Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina huomattava osa suomalaislapsista joutui sopeutumaan erilaisiin elämänmuutoksiin ja kotioloissa koettaviin vaikeuksiin. Artikkelissani käsittelen keinoja, joilla vaikeissa oloissa eläneet lapset pyrkivät pitämään yllä sekä turvallisuudentunnettaan että voimavarojaan. Turvattomien tilanteiden ennakointi ja valppaana olo muodostui lasten keskeiseksi käyttäytymisen malliksi. Valppauden jatkuva ylläpito kuitenkin kuormitti lapsia. Muistitietoaineiston perusteella rauhaa rauhattomuuteen haettiin osaltaan luonnosta ja eläimistä – lasten hiljaisista kuuntelijoista.