Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen Eino Leinon Helkavirsien vironnoksia. Tarkastelen runomittaa, sanastoa ja alkusointuja sekä alkuperäisissä suomenkielisissä runoissa että niiden vironkielisissä käännöksissä. Runot ovat kääntäneet Annist August ja Villem Ridala.

Teoreettisena viitekehyksenä käytän runokäännösteoriaa. Aihe on kiinnostava kulttuurihistorian kannalta, sillä Suomen ja Viron kirjallisuuden yhteys on merkittävä.

Tutkimuskysymykseni koskevat kolmea pääseikkaa, joita tutkimuksessani tarkastelen. Tutkimuksen päämääränä on vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Säilyykö runojen kalevalamitta? 2. Millaista sanastoa käännöksissä esiintyy? 3. Siirtävätkö kääntäjät alkusoinnut käännökseen? 4. Miten kääntäjien versiot eroavat toisistaan?

Nämä kysymykset valikoituivat tutkimuskysymyksiksi, koska alkusointua ja runomittaa pidetään kalevalaisen runon tunnusomaisina piirteinä ja hyvin tärkeinä runojen olemuksen kannalta. Lisäksi sanasto on kiinnostava tutkimuskohde, sillä alkutekstissä esiintyy runsaasti kalevalaisia sanoja, joista moni on käytössä esimerkiksi suomen murteissa. On kiinnostavaa selvittää, käyttävätkö kääntäjät viron yleiskielen sanoja tai esimerkiksi murteellisia sanoja.

Vertailen alkutekstissä esiintyvien runokielen piirteitä käännöksiin ja tarkastelen, miten kääntäjät siirtävät runomittaa viron kielelle. Sanaston tutkimuksessa käytän apuna Kalevalan sanat –sanakirjaa ja selvitän, millaisia sanavalintoja kääntäjät tekevät varsinkin epätavallisempien ja murteellisten sanojen kääntämisessä. Alkusointuja tutkin vertailemalla niiden määrää alkutekstissä ja käännöksessä.

Ridalan käännös vaikuttaa tavoittelevan virolaista lukijaa siinä missä Annistin käännös on kiinnostava näytös siitä, miten suomalaista kansanrunoutta voi kääntää viron kielelle niin, että se siirtyy viron kielelle lähes niin tarkasti kuin mahdollista.