Tutkimus pääkaupunkiseudun puolustamiseksi laadituista suunnitelmista tavoittelee ymmärrystä viime sotien jälkeisten suunnitelmien kehityksestä, kehittämisestä ja kehittäjistä. Tutkimuksessa Suomen Puolustusvoimien historiaan yhdistyy operaatiotaidon ja taktiikan historia eli suunnitelman laatijoiden, niin kutsuttujen operaatikkojen ajatusten ja johtopäätösten tarkastelu. Työssä on tutkittu kahden ensimmäisen viime sotien jälkeisen suunnittelukierroksen aikaisia operatiivisia suunnitelmia ja liikekannallepanon valmistelua pääkaupunkiseudun alueella. Lähtökohdaksi otettiin jatkosodan lopun tilanne Helsingissä. Työn painopiste on suunnitelmien kehittymisen käsittelyssä, eikä tutkimus siten käsittele koko puolustusvalmiutta.

Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen, miten pääkaupunkiseudun puolustamiseksi laaditut suunnitelmat kehittyivät sotien jälkeisillä suunnittelukierroksilla? Käsittely perustuu alatutkimuskysymysten kronologis-temaattiseen järjestykseen, joka on samalla operatiivisen suunnitelman laatijan tunnistetun toimenpidejärjestyksen mukainen. Tutkimusmenetelmä on lähdekriittinen sisällönanalyysi, sisältäen piirteitä paikallishistorian tutkimuksesta – tarkkaan rajatulla maantieteellisellä alueella. Työn tutkimustulokset perustuvat pääosin alkuperäislähteisiin.

Tutkimustulosten perusteella suunnitelmavalmius oli suunnittelukierrosten myötä hyvä, etenkin sisäisen järjestyksen säilyttämisen ja täydennyskokoonpanon joukkojen käytön osalta, jossa Helsingin linnoitusalueella oli merkittävin rooli. Suunnitelmien toteuttamiskelpoisuudessa oli monia haasteita, jotka painottuivat vanhenevaan kalustoon ja aseisiin sekä keskeneräiseen liikekannallepanokykyyn. Suunnitelmat vastasivat kuitenkin ylemmän johtoportaan antamaan tehtävään ja uhkakuvaan. Lisäksi ne sisälsivät pääkaupunkiseudun omaleimaisia ja muista kansallisista tekijöistä poikkeavia erityispiirteitä, kuten väestön evakuointi ja kansallisen päätöksenteon suojaaminen.

Tutkimustulosten perusteella suunnitelmat laadittiin prosessin kaltaisella toimintatavalla. Sen erityispiirteitä olivat aikakauden sotataidollinen kehitys uusine ilmaaseineen ja kykyineen, edellisten sotien kokemukset, maastontiedustelujen ja sotapelien korostunut osuus sekä salaamisen kulttuuri. Tutkimustuloksista myös nähdään, etteivät arviot esimerkiksi sotilaallisesti tärkeistä alueista ja kohteista juuri muuttuneet viime sotien aikaisesta tilanteesta 1960-luvulle, sillä samat ryhmityslinjat kelpasivat monelta osin myös muuttuneisiin uhka-arvioihin. Rakentuva infra pakotti päivittämään joitain suunnitelmien sisältöjä, esimerkiksi Seutulan lentokentän valmistumisen tai Porkkalan palautuksen myötä. Joka tapauksessa vuoden 1955 jälkeen suunnitelmien kehittäminen painottui liikekannallepanon suunnitteluun, ja operatiivisia suunnitelmia päivitettiin tarpeen mukaan koko tarkastelujakson ajan 1960-luvun alkuun saakka.