Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan yksintyöskentelevien sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kollegiaalisen tuen puuttumisesta. Sosiaalipäivystys on vastuussa välttämättömästä ja kiireellisestä avun tarjoamisesta kaikille sitä tarvitseville ympäri vuorokauden. Aihepiiriä tarkastellaan sosiaalipäivystyksessä syntyvän asiantuntijuuden kautta. Aihealueesta ei ole juuri lainkaan aiempaa tutkimusta, jonka vuoksi tutkimus on ajankohtainen ja tärkeä.

Tutkielman tavoitteena on vastata tutkimuskysymykseen: millaisena yksintyöskentelevät sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijät kokevat työskentelyn ilman välitöntä kollegiaalista tukea. Tutkielma pyrkii lisäksi selvittämään, saavatko haastateltavat kollegiaalista tukea aina halutessaan sekä onko haastateltavilla mahdollisuus saada sosiaalista tukea yhteistyötahoiltaan. Tutkielma on laadullinen fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus, joka on toteutettu teemahaastattelulla ja analysoitu sisällönanalyysillä. Aineisto koostuu kuuden sosiaalityöntekijän haastattelusta. Haastateltavat työskentelevät eri sosiaalipäivystysyksiköissä ympäri Suomea.

Tutkimustulokset jakautuvat neljään teemaan: työn organisointi ja resurssit, työskentely yksin, kollegiaalinen tuki sekä sosiaalinen tuki. Teemat linkittyvät vahvasti toisiinsa ja niitä on vaikea ymmärtää toisistaan irrallaan. Sosiaalipäivystys oli organisoitu jokaisessa yksikössä eri tavoin, mikä vaikutti kollegiaalisen tuen saamiseen osan työskennellessä osin ja osan lähes aina yksin. Tulokset lisäksi osoittavat, että vähäisten resurssien takia haastateltavilla ei ollut mahdollisuutta kollegiaaliseen tukeen aina halutessaan. Kaikki haastateltavat kaipasivat työssään kollegan läsnäoloa ja kollegiaalista tukea usein. Kollegaa toivottiin työhön erityisesti reflektoinnin takia, jonka merkitys korostui kaikkien haastateltavien kertomuksissa.

Haastateltavat kokivat saaneensa sosiaalista tukea yhteistyötahoiltaan, joista suurin rooli oli poliisilla. Sosiaalinen tuki oli merkittävä tekijä työskennellessä yksin ja sen koettiin paikkaavan kollegiaalista tukea. Tutkimuksen johtopäätös on, että sosiaalityöntekijöiden ei tulisi työskennellä yksin haastavassa sosiaalipäivystystyössä ja työntekijöillä tulisi olla mahdollisuus kollegiaaliseen tukeen työssään. Lisäksi tutkimuksen perusteella työn organisointi on valtakunnallisesti hyvin sekavaa, mikä asettaa sekä asiakkaat että työntekijät eriarvoiseen asemaan ympäri Suomea.