Search

Euroopan unionin ratkaisut siirtolaiskriisissä 2015 - 2016

QR Code

Euroopan unionin ratkaisut siirtolaiskriisissä 2015 - 2016

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia ratkaisuja Euroopan unioni teki vuosina 2015 ja 2016 hallitakseen kolmannen maan kansalaisten laajaa ja hallitsematonta luvatonta maahantuloa. Tutkimuksen tarkoitus oli luoda realistinen kuva ennen kaikkea Euroopan unionin kyvystä vastata rajat ylittävään kriisiin. Tutkittuun tietoon pohjaava tilannekuva tukee valmistautumista mahdollisen vastaavan tilanteen toistumiseen.

Päätutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Analyysissa tehtyjä ha-vaintoja tulkittiin Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian viitekehyksessä. Tutkimuksen pääaineisto koostuu Euroopan komission asiakirjoista, joissa käsitellään tutkittavaa aihetta. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa aineisto rajattiin ja karsittiin analyysia varten. Toisessa vaiheessa karsittua aineistoa tarkasteltiin turvallisuuden kolmen diskurssi-ulottuvuuden kautta, luoden näin havaintojoukko aineistosta. Kolmannessa vaiheessa tehtyjä havaintoja tarkasteltiin Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian viitekehyksessä.

Tutkimuksessa osoitetaan, että komission toimesta siirtolaisuuteen liitettiin kaksi merkittä-vintä uhkaavaa tekijää, siirtolaisten määrä ja liikkeen hallitsemattomuus. Näiden uhkien tär-keimpinä kohteina nousi esiin paikallisen tason viranomaistoiminta sekä EU instituutiona. EU:n kyky vastata näihin kahteen uhkakuvaan omalla alueellaan on hyvin rajallinen, johtuen toimivallan jaosta unionin ja jäsenmaiden välillä, unionin oman operatiivisen voiman puutteesta sekä kansainvälisten sopimusten velvoitteista. Tästä syystä EU on vahvasti riippuvainen jäsenmaidensa ja kolmansien maiden panoksesta esitettyihin uhkakuviin vastaamisessa.

Lyhyellä aikavälillä tehokkain tapa torjua EU:n alueelleen kohdistuvaa laajamittaista ja hal-litsematonta maahantuloa on toimivat suhteet kolmansiin maihin olettaen, että siirtolaisia ei jäsenmaiden toimesta fyysisesti pysäytetä rajalla. Pitkällä aikavälillä tehokkain tapa on pyrkiä vaikuttamaan kaikilla politiikan aloilla siihen, että ihmisillä ei olisi tarvetta tai mahdollisuutta pyrkiä suurissa määrin Eurooppaan.

Saved in: