Tarkastelen tässä tutkielmassa näyttelijäntyön huomiointiin liittyvää työkulttuuria elokuvan kuvauspaikalla. Erittelen näyttelijäntyössä ja ohjaajakoulutuksessa oppimiani näyttelijäntyön huomiointiin liittyviä yleisiä tapoja ja esitän hyödyllisiksi havaitsemiani, vakiintumattomia näyttelijäntyötä tukevia käytänteitä. Työskenneltyäni (kouluttautumattomana) näyttelijänä kameran edessä kymmenissä tuotannoissa minulle tuntuu luontaiselta kirjoittaa myös näyttelijän näkökulmasta eikä pelkästään ohjaajan. Havainnollistan työkulttuurin tarkastelua muutamalla omakohtaisella kokemuksella kuvauspaikalta. Omaa pohdiskeluani seuraa haastattelemani kahden elokuvaohjaajan, Aku Louhimiehen ja Selma Vilhusen, sekä kahden näyttelijän, Eero Ahon ja Krista Kososen, mietteitä aiheesta.

Jos ohjaaja ja näyttelijä eivät ole ennestään tuttuja keskenään, heidän yhteistyönsä alkaa koekuvauksissa, tapaamisen merkeissä tai näyttelijäharjoituksissa. Moni näyttelijäntyötä tärkeänä elementtinä pitävä ohjaaja varaa elokuvan budjetista osan kuvauksia edeltäville harjoituksille. Niissä ohjaaja ja näyttelijä saavat esim. kehittää henkilöhahmoja, heidän välisiä suhteitaan ja taustatarinoitaan ilman kuvausten aikataulupaineita, tutustua toisiinsa ja kommunikoida työtapojaan. Joillekin ohjaajille riittää kahvittelu keskeisten näyttelijöiden kanssa ennen kuvauksia. Näyttelijäntyön huomiointi elokuvanteossa voi siis alkaa jo ennen kuvauksia, mutta tässä opinnäytetyössäni syvennyn sen huomiointiin kuvausten aikana. Haastatteluissa käsitellään myös kuvauksia edeltäviä elokuvanteon vaiheita.

Ohjaustapoja on lukemattomia ja täysin toisistaan poikkeavin tavoin on elokuvan historiassa päästy yhtäläisen mestarillisiin lopputuloksiin. Tarkastelemani käytänteet sopivat erityisesti valtavirtaelokuvalle ominaisen, realistisuutta tavoittelevan näyttelijäntyön tueksi. Tarkoitukseni ei ole esittää yleispäteviä sääntöjä, vaan tärkeinä pitämiäni työkulttuurin piirteitä sekä itselleni ihanteellisia ohjaustapoja. Joitain niistä on käytännössä mahdotonta aina noudattaa niissä epäihanteellisiin ratkaisuihin pakottavissa aikataulupaineissa, jotka ammattituotannoissa ovat pikemmin sääntö kuin poikkeus. Periaate, jota mielestäni jokaisen ohjaajan pitäisi pyrkiä kaikissa kuvaustilanteissa noudattamaan, on työyhteisön kunnioitus, koska elokuvanteko on joukkuelaji (joskin perinteisesti kaukana demokratiasta), ja ohjaajan käytöksellä ja päätöstenteolla on merkittävä vaikutus kuvausryhmän työhyvinvointiin. Itse koen, että ohjaajan tulee ottaa huomioon kaikki taiteellisesta toteutuksesta vastaavat kuvausryhmän jäsenet, sillä he palvelevat työllään ohjaajan taiteellista kokonaisnäkemystä. Tässä tutkielmassa keskityn kuitenkin näyttelijöihin. Kunnioittava ohjaaja voi näyttelijöitä vahingoittamatta saattaa heidät mukavuusalueidensa ulkopuolelle, mitä monet näyttelijät toivovatkin, mikäli se tapahtuu ehjän luottamussuhteen ehdoilla ja on halutun lopputuloksen kannalta perusteltua. Useita ohjaajia, joita on kiitelty verrattomista elokuvista unohtumattomine näyttelijäsuorituksineen, on jälkeenpäin syytetty epäkunnioittavista työtavoista, jotka ovat aiheuttaneet näyttelijöille traumoja ja mielenterveysongelmia. Siispä tätäkään periaatetta ei voida pitää hyvän lopputuloksen kannalta välttämättömänä, vaan se on ennemminkin työkulttuurin terveyteen liittyvä edellytys.

En väitä, että näyttelijöitä pitäisi kohdella kuvauspaikalla ylempiarvoisina tai että heille pitäisi sallia siellä kaikenlainen käytös. Mielestäni näyttelijän ammattitaitoon kuuluu kuvausryhmän työn huomiointi monin tavoin sekä toimiminen ohjaajan palveluksessa. Ennen kaikkea näyttelijän kuuluu palvella roolihenkilöään ilmaisemalla hänen mielenliikkeitään ja tunne-elämäänsä niin kuin omiaan. Vaikka hyvä näyttelijäntyö vaikuttaa syntyvän impulsiivisesti hetkessä, se edistää tarkkaan harkitusti teoksen dramaturgiaa. Se edellyttää otollisia kuvausolosuhteita, sallivaa ja sosiaalisesti riittävän neutraalia maaperää, jossa se ei jää alisteiseksi teknisten osastojen työskentelylle. Herkän näyttelijäntyön mahdollistaminen hektisellä kuvauspaikalla on taitolaji, jota pyrin tämän tutkielman avulla opettelemaan.