinsessa. Vaikka kuningattarella ei ollut virallista valtaa, Loviisa Ulriika oli yksi Ruotsin vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Hän oli tyypillinen valistusajan kuninkaallinen. Hän oli kiinnostunut tieteistä ja taiteista, niin kuin monet muutkin Preussin kuningasperheen jäsenet. Taidemaalari Antoine Pesne, joka maalasi tämänkin taulun, oli heidän hovimaalarinsa.

Kuningatar Loviisa Ulriikan tärkein tavoite oli kuitenkin lisätä kuninkaan valtaa Ruotsissa, koska hänen aikanaan aatelistolla oli enemmän valtaa kuin kuninkaalla itsellään. Tätä Loviisa Ulriika ei hyväksynyt. Hänen mielestään valtakunnan johdossa piti olla valistunut itsevaltias eli valistuneiden ajattelijoiden luotsaama, mutta täysin itsenäisesti toimiva kuningas, joka veisi läpi yhteiskuntaa parantavia muutoksia.

Uusi raja tarvitsee uuden linnoituskaupungin

1700-luvulla lähes koko Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Suomen kaakkoisosa oli poikkeus, sillä Venäjä oli saanut alueen haltuunsa Hattujen sodan jälkeen solmitussa Turun rauhassa 1743. Valtakunnan raja vedettiin pitkin Kymijoen länsihaaraa niin, että linnoituskaupunki Hamina jäi Venäjän puolelle.

Asialle oli tehtävä jotain. Ruotsi tarvitsi uuden rajakaupungin, josta pystyttäisiin puolustamaan uutta rajaa. Rajan läheisyydessä vanhastaan sijainnut Vähä-Ahvenkosken kauppapaikka oli liian lähellä rajaa, jotta sieltä olisi voitu tehokkaasti torjua mahdollista naapurivaltion hyökkäystä. Olemassa olevat Porvoon kaupunki ja Pernajan kylä taas olivat liian kaukana rajasta.

Ratkaisu löytyi reilun kymmenen kilometrin päästä rajasta. Degerbyn rusthollin alueelle päätettiin perustaa uusi linnoituskaupunki, joka sittemmin sai nimen Loviisa.

Kruunun tislaamo

Loviisan kaupungin suurin teollisuuslaitos 1700-luvun lopulla oli kruunun tislaamo, jolla oli yksinoikeus paloviinan tislaamiseen. Tislaamolla oli 35 työntekijää, ja se tuotti 157 000 litraa paloviinaa vuodessa. Kruunun tislaamoita perustettiin, koska kuningas Kustaa III oli kieltänyt viinan kotipolton. Talonpojat vastustivat kuninkaan määräämiä viinanpolttokieltoja, sillä viinaa nautittiin paitsi juhlajuomana myös lääkkeenä. Paloviina oli hyvin yleinen ja monille ainoa lääkeaine, jota käytettiin sekä sisäisesti että ulkoisesti. Loviisan kaltaisessa linnoituskaupungissa paloviinaa kului myös siksi, että Ruotsin armeijan sotilaiden oikeuksiin kuului päivittäinen viina-annos.

Kanttipullo tehtiin puhaltamalla muottiin. Pullon alaosa sai neliskanttisen muotonsa muotista ja yläosa muotoiltiin vapaasti puhaltamalla. Muottia käyttämällä pulloista saatiin helpommin tasakokoisia kuin vapaasti puhaltamalla. Kantikkaita pulloja suosittiin, koska niitä oli helpompi kuljettaa kuin pyöreitä pulloja. Kuljetusta varten tehtiin erityisiä matkalippaita, joissa oli lokerot pulloille.

Venäläiset ylittävät joen

Ruotsin ja Venäjän raja kulki Kymijoella, noin kymmenen kilometrin päässä Loviisan kaupungista. Rajalla sijaitsevasta Ahvenkoskesta tuli Ruotsin ja Venäjän välinen rajanylityspaikka, jonne rakennettiin tulli- ja postiasema sekä erilaisia linnoitteita.

