Tässä diplomityössä selvitetään teräsbetonipaalujen säilyvyyttä maaperässä sekä paalujen ikääntymiseen vaikuttavia tekijöitä. Työssä tarkastellaan teräsbetonisten paalujen käyttöikäsuunnittelun periaatteita erityisesti aggressiiviseksi luokitelluissa olosuhteissa. Tavoite on lisätä tietoa teräsbetonipaalujen käyttöikäsuunnitteluun ja tarkastella nykyisen käyttöikäsuunnittelun perusteluita. Tutkimus koostuu kirjallisuusselvityksestä, in-situ-tutkimuksista ja laboratoriotutkimuksista. Työ oli tarkoitus toteuttaa pääasiallisesti kokeellisena vanhoista paaluista kerätyistä näytteistä. Tutkimusaikataulun puitteissa paalunäytteitä kerättiin yhteensä kahdesta kohteesta Turusta ja Espoosta. Näytteitä ei löydetty aggressiiviseksi luokitelluista olosuhteista. Tässä tutkimuksessa esitetyt johtopäätökset säilyvyydestä aggressiivisissa olosuhteissa nojautuu kirjallisuudesta löytyneeseen aiempaan tutkimustietoon.

Tutkimuksen keskeisimpiä havaintoja on, että teräsbetonipaaluilla on erinomaiset olosuhteet lujuudenkehitykseen ja paaluissa käytettävän betonin pitkäaikaislujuus on huomattavasti mitoituslujuutta korkeampi. Paalut ovat yleensä suojassa betonin yleisimmiltä rasitustekijöiltä, karbonatisoitumiselta, pakkasrasitukselta ja kloridirasitukselta. Kirjallisuus- ja maastotutkimusten perusteella sulfaattien esiintyminen on rannikkoseudulla yleistä, mutta maaperä on vain harvoin paaluille haitallista ja aggressiivista. Vaikka sulfaattiriski ei ole yleinen, on siihen suhtauduttava vakavasti ja maaperän todellinen happamuus on perustusrakenteiden pitkää käyttöikää ja vaikeaa korjattavuutta ajatellen aina selvitettävä. Tutkimuksen johtopäätöksissä on esitetty ohjeellinen menettelytapa suunnittelijoille maaperän aggressiivisuuden selvittämiseksi.