Osana Lapsi-ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) syntyi havainto siitä, että lastensuojelun osaami-sesta puuttuu kansallisen tason jäsennys. On tarve määritellä lastensuojelussa tarvittavaa osaamista ja sitä tukevia rakenteita. Työryhmä (Lasto) tarttui tähän määrittelyn haasteeseen, koska osaamisen sanoittamisel-la ja osaamista tukevilla rakenteilla nähdään olevan lastensuojelun vaikuttavuuden ja myös työntekijöiden hyvinvoinnin näkökulmasta merkitystä. Lastensuojelulaki antaa puitteet työlle, mutta se ei määrittele am-matillista osaamista ja käytäntöjä.Lastensuojelussa haasteena on sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja se, ettei asiakastyössä ole ollut mah-dollisuutta luoda urapolkua. Uralla eteneminen on merkinnyt käytännössä siirtymistä johtotehtäviin tai kehittämistehtäviin. Vaativaa lastensuojelutyötä tekevillä ei ole rakenteita, joissa tunnustettaisiin seniori-teetti poikkeuksena joidenkin paikkakuntien erikoissosiaalityöntekijöiden tehtävät. Lasto-työryhmän tavoitteena on ollut rakentaa ehdotus lapsen asioista vastaavan avohuollon sosiaali-työntekijän tarvitseman osaamisen kuvaukseksi sekä pohtia, millaisia uudenlaisia, osaamista tukevia raken-teita tarvitaan täydentämään sosiaalityön tutkintokoulutusta.Tavoitteena on, että lastensuojeluun tulevat sosiaalityöntekijät saavuttavat jo lastensuojelu-uransa alussa tehtäväalueensa vahvan hallinnan. Pohdittavia asioita ovat olleet muun muassa lastensuojelun sosiaalityön juniorimalli ja yhtenäinen perehdytyksen ra-kenne.Yliopistot ovat määrittäneet osaamista, jota yliopistokoulutus ja sosiaalityön käytännön opetus sen osa-na tavoittelee. Samanaikaisesti Valviraon pyytänyt yliopistoja laatimaan kriteerit sosiaalityöntekijän osaa-miselle asiakasturvallisuuden toteutumisen näkökulmasta. Mikäli arvioi näitä kriteereitä rinnakkain niin voi todeta, että lastensuojelussa riittävänosaamisen saavuttaminen edellyttää jatkokoulutusta ja kokemusta. Herää kysymys, minkä tahon tulee varmistaa, että tämä osaaminen kertyy. Tässä julkaisussa pyritään en-sinnäkin kuvaamaan sitä, millaisissa prosesseissa ja rakenteissa lastensuojelussa tarvittavaa osaamista on mahdollista kartuttaa. Toiseksi työryhmä on hahmottanut, mitä asiasisältöjä lastensuojelussa tulee omaksua peruskoulutuksen jälkeen, jotta ammatillisen osaamisen kriteerit voisivat täyttyä lastensuojelun kontekstis-sa ja ennen kaikkea, jotta lastensuojelu voi toteuttaa perustehtäväänsä laadukkaasti.Työryhmä on kartoittanut sekä kansainvälistä että kansallista tietoa prosesseista ja rakenteista, joita on käytössä lastensuojelun osaamisen tukena. Työryhmä laati kansallisen osaamista ja osaamisen tukiraken-teita kartoittavan kyselynlastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Kyselyaineisto kerättiin elo-ja syyskuussa vuonna 2019. Kyselyyn vastanneiden sosiaalityöntekijöiden kokonaismäärä oli 233. Kyselyn tarkoituksena oli tutkia lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden osaamisen tarpeita ja vajeita sekä sitä, miten työntekijöiden osaamista tulisi voida tukea uran eri vaiheissa. Kysely kohdennettiin sosiaalityön opiskelijoille, lastensuoje-lu-uran alkuvaiheessa olleille ja kokeneille lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Kyselyn mukaan sosiaali-työntekijät kokevat osaamisensa vahvaksi lastensuojelutyössä. Suuret asiakasmäärät lisäävät kuitenkin sosiaalityöntekijöiden kokemusta kuormittuneisuudesta. Kuormittuneisuudesta johtuen sosiaalityöntekijät eivät voi hyödyntää osaamista, jota heillä on. Kuormittuneisuuteen ei vaikuta työuran pituus, vaan sekä niin sanotutnoviisit että seniorit kuormittuvat suurista asiakasmääristä. Pitkä työkokemus ei näyttäisi suojaavan työssä uupumiselta. Kyselyn mukaan yli kuusi vuotta työkokemusta omaavat sosiaalityöntekijät kykenevät hyödyntämään osaamistaan parhaiten. Tiedon ja osaamispääoman soveltaminen käytäntöön edellyttää koh-talaisen pitkää työuraa lastensuojelussa. Työolosuhteet yhdessä uran alkuvaiheessa saadun riittävän pereh-dytyksen, tiimi-ja parityöskentelymahdollisuuksien ja työhyvinvointiin panostusten kanssa lisäisivät työssä jaksamista. Yksittäisenä työkulttuurin muutoksena toivottiin systeemisen lastensuojelun toimintamallin laajentuminen koskemaan omaa työyhteisöä. Kolmannes sosiaalityöntekijöistä oli kyselyn mukaan saanut koulutuksen systeemisen lastensuojelun toimintamalliin. Liian suuret asiakasmäärät ja rakenteelliset puut-teet kuitenkin estävät toimintamallin käyttöönottoa optimaalisella tavalla.THL:n organisoiman työryhmän jäsenet edustavat kolmea yliopistoa (Helsingin yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius/Jyväskylän yliopisto, Turun yliopisto) kolmea kuntaa tai kuntayhtymää: Jyväs-kylä, Helsinki ja Kymsote sekä Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Soccan Heikki Waris –instituuttia.Työryhmä esittäälastensuojelun osaamisen tueksi lastensuojelun urapolkumallin. Mallissa yhdistyvät uran alkuvaiheen vahva tuki (ns. juniorivaihe) ja vähennetty asiakasmäärä sekä jatkuvaan oppimiseen sekä ammatilliseen ja/tai tieteelliseen pätevöitymiseen perustuva urapolku, joka tunnistaa ja tukee ammatillista pätevöitymistä ja senioriteettiä. Urapolun toteuttaminen edellyttää organisaatioilta reflektiivisiä rakenteita eli rakenteita, joissa työntekijöiden oppimista mahdollistetaan ja jotka vahvistavat psykologista turvalli-suutta, mielekkyyden kokemuksia ja työssäjaksamista. Työryhmä esittää, että näiden rakenteiden luominen ja vakiinnuttaminen annettaisiin työnantajan tehtäväksi osana maakunnallisia TKIO-rakenteita (esim. osana OT-keskustoimintaa), mutta rakenne tarvitseekansallisen ohjauksen, urapolkuviitekehyksen ja tuen. Jatko-työssä urapolkumallia tulisi kokeillen kehittää ja se edellyttää rahoitusta esimerkiksi Opetus-ja kulttuuri-ministeriön jatkuvan oppimisen ohjelmasta. Urapolkumalli tarvitsee tuekseen myös digitaalisen työskente-lyalustan. Urapolkumallin tavoitteena on vähentää osaltaan sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuutta lastensuojelun asiakastyössä, mikä on kriittinen kysymys asiakasturvallisuuden, asiakaskokemuksen ja lapsen oikeuksien näkökulmasta.