Tutkielmassani olennaista on kansalaisjärjestöjen ja tarkemmin Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry:n (MLL) sekä Pelastakaa Lapset ry:n yhteiskunnallisen aseman tarkastelu järjestöjen omasta näkökulmasta. Tarkastelu painottuu julkisen ja kolmannen sektorin väliseen suhteeseen. Hahmotan kansalaisjärjestöjen asemaa suhteessa valtiovaltaan tutkimalla kansalaisjärjestöjen kommentointia valtiovallan toimiin ja esityksiin sekä järjestöjen omia kokemuksia niiden oikeudesta toimia valtiovallan rinnalla.

Tutkielman aineiston muodostaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Pelastakaa Lasten lausunnot ja kannanotot vuodelta 2008. Lisäksi olen käyttänyt järjestöjen hyvinvointiohjelmia, toimintakertomuksia, sääntökirjoja ja historiikkeja sekä järjestön edustajan kommentteja aineistoanalyysin apuna. Tutkielman analyysimenetelmänä olen käyttänyt aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja diskurssianalyysia. Keskeiset asiat tutkielmassani ovat järjestöjen kommentoimien aiheiden ja niissä käytettyjen perustelujen analysointi, järjestöjen kokemukset valtiovallan roolista sekä niiden omista tehtävistään valtiovallan rinnalla.

Lakeihin ja yleisesti päätöksentekoon liittyvät aiheet ovat eniten esillä lausunnoissa ja kannanotoissa. Myös elinympäristöt ja kulttuurinen ilmapiiri, vuorovaikutus ja osallisuus, taloudelliset voimavarat, ongelmien ennaltaehkäisy sekä sosiaaliturvaan ja terminologiaan liittyvät aiheet ovat kommentoinnin kohteena. Myönteinen, mutta kehittävä linja on selkeästi tarkastelemieni järjestöjen antamien lausuntojen ja kannanottojen tavallisin kommentointisuunta. Lasten etuja ja oikeuksia pidetään ensiarvoisen tärkeinä kaikissa aihepiireissä. Kuitenkin järjestöt suhtautuvat myös kriittisesti, torjuvasti ja uutta ehdottavasti esityksiin, joiden ne eivät usko saavuttavan toivottuja päämääriä, olevan epärealistisia tai unohtavan lasten edut ja oikeudet. Järjestöt perustelevat suhtautumistaan valtiovallan toimiin sekä arvo- että hyötydiskurssein. Kustannustehokkuus, taloudellisuus ja tehokkuus ovat osa myös järjestömaailman käyttämää kieltä ja todellisuutta, mutta myöskään asioiden ja toimintojen itseisarvoja ja inhimillisiä tarpeita ei ole unohdettu.

Tutkielmani osoittaa, ettei järjestömaailma ole omien kokemustensa mukaan unohtanut alkuperäisiä tehtäviään valtiovallan toiminnan tarkkailijana ja yhteistyökumppanina, kokemuksellisen asiantuntijuutensa ja kanavallisuutensa avulla. Järjestöt kokevat asemansa edelleen tarpeelliseksi, arvokkaaksi ja hyödylliseksi sekä valtiovallan rinnalla toimiessaan että omana toimintaympäristönään, mutta muutoksia vaikuttamis- ja osallistumiskeinoihin on jo tullut ja tulee jatkossakin.