Jokimies, Erika. 2013. 365 päivää lasten osallisuutta – mahdollisuudet ja käytännöt vuorohoidossa. Varhaiskasvatustieteen pro gradu –tutkielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. 95 sivua + liitteet.

Koko ajan tavallisemmaksi muuttuva vuorotyö on pakottanut varhaiskasvatuksen tarjoamaan palveluitaan myös epätyypillisinä vuorokauden aikoina - tällöin on kyse vuorohoidosta. Huoli lasten hyvinvoinnista ja selviytymisestä muuttuvassa maailmassa haastaa meidät kiinnittämään entistä enemmän huomiota lasten osallisuuden toteutumiseen käytännössä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ja millaisena lasten osallisuus ilmenee vuorohoidon toimintaympäristössä sekä minkälaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia vuorohoito asettaa osallisuuden toteutumiselle käytännössä. Lisäksi tutkin millaisten käytännöntoimintatapojen avulla lasten osallisuutta voitaisiin vuorohoidossa lisätä.

Tutkimukseni on otteeltaan laadullinen ja siinä on havaittavissa toimintatutkimuksellisia piirteitä. Aineistonkeruumenetelmänä käytin toiminnallista teemahaastattelua. Haastatteluja suoritin yhteensä 12, joista jokaiseen sisältyi itse kehittämäni yksilöllinen toimintatehtävä. Tutkimukseni kohdejoukkona oli vuorohoidon työntekijöitä useista eri vuorohoitoyksiköistä, kolmesta eri kunnasta.

Vuorohoidossa lasten osallisuus jakautuu kolmeen ulottuvuuteen: päiväajan aikuislähtöiseen, ilta- ja viikonloppuaikojen lapsilähtöiseen sekä osittain ympärivuorokautiseen relationaaliseen osallisuuteen. Lasten osallisuuden toteutumiseen taas liittyy useita erilaisia tekijöitä. Tutkimukseni mukaan samat tekijät, jotka iltaisin ja viikonloppuisin mahdollistavat lasten osallisuuden, puolestaan rajoittavat sen toteutumista päiväaikaan. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lasten osallisuus kulminoituu aikuisiin ja heidän toimintatapoihinsa. Lasten osallisuuden lisääminen edellyttäisi vuorohoidossa vallitsevan joustavan toimintakulttuurin laajentamista, olemassa olevien resurssien monipuolisempaa hyödyntämistä sekä lasten osallisuutta edistävien pedagogisten ja konkreettisten käytäntöjen systemaattista toteuttamista. Tällaisia käytäntöjä olivat esimerkiksi pienryhmätoiminta, lasten kokoukset, lasten idealaatikot, ikätasoiset vastuutehtävät ja projektioppiminen.

Tutkimukseni mukaan lapsilähtöisen ja relationaalisen osallisuuden toteutuminen edes auttaa lasten hyvinvointia ja lisää lasten tyytyväisyyttä sekä aktiivista toimijuutta. Tästä voidaankin päätellä, että lasten osallisuuden tukeminen saattaisi olla keino vastata vuorohoidon ja nyky-yhteiskunnan asettamiin haasteisiin. Vaikka lasten valtaistuminen saattaakin aiheuttaa aikuisissa tietynlaista epävarmuutta ja pelkoa, on se silti askel kohti laadukkaampaa varhaiskasvatusta.