1802 silloinen Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ja kuningatar Fredrika tekivät pitkän Suomen vierailun ja kävivät myös Loviisassa heinäkuun alussa. Kuningatar palasi kaupunkiin vielä saman kuun lopussa. Kuningattarelle oli järjestetty mahdollisuus tavata sisarensa, Venäjän keisarinna Elisabet Ahvenkoskella. Sanotaan, että kuningatar yritti tällä vierailulla parantaa Venäjän ja Ruotsin kaiken aikaa huonontuneita suhteita.

Ruotsin vallan aika päättyi Suomen sotaan, joka käynnistyi vuonna 1808 venäläisjoukkojen ylitettyä rajan Ahvenkoskella. Seuraavana vuonna Ruotsin ja Venäjän välillä solmitussa Haminan rauhassa Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan.

Sokeri - eksoottinen ylellisyystuote

Sokeri oli 1700-luvulla ylellisyystuote ja statussymboli. Kaupungin hopeaseppä Gröndahlin vuonna 1795 valmistamat hopeiset sokeripihdit kertovat, että Loviisan varakkaan väen pöydissä oli tarjolla sokeria.

Sokerin valmistukseen käytettiin ruokosokeria, joka oli tuontitavaraa. Suomen ensimmäinen sokeritehdas perustettiin Turkuun 1758. Se oli pitkään maan ainoa sokerin puhdistamo, jossa ruokosokerista tehtiin kartion muotoisia, jopa 15 kilon painoisia sokeritoppia. Kauppiaat lohkoivat sokeritopista paloja asiakkailleen. Kotikeittiöissä näitä paloja pienittiin sokerileikkurilla tai sokerisaksilla.

Loviisan hopeasepät olivat ammattitaitoisia ja taitavia. Heidän käsissään syntyi niin koruja kuin käyttöesineitä kaupungin varakkalle väelle. Vaikka Loviisa oli yksi Suomen alueen suurimmista kaupungeista, varakasta asiakaskuntaa oli kuitenkin hyvin vähän. Niinpä kaupungin hopeasepät eivät taitavuudestaan huolimatta päässeet rikastumaan ja heillä kaikilla oli kuollessaan hyvin vaatimaton omaisuus.

Kahvi saapuu Suomeen

Kaupungin kukoistukseen vaikutti päätös tehdä Loviisasta tapulikaupunki. Tapulikaupunkioikeuksiin kuului, että kauppalaivat saivat purjehtia Loviisan satamasta suoraan ulkomaille tekemään kauppaa ja hankkimaan suolaa sekä muita tärkeitä tai eksoottisia elintarvikkeita.

Ulkomaanlaivojen lastissa oli usein kahvipapuja, mutta kahvi oli vielä pienen piirin ylellisyyttä. Vuonna 1750 Helsingissä 24 taloutta käytti kahvia. Loviisassa kahvia juotiin 11 taloudessa, mutta esimerkiksi Porvoossa ja Vaasassa vain neljässä. Vuoden 1800 tienoilla 4% kahvista tuli Suomeen Loviisan sataman kautta.

Kahvi kiellettiin Ruotsin valtakunnassa useaan otteeseen 1700-luvun loppupuolella. Syynä oli useimmiten kauppapolitiikka: kiellolla haluttiin rajoittaa ulkomaisten ylellisyystavaroiden kulutusta ja edistää kotimaista tuotantoa.

Tämä tinasta valmistettu kahvipannu on tinanvalaja Erik Lodinin tekemä. Tinanvalajilla riitti töitä. He valmistivat käyttöesineitä, joita tarvittiin niin varakkaissa kuin tavallisen väen kodeissa. Niinpä tinanvalajat ansaitsivat useimmiten enemmän kuin kaupungin hopeasepät. Myös Lodin jätti jälkeensä varakkaan kuolinpesän. Hän kuoli vain 40-vuotiaana keuhkosairauteen, tinanvalajien ammattitautiin.

