Haku

Nuorisobarometri 2001

QR-koodi

Nuorisobarometri 2001

Finnish Youth Survey 2001

Tutkimuksen alussa kartoitettiin nuorten sijoittumista työelämään sekä suhtautumista muun muassa koulutukseen, vaikuttamiseen, ulkomaalaisiin, eläinaktivisteihin ja aseistakieltäytyjiin. Lisäksi kysyttiin vastaajien asumismuotoa ja tiedusteltiin, kuinka paljon eri asiat (esimerkiksi työnsaanti, luonnonläheisyys, asuinpaikan tarjoamat peruspalvelut ja kohtuuhintainen asuminen) vaikuttavat asuinpaikan valintaan. Seuraavaksi tarkasteltiin nuorten tuloja, rahankäyttöä ja kulutusta. Vastaajilta tiedusteltiin valmiutta ottaa pankkilainaa eri tarkoituksiin (mm. asuminen, opiskelu, auto, nautintoaineet) sekä kestohyödykkeiden ostopäätöksiin vaikuttavia asioita (esim. tuotteen kotimaisuus, ympäristöystävällisyys, hyvä laatu, halpa hinta, takuu). Lisäksi nuorilta kysyttiin, jättävätkö he tarkoituksella laskuja maksamatta ja onko heillä maksuhäiriömerkintöjä. Edelleen kartoitettiin vanhempien antamaa taloudellista tukea kuluneiden kuuden kuukauden aikana. Nuorten tulevaisuudenodotuksia kartoitettiin kysymällä, kuinka tärkeää on, että vastaaja on 35-vuotiaana saavuttanut eri asioita (mm. oman perheen ja lapsia, pysyvän työsuhteen, omistusasunnon, korkean elintason, luotettavia ja hyviä ystäviä). Sitten tiedusteltiin, kuinka tyytyväisiä vastaajat ovat tällä hetkellä omaan taloudelliseen tilanteeseensa ja elämäänsä kaiken kaikkiaan. Lopuksi selvitettiin nuorten yhteiskunnallista osallistumista kysymyksillä läheisimmäksi koetusta puolueesta (jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt), äänestysmotiiveista ja vaikuttamisesta oman asuinalueen suunnitteluun ja palveluihin. Taustamuuttujina olivat muun muassa sukupuoli, ikä, kuntaryhmä, suuralue ja koulutus.

Tallennettuna: