Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee diskurssianalyysin keinoin lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen moniammatillista yhteistyötä. Aiheen aiempi tutkimus on keskittynyt aloilla työskentelevien kokemuksiin yhteistyöstä, mutta kartoittamatta on jäänyt, millaista pohjaa ja mahdollisuuksia yhteistyölle luodaan yhteiskunnallisissa diskursseissa.

Tutkimuskysymys on, millaiset diskurssit kuvaavat lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen työtä ja moniammatillista yhteistyötä aloja ohjaavassa lainsäädännössä? Tutkielman aineistona toimii alojen työskentelyä lähimmin ohjaavat tekstit, eli lastensuojelulaki sekä varhaiskasvatuslaki. Diskurssianalyysin avulla tarkastellaan, millaista todellisuutta teksteillä tuotetaan alojen perustehtävistä ja moniammatillisesta yhteistyöstä. Tekstejä on analysoitu Niklas Luhmannin systeemiteorian ohjaamana. Lastensuojelu sekä varhaiskasvatus hahmottuvat omiksi systeemeikseen. Lastensuojelu sijoittuu juridiikan systeemiin, kun taas varhaiskasvatus kasvatuksen ja koulutuksen systeemiin. Aloja yhdistää toimiminen hoivan systeemeinä, minkä voi olettaa luovan pohjaa myös yhteistyölle.

Tulosten perusteella lastensuojelulain kantavat diskurssit liittyvät oikeuksiin ja vastuisiin, kun taas varhaiskasvatuksessa keskitytään lapsen kasvuun ja kehitykseen pedagogisella painotuksella. Hoivan diskursseja teksteistä löytyy vain vähän, eikä niistä ole yhteistyön pohjaksi. Tekstien moniammatillisuuden diskurssit antavat kuvan vain yhteen suuntaan toimivasta yhteistyöstä: Lastensuojelutyössä on oikeus saada päätöksenteon tueksi monialaista asiantuntijuutta ja muilla aloilla on velvollisuus luovuttaa lastensuojeluun tietoa, jos he saavat tietoonsa lapsen kasvuolosuhteiden vaarantuneen.

Nykymuodossaan varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun moniammatillinen yhteistyö ei tuo työhön lisäarvoa kuin vain toiselle osapuolelle, jolloin systeemiteoreettisesti todettuna voidaan sanoa, että organisaatioiden välinen kommunikaatio ei vähennä toiminnan monimutkaisuutta. Eri suuntiin vetävät diskurssit aiheuttavat sen, että moniammatilliseen yhteistyöhön hakeutuminen ei ole kannattavaa. Lainsäädännöstä esimerkiksi lapsen etua sekä sosiaalipoliittisia tavoitteita korostamalla voitaisiin kuitenkin johtaa lähtökohtia moniammatilliselle yhteistyölle.