Tutkielman aiheena ovat tarinat erityistä tukea tarvitsevien äitien vanhemmuudesta. Erityistä tukea tarvitsevilla äideillä tarkoitan tässä tutkimuksessa äitejä, joilla on kehitysvamma tai oppimisvaikeuksia. Tutkielman tarkoituksena on antaa ääni erityistä tukea tarvitseville äideille itselleen, koska aihetta on tutkittu Suomessa hyvin vähän. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat äitiys- ja perhetutkimus sekä vammaistutkimus. Talvella 2018-2019 keräämäni haastatteluaineiston analyysin metodiseksi työkaluksi olen valinnut narratiivisen eli tarinallisen analyysin, jota lähestyn sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Tutkielmaan osallistuneet äidit tavoitin Kehitysvammaisten Tukiliiton Vahvistu vanhempana -hankkeen työntekijän välityksellä. Olen tässä tutkielmassa kiinnostunut siitä, millaisia äitiyden tarinoita erityistä tukea tarvitsevat äidit kertovat ja miten ne vertautuvat nyky-yhteiskunnan äitiyden kulttuurisiin mallitarinoihin. Lisäksi tarkastelen sitä, millaista toimijuutta äitien kertomiin tarinoihin sisältyy ja millaisen merkityksen tarinoissa saa äitien tuen tarve. Tutkielman keskeiset tulokset ovat kaksi erityisen äitiyden tarinaa, jotka olen nimennyt Tuetun äidin tarinaksi sekä Luopuneen äidin tarinaksi. Tuetun äidin tarinassa äidin oma toimijuus on vahvaa, koska tukea on tarjolla riittävästi sekä omasta lähipiiristä että yhteiskunnan palveluista. Luopuneen äidin tarinassa äidin oma toimijuus on ristiriitaisempaa eikä äiti koe saavansa riittävästi ja oikeanlaista tukea vanhemmuuteensa. Riittämätön apu ja tuki korostaa Luopuneen äidin tarinassa äidin omaa erityisen tuen tarvetta. Molempia erityisen äitiyden tarinoita yhdistää äitien kokema ilo ja onni omasta vanhemmuudesta sekä äitiyden merkityksellistäminen tavallisen arkielämän sekä riittävän hyvän äitiyden kautta. Erilaiset median välittämät nykyäitiyden kulttuuriset odotukset ja ristipaineet eivät näytä ulottuvan erityisen äitiyden tarinoihin.