Haku

Lasten osallisuus lasten ja aikuisten välisessä varhaiskasvatuksen vuorovaikutuksessa

QR-koodi

Lasten osallisuus lasten ja aikuisten välisessä varhaiskasvatuksen vuorovaikutuksessa

Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, millaista on lasten osallisuus lasten ja aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa. Selvitimme, millä tavoin aikuiset mahdollistavat tai estävät lasten osallisuuden toteutumisen ja kuinka lapset hyödyntävät heille tarjottuja osallisuuden mahdollisuuksia. Tutkimuksemme tarkoituksena on herätellä varhaiskasvattajia pohtimaan omaa osallisuusajatteluaan ja kiinnittämään huomiota siihen, kuinka aikuinen pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan lasten osallisuuden toteutumiseen. Tutkimuksen aineiston keräsimme havainnoimalla yhden päiväkodin 3-6 -vuotiaiden lasten ja heidän kanssaan työskentelevien aikuisten välisiä vuorovaikutustilanteita. Havainnoinnissa hyödynsimme suunnittelemaamme havainnointilomaketta sekä äänitystä. Litteroimme ja käsittelimme aineiston diskurssianalyysille tyypillisin piirtein. Havaintojemme pohjalta pystyimme määrittelemään kolme lasten osallisuuden muotoa: lapsen halu vaikuttaa, lapsi päätöksentekijänä ja lapsi idean esittäjänä. Aikuiset mahdollistivat lasten osallisuutta muun muassa luomalla myönteistä vuorovaikutusilmapiiriä ja estivät osallisuutta joko perustelematta tai perustellusti. Tuloksistamme käy ilmi, että lasten osallisuuden muodot ovat tiiviisti sidoksissa siihen, kuinka aikuiset toiminnallaan osallisuutta mahdollistavat ja kuinka lapset näitä mahdollisuuksia hyödyntävät. Täten voimme todeta, että aikuinen ja hänen suunnittelemansa toiminta ovat avaintekijöitä siinä, kuinka lasten osallisuus varhaiskasvatuksessa toteutuu.

Tallennettuna: