Tunne-elämältään tasapainoiset henkilöt kokevat muita harvemmin, että työ vie ajan perheeltä. Henkinen väsymys työssä ja parisuhteen ongelmat ennakoivat puolestaan psyykkistä pahoinvointia. Muun muassa nämä tulokset nousivat esiin Johanna Rantasen väitöstutkimuksessa, jossa hän tutki, onko yksilön persoonallisuudella merkitystä työn ja perheen yhteensovittamisen kannalta.Rantanen havaitsi, että persoonallisuuden piirteet: tunne-elämän tasapainoisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja avoimuus uusille kokemuksille, ovat hyvin pysyviä yksilön ominaisuuksia aikuisuudessa. Ne ovat myös merkittäviä työn ja perheen yhteensovittamisen tuntemusten ennakoijia tilannetekijöiden lisäksi.- Tärkeimmäksi piirteeksi nousi tunne-elämän tasapainoisuus. Tunne-elämältään tasapainoisimmat tutkittavat kokivat muita harvemmin, että työ vei aikaa ja häiritsi perhe-elämää, kuten kodin- tai lastenhoitoa. He kokivat myös muita harvemmin, että perhe vei aikaa työltä tai häiritsi päivittäistä suoriutumista työssä, Rantanen erittelee.Keski-iän kynnyksellä, 42-vuotiaina noin puolet tutkituista koki työn ja perheen yhteensovittamisen suotuisana: he katsoivat työn ja perheen tukevan toisiaan ilman tuntemusta näiden elämänalueiden keskinäisestä ristiriidasta. He kertoivat esimerkiksi onnistuneen työpäivän näkyvän hyväntuulisuutena myös kotona tai että perheessä vaaditut asiat, kuten aikatauluista kiinni pitäminen, siirtyvät hyviksi käytännöiksi myös työhön.Persoonallisuuden piirteistä tunne-elämän tasapainoisuus, sovinnollisuus ja tunnollisuus yhdessä muodostivat pohjan suotuisalle työn ja perheen yhteensovittamisen kokemukselle. Sen sijaan nämä piirteet eivät olleet ominaisia tutkittaville, jotka kokivat yhteensovittamisen ongelmalliseksi. Tutkittavista noin kymmenesosalla kokemus työn ja perheen yhteensovittamisesta oli ongelmallinen: päällimmäisenä oli tuntemus työn ja perheen välisestä ristiriidasta ilman kokemusta näiden elämänalueiden tuesta toisilleen.- Vastoin odotuksia ajanpuutteesta tai aikataulujen yhteensopimattomuudesta johtuvalla työn ja perheen välisellä ristiriidalla ei ollut kauaskantoisia vaikutuksia psyykkiseen pahoinvointiin – ei vuoden eikä kuuden vuoden aikavälillä, Rantanen huomasi. Psyykkinen pahoinvointi ei myöskään ennakoinut työn ja perheen välistä ristiriitaa.Tärkeämpi kauaskantoinen tekijä yksilön psyykkiselle pahoinvoinnille oli uupumusasteinen väsymys työssä. Ne tutkittavat, jotka tunsivat itsensä usein henkisesti väsyneiksi työstään ja jotka jo aamulla herätessään tunsivat itsensä voimattomaksi ajatellessaan työpäiväänsä, kuvailivat muita enemmän psyykkisen pahoinvoinnin oireita kuten ahdistuneisuutta, masentuneisuutta sekä itseluottamuksen ja sosiaalisen toimintakyvyn heikentymistä.Työperäisen väsymyksen lisäksi tyytymättömyys, riidat sekä yhteisten näkemysten puute parisuhteessa ennakoivat psyykkistä pahoinvointia. Psyykkinen pahoinvointi taas ennakoi riittämättömyyden ja kyvyttömyyden tunteita vanhempana.- Tilanteessa, jossa yksilö ei voi muuttaa olosuhteitaan hän voi psyykkisen työn ja itsetuntemuksen lisäämisen avulla yrittää muuttaa – ei syviä persoonallisuuden piirteitään – vaan näihin piirteisiin liittyviä tulkinta- ja toimintamalleja arjessa. Esimerkiksi se, että opettelee tekemään asiat niin töissä kuin kotona riittävän hyvin ja omien voimavarojen mukaisesti, saattaa auttaa sellaisen henkilön arkea, joka pyrkii aina täydellisyyteen tai lannistuu verratessaan itseään muihin, Rantanen ehdottaa.- Tekijöihin, jotka aiheuttavat henkistä uupumusta työssä, tulisi puuttua ajoissa. Joustavat työajat tai lyhennetyn työpäivän mahdollisuus ovat tärkeitä työn ja perheen aikataulujen yhteensovittamisessa. Työaikakäytänteet yksinään eivät välttämättä ole riittäviä toimenpiteitä yksilön ja hänen perheensä hyvinvoinnin kannalta, jos työ on sisällöltään tai toimintaympäristöltään henkisesti hyvin kuormittavaa, Rantanen toteaa.Väitöskirjan aineisto pohjautuu professori Lea Pulkkisen vuonna 1968 aloittamaan Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimukseen, jossa on tutkittu 369 lapsen elämänkulkua aina kansakoulun 2. luokalta 42-vuotiaaksi asti. Tässä tutkimuksessa käytettiin aineistoja, jotka on kerätty tutkittavien ollessa 33-, 36- ja 42-vuotiaita. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin professori Ulla Kinnusen johtaman Kotitalous, työ ja hyvinvointi –tutkimuksen aineistoa, jossa työikäisten (25 – 59-vuotiaiden) kokemuksia kartoitettiin vuosina 1999 ja 2000.