Tutkielmani tarkastelee Suomessa vuosina 2014–2017 uutisoitua Vantaan lastensuojelun kriisiä. Empiirisenä aineistona on Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Iltalehden, Vantaan Uutisten, Länsiväylän, Helsingin Uutisten, Ylen ja MTV:n verkkouutissivustoissa julkaistut Vantaan lastensuojelua ja sen kriisiä koskevat jutut aikavälillä 18.10.2014–31.12.2017. Tarkastelen näissä jutuissa esille tulevien toimijoiden asettumista toimijarooleihin ja niissä tapahtuvia muutoksia. Selvitän, miten julkisen vallan edustajat, sosiaalityöntekijät ja muut toimijat näkyvät mediassa ja rakentavat näkemyksillään keskinäisiä suhteitaan. Selvitän myös, miten näiden mediajulkisuudessa esille tulevien toimijoiden asemat ja tulkintatavat näkyvät heidän osallistumisessaan tilanteesta syntyneeseen tulkintakamppailuun. Pyrkiessään oikeuttamaan kannanottojaan ja toimiaan toimijat tukeutuvat erilaisiin painopisteisiin, joilla viitataan pakkoon, haluun, kykyyn ja osaamiseen. Näissä on nähtävissä tilannekohtaista vaihtelua ja muutoksia. Myös toimijoiden asemissa tapahtuu ajan myötä muutoksia uusien toimijoiden tultua mukaan keskusteluun.

Sovellan aineiston analyysissä greimasilaisessa semiotiikassa kehitettyä aktanttimallia ja pragmaattisten modaliteettien analyysia. Tulokset tekevät näkyväksi sen, millaisen kehyksen eri toimijat tuottavat lastensuojelulle, miten se oikeutetaan ja miten toimintaa ylläpidetään. Subjektiasema on vuosina 2014–2015 sosiaalityöntekijöillä, vuosina 2016 ja 2017 johtavilla viranhaltijoilla ja kunnan poliittisilla päätöksentekijöillä. Muut toimijat puolustavat tai haastavat vallitsevaa lastensuojelun tilaa liittämällä subjektiasemiin oikeuksia ja velvollisuuksia. Toimijoiden tekemiä tulkintoja yhdistää se, että lastensuojelun on pystyttävä vastaamaan lasten ja heidän perheittensä lastensuojelullisiin tarpeisiin. Kunnan poliittiset päätöksentekijät, johtavat viranhaltijat ja sosiaalityöntekijät kamppailevat keskenään vastakkaisine tulkintoineen siitä, mikä on lastensuojelun todellinen tilanne ja miten siihen kohdentuviin tarpeisiin ja kysyntään pystytään vastamaan. Kunnan poliittiset päätöksentekijät ja johtavat viranhaltijat vakuuttavat kannanotoissaan, että lastensuojelun tarkoituksenmukainen toiminta on saavutettavissa organisatorisia muutoksia tekemällä ja kehittämällä osaamista, kannustimia ja työmenetelmiä. Toisaalta he tuovat esille lastensuojelun kyvyn vastata palvelutarpeisiin myös vallitsevassa tilanteessa. Vastakkaista näkökulmaa edustavat sosiaalityöntekijät, osa kunnan poliittisista päätöksentekijöistä, aluehallintovirasto, eduskunnan oikeusasiamies, ammattiliiton edustaja ja toimittajat. He korostavat riittävän resursoinnin mahdollistamaa lastensuojelun kokonaisvaltaista, lain mukaista toimivuutta ja kuntalaisten oikeuksia toimiviin lastensuojelupalveluihin.