Vettenterä, E. 2018. Fyysisen ja kognitiivisen harjoittelun vaikutus ikääntyneiden vähän liikkuvien henkilöiden kaatumisiin ja kaatumisen pelkoon, Jyväskylän yliopisto, Gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma, 41 s., 1 liite. Kaatumistapaturmat ovat ikääntyneen väestön merkittävä kansanterveydellinen ongelma ja niiden merkitys tulee kasvamaan tulevina vuosina väestön yhä ikääntyessä. Fyysisen harjoittelun lisäksi kognitiivisella harjoittelulla on saatu lupaavia tuloksia kaatumisten ehkäisyssä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, onko kuuden kuukauden fyysisellä ja kognitiivisella harjoittelulla vaikutusta iäkkäiden vähän liikkuvien henkilöiden kaatumisten, kaatujien, vammakaatumisten ja vammakaatujien määrään sekä kaatumisen pelkoon verrattuna pelkkään fyysiseen harjoitteluun.

Tutkielman aineisto koostui Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen PASSWORD-tutkimuksen ensimmäisen aallon tutkittavien (n=146) ensimmäisen 6 kuukauden mittaustuloksista. Tutkimukseen rekrytoitiin väestötietojärjestelmästä 70−85-vuotiaita vähän liikkuvia jyväskyläläisiä henkilöitä. Tutkittavat satunnaistettiin kahteen harjoitteluryhmään; fyysinen harjoittelu LIIKU ja yhdistetty fyysinen ja kognitiivinen harjoittelu LIIKUKO. Kaatumisia seurattiin intervention aikana kaatumispäiväkirjojen avulla, joista laskettiin kaatumisten, kaatujien, vammakaatumisten ja vammakaatujien määrät. Kaatumisen pelkoa mitattiin alkumittauksissa sekä 6 kuukauden kohdalla Falls Efficacy Scale International (FES-I) kyselylomakkeella. Intervention vaikutuksia arvioitiin monen muuttujan varianssianalyysillä (MANOVA) ja yleistetyllä estimointiyhtälöllä (GEE). Lisäksi kaatumisen riskiä arvioitiin Coxin regressioanalyysillä.

Intervention aikana LIIKU-ryhmässä kaatumisia tapahtui 50 ja vammakaatumisia 23. LIIKUKO-ryhmässä kaatumisia tapahtui 42 ja vammakaatumisia 26. Kaatujia oli molemmissa ryhmissä 30 ja vammakaatujia LIIKU-ryhmässä 17 ja LIIKUKO-ryhmässä 22. Tutkimusryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa kaatumisten määrässä (p=0.732), kaatujien määrässä (p=0.681), vammakaatumisten määrässä (p=0.508), vammakaatujien määrässä (p=0.219) eikä kaatumisen riskissä (p=0.661). FES-I-pistemäärä oli LIIKU-ryhmässä alkumittauksessa 22.1±5.5 ja 6 kuukauden mittauksessa 21.2±6.0 ja LIIKUKO-ryhmässä 22.4±5.0 ja 22.0±5.6. Ajalla ja ryhmällä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhdysvaikutusta FES-I-pistemäärään (p=0.476), mutta ajalla oli lähes tilastollisesti merkitsevä omavaikutus kaatumisen pelon määrään (p=0.051).

Yhdistetyllä fyysisellä ja kognitiivisella harjoittelulla ei ollut pelkkää fyysistä harjoittelua tehokkaampaa vaikutusta iäkkäiden henkilöiden kaatumisten määrään, kaatumisen riskiin tai kaatumisen pelon määrään kuuden kuukauden intervention aikana. Tulokset viittaavat kuitenkin, että fyysisellä harjoittelulla saattaa olla vaikutusta kaatumisen pelon vähenemiseen. Tutkimuksen todelliset tulokset selviävät vuoden kestävän intervention ja sen jälkeisen vuoden seurannan myötä.

Asiasanat: kaatumistapaturmat, kaatumisen riski, kaatumishuolestuneisuus, gerontologia