Varhaiskasvatus on tullut yhteiskunnan palveluna yleisesti tutuksi viime aikoina poliittisen keskustelun kautta. Varhaiskasvatus käsite otettiin Suomessa käyttöön Varhaiskasvatuksen koulutuskomitean mietinnön (KM 1974:15) myötä. Tämän jälkeen varhaiskasvatuksesta tuli myös lastentarhanopettajakoulutuksen pääoppiaine, kun aiempia oppisisältöjä yhdistettiin varhaiskasvatuksen kokonaisuudeksi. (Husa & Kinos 2001, 19.) Oppiaineena varhaiskasvatus on monitieteinen, joskin sen juuret ovat vahvasti kytköksissä kehityspsykologiaan (Karila, Kinos, Niiranen & Virtanen 2003, 125–126). Karila ym. (2003) ovat analysoineet lastentarhanopettajakoulutusten opetussuunnitelmia ja huomauttaneet, että analyysin kautta syntyvä kuva varhaiskasvatuksen määritelmästä ei ole selkeä. Määrittely syntyy opetussuunnitelmissa varhaiskasvatuksen opintojen kokonaisuuteen kirjatuista erillisistä kursseista ja niiden tavoitekuvauksista. Nämä määrittelyt ovat edelleen sidoksissa historialliseen kehitykseen ja koulutuksen murroskohtiin. Yksi niistä sijoittui vuoteen 1995, kun lastentarhanopettajakoulutus siirrettiin yliopistoihin ja varhaiskasvatuksesta tuli akateeminen oppiaine. Lastentarhanopettajan tutkinto muutettiin kasvatustieteen kandidaatin tutkinnoksi ja samalla luotiin varhaiskasvatuksen maisterikoulutus. (Husa & Kinos 2001, 19–20.) Myös vuonna 2005 koettiin murros, kun Jyväskylän yliopisto sai varhaiskasvatustieteen pääaineoikeuden (Opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä 568/2005).