Pankinjohtaja Magnus von Freyerin hautajaisissa vieraat esittävät surunvalitteluja omaisille. Papin arvellessa talon tuntuvan tyhjältä isän kuoleman jälkeen Valerie-tytär toteaa, että nyt yksinäisyys ehkä vasta loppuu.

Tarina palaa Valerien lapsuuteen, sotien väliseen aikaan, samalla kun aikuinen Valerie kertoo ymmärtäneensä jo lapsena, etteivät hänen vanhempansa tulisi koskaan pitämään häntä vertaisenaan. Valerie tapailee pianolla Sotilaspoikaa isän, äidin ja isovanhempien kuunnellessa. Isä toteaa ettei heikosta soittotaidosta ole väliä, tärkeintä on olla kiltti ja kuuliainen.

Von Freyerit järjestävät tanssiaiset, joiden aikana äiti ja Valerie näkevät isän kiipeävän yläkertaan vieraan naisen kanssa. Valerie utelee saksalaiselta kotiopettajattareltaan, miksei tämä ole mennyt naimisiin. Nainen vastaa vältellen, ettei ehkä ole löytänyt sellaista jonka kanssa olisi uskaltanut.

Äiti ja isä lähtevät kutsuille, joilta äiti tuodaan yksin kotiin huonokuntoisena. Nukkumaan mennessään Valerie kuulee äidin huutoa ja näkee Elin-palvelijattaren kantavan veristä vaatetta. Äiti kertoo myöhemmin isälle, että keskenmennyt lapsi olisi ollut poika. Tietenkin, toteaa isä.

Isätön Gustav, jota Valerie pitää kuin kaksoisveljenään, sanoo ettei Valerie ole ruma, vaikka isä niin väittääkin. Aikuinen Valerie muistelee Gustavin olleen täynnä mieletöntä luottamusta itseensä, koska kukaan ei ollut lannistanut häntä ja koska hän oli poika. Gustav pitää Valerielle ja tämän ystäville "ompeluseuraa", jonka jäsenten kuuluu paljastaa takamuksensa Gustaville. Kun Gustav sitten riisuu itsensä tyttöjen edessä, Valerien isoäiti sattuu paikalle ja järkyttyy. Kotiopettajatar koettaa kertoa tapahtumasta isälle, mutta tämä ei ota asiaa vakavasti.

Valerien pikkusiskon, Margaretin, synnyttyä kotiopettajatar lähtee perheestä Valerien mielipahaksi. Valerie kuulee vanhempiensa riitelevän. Äiti väittää rakastavansa isää, mutta tämä tiuskaisee, että hänellä tulee aina olemaan toisia. Valerie lukee salaa äidin päiväkirjaa: äiti toivoo saavansa Margaretiin kontaktin, koska Valerien kanssa sellaista ei ole koskaan ollut. Talvisena iltana Elin tulee