Haku

Prosessijohtaminen taistelualuksella

QR-koodi

Prosessijohtaminen taistelualuksella

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä prosessijohtaminen on ja kuinka se soveltuu taistelualuksen johtamiseen.

Prosessijohtamisen teoriaa tutkittiin kvalitatiivisen aineisto- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin, mikä on tämän tutkimuksen päämenetelmä. Apuna teorian kartoittamisessa oli käsite- ja kirjallisuusanalyyttinen tutkimus, jota täydensivät osin asiantuntijahaas-tattelut.

Tutkimuksen materiaalin käsittelyssä ja etenkin tutkittavan tiedon ymmärtämisessä käytti tutkija päämenetelmänään hermeneutiikkaa. Käsillä olevassa tutkimuksessa tutkittiin taistelualuksen johtamista sekä sodan- että rauhanajan toimintaympäristössä, koska taistelualukset kuuluvat merivoimien operatiivisiin yksiköihin, eikä selkeää eroa rauhan- ja sodanajan toimintojen välillä pysty aina tekemään.

Tutkimus oli luonteeltaan perustutkimus, jossa aihepiiriä vasta kartoitettiin eikä uutta teoriaa pyritty luomaan. Tämän tutkimuksen päätavoitteena on kuvailla prosessijohtamista sekä yleisesti, että Merivoimien taistelualuksilla ja muodostaa ymmärrys prosessien johtamisen hyvistä ja huonoista puolista sekä mallin käyttöönoton perusteltavuudesta ja toimivuudesta käytännössä taistelualusympäristössä

Ennen prosessijohtamisen teorian kartoitusta selvitettiin taistelualusta toimintaympäristönä, mikä antoi perusteet ymmärtää prosessilähtöisen johtamistavan toimivuutta alusympäristössä.

Asiantuntijahaastatteluja käytettiin sekä tukevana- että päämenetelmänä siirryttäes-sä prosessijohtamisen yleisestä tutkimuksesta Merivoimien sekä taistelualuksen prosessien johtamisen tutkimiseen.

Tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, että prosessijohtaminen on hyvä johtamismenetelmä taistelualuksenkin käyttöön, jo siitä syystä, että taistelualuksen toiminnot tapahtuvat kaiken aikaa hyvin prosessimaisesti.

Taistelualuksella prosessijohtamista ei tarvitsekaan ottaa jatkuvaksi ja hallitsevaksi johtamisvälineeksi, vaan se voisi olla vain yksi johtamisen ”työkalu”, jota käytettäisiin tarvittaessa jonkun tietyn prosessin kehittämiseen.

Tallennettuna: