Haku

Kahvikuppi; AS; kuppi

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Forssan museo

Kahvikuppi; AS; kuppi

Arabian AS-mallin kahvikuppi keltaisella kukkakuviolla. Kahvikuppi on osa kokonaisuutta johon kuuluu kupin lisäski myös tassi. AS-mallin kahviastiat on suunnitellut Richter Reinhard vuonna 1936. Astian piippuleima asettaa astian valmistusajankohdan vuosien 1932-1949 välille, jolloin Arabia painoi astioihinsa ikonisen piippuleiman. AS-sarjaa tiedetäänkin valmistettaneet vuosien 1938 ja 1946 välillä. Piippuleima edusti tehtaan tunneliuuneja, jotka olivat 122 metrisinä aikanaan maailman suurimmat. Arabian tuotteista on löydettävissä leima, joka kertoo esineen valmistusajasta ja joissain tapauksissa myös sen materiaalin ominaisuuksista. Leima on vaihdellut eri vuosina, mikä auttaa astioiden ajoittamisessa. Värileiman lisäksi astioihin saatettiin painaa massaleima, jossa oli usein merkintöjä valmistusmateriaalista ja sen koostumuksesta. Leimat saattavat antaa tietoa myös tarkemmasta valmistusajankohdasta. Esimerkiksi merkintä 12-62 saattaa tarkoittaa joulukuuta 1962. Tosin muun muassa kruunuleiman yhteydessä numeromerkintä saattaa tarkoittaa tehtaan tuotantonumeroa. Käsinmaalatut esineet on saatettu myös singeerata esimerkiksi suunnittelijan ja maalaajan nimikirjaimilla.

AS

Tallennettuna: