Tutkielmani käsittelee taidelaitosten mahdollisuuksia viedä esittävää taidetta hoitolaitoksiin ja sitä, mitä sen tyyppinen työ voisi antaa näyttelijälle. Tarkastelen aihetta myös taiteen ja työhyvinvoinnin näkökulmista, joten tutkielmani sivuaa jossain määrin kulttuuripolitiikassa käytävää ajankohtaista hyvinvointikeskustelua taiteen ja kulttuurin vaikutuksista. Teatteritaiteen piirissä näyttelijöiden uupumus on ollut kauan tabu ja tästä syystä tarkastelen tutkielmassani sitä, minkälaisia käsityksiä näyttelijöillä on syistä, jotka tyypillisesti johtavat uupumukseen. Haluan tutkielmallani selvittää 1) mitä ovat syyt, jotka ovat saaneet jotkut näyttelijät voimaantumaan uudenlaisista työnkuvista ja 2) mitä hoitolaitosesiintyminen antaa näyttelijälle. Tältä pohjalta toivon pystyväni tarkastelemaan, miten ja miksi taidelaitokset voisivat mahdollistaa tämän tyyppisen toiminnan. Tavoitteena on rohkaista näyttelijöitä laajentamaan työnkuvaansa. Tutkielmani on laadullinen. Aineistonani toimivat teemahaastattelut: haastattelin alan ammattilaisia. Olen lähestynyt aihetta haastatteluiden lisäksi myös omasta kokemusasiantuntijuudesta käsin. Tutkielmani tarjoaa kehittämisehdotuksia taiteen kentän toimijoille. Vaikka innostus uuteen on parhaimmillaan taiteen tekijöiden keskuudessa suurta, tulee muistaa, että työnhyvinvointiin liittyvät seikat ovat monitasoisia ja rakenteellisen tason muutosprosessi varsin hidas. Seuraavaksi olisi tärkeää rohkaista teatterinjohtajia antamaan laitosteatterinäyttelijöille mahdollisuutta monipuolisempaan työnkuvaan ja sitä kautta saada monipuolisesti taidetta ulos taidelaitoksista hoitolaitoksiin.