Tinasotilas dokumentoi historiaa

Tinanvalajat valmistivat käyttöesineiden lisäksi myös leikkikaluja. Loviisan kaupungin museon kokoelmista löytyy esimerkiksi tinasta valmistettuja minikokoisia pöytiä, tuoleja, haarukoita, veitsiä ja astioita sekä tinasotilaita. Tinasotilaita pidetään ensimmäisinä sarjavalmisteisina leikkikaluina, joiden tuotanto alkoi Saksassa 1760-luvulla. Ruotsissa ensimmäiset tinasotilaat valettiin 1790-luvulla.

Tinanvalaja Erik Lodin oli pikkutarkka mies. Niin pikkutarkka, että hänen säilyneistä valumuoteistaan on saatu lisätietoa 1700-luvun lopun kuninkaallisen armeijan univormuista. Lodinin tinasotilaat kuvaavat eri joukko-osastojen sotilaita ja hän on kaivertanut muotteihinsa sotilaiden univormut yksityiskohtaisesti.

Miekkaa päänsä päällä heiluttava ratsumies esittää Zelowin kasakkaa. Tämä Loviisaa asemapaikkanaan pitänyt joukko-osasto sai nimensä komentajansa Mauritz von Zelowin mukaan. Lodinin tinasotilaiden avulla on pystytty täydentämään kuvaa Zelowin kasakoista, joista muuten on löytynyt vain vähän tietoa.

Kustavilaiset huonekalut

Kustavilainen tyyli syntyi Ruotsissa Kustaa III:n aikaan. Tyyli sai vaikutteita Ranskasta ja antiikista, mutta siitä kehittyi hyvin tyypillisesti ruotsalainen tyylisuunta. Kustavilaiseen aikaan huoneiden haluttiin olevan avaria ja valoisia ja huonekalut sijoitettiin usein huoneen seinustoille. Huonekalut olivat yksinkertaisia ja kevyitä niin, että niitä oli helppo siirtää tarpeen mukaan, kun esimerkiksi haluttiin muodostaa seurusteluryhmiä kahvihetkeä tai kortinpeluuta varten.

1700-luvun lopun yksinkertainen tyyli ja hillitty koristelu sopivat myös kotimaisille puulajeille, niinpä huonekaluja voitiin valmistaa paikallisesti. Loviisassakin kehittyi oma puuseppäperinteensä, jossa yhdistyivät kustavilainen tyyli, mannermaiset vaikutteet sekä itäinen vaikutus Pietarin suunnalta. Puusepät kopioivat malleja tunnettujen englantilaisten huonekalutehtaiden mallikirjoista ja muokkasivat niitä omaan suuntaansa.

Tämän englantilaistyyppisen kustavilaistuolin on luultavasti tehnyt puuseppä Henrik Johan Willén Loviisassa 1790-luvulla. Suorat linjat, selkänojan ja jalkojen koristeaiheet, helmenharmaa väri ja istuinosan raidallinen kangas ovat tyypillisiä kustavilaisen tyylin piirteitä.

Rautaa maailmalle

Strömforsin ruukki on perustettu 1695 ja kuuluu Suomen vanhimpiin rautaruukkeihin. Rautaruukeissa raaka-aine jalostettiin takoraudaksi ja rautaesineiksi. Ruukki syntyi tälle paikalle kahdesta syystä: alueella oli runsaasti vesivoimaa ruukin vesivasaroille sekä laajasti metsää, jota tarvittiin raudan taonnassa käytetyn puuhiilen valmistukseen.

Rauta oli 1700-luvulla Ruotsin tärkein vientituote ja maa tuotti tuolloin kolmasosan maailman raudasta. Raudan tuotannossa tarvittiin valtavat määrät puuhiiltä ja Ruotsin suurien rautamalmiesiintymien lähellä kasvaneet metsät oli hakattu puuhiilen raaka-aineeksi. Kun omat metsät oli käytetty, Ruotsi käänsi katseensa kohti valtakunnan itäosaa. Suomessa riitti metsää, niinpä Ruotsi perusti tänne useita ruukkeja 1600-luvulla.

Ruukit olivat Ruotsin ja Suomen varhaisia teollisuuslaitoksia. Rautaruukit olivat tärkeitä valtakunnan taloudelle ja ne edesauttoivat merkittävästi Suomen kotimaisen teollisuuden kehitystä 1800-luvulla.