Erityisopetuksen käytänteet muuttuivat kansakoulusta peruskouluun siirtymisen myötä. Erityisluokkaopetuksen rinnalle käynnistyi klinikkamuotoinen eli luokaton erityisopetus. Monien vaiheiden jälkeen klinikkamuotoisen erityisopetuksen nimeksi vakiintui osa-aikainen erityisopetus, joka palveli aluksi puhe- ja lukiopetusta tarvitsevia oppilaita ja myöhemmin myös muista oppimishäiriöistä kärsiviä lapsia ja nuoria. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tarkastella erityisopetuksen muuttumista kolmen vuosikymmenen aikana. Lähestyimme tutkimusaihettamme narratiivisesta näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui seitsemälle osa-aikaiselle erityisopettajalle tehdystä haastattelusta. Orientoimme haastateltavamme narratiiviselle tutkimusotteelle tyypilliseen tarinan kerrontaan. Tutkimusote oli laadullinen ja tutkimusmenetelmänä käytimme Labovin ja Waletskyn strukturaalista analyysiä. Tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että tutkimuksen kohteena olleena ajanjaksona muutokset olivat vähäisiä. Muutosta tapahtui lähinnä virkanimikkeissä ja segregaatio, integraatio-inkluusion alueella. Tutkimus osoitti, että erityisopettajat tekivät uraauurtavaa työtä sydämellään puutteellisissa työtiloissa. Hallinnolliselta taholta erityisopetus ei saanut ansaitsemaansa arvostusta, eikä lapsen etu päässyt etusijalle. Tilastointia ei käytetty resurssien jaon perustana ja resurssipula vaivasi koko ajan, vaikka erityisoppilaiden määrä kasvoi vuosi vuodelta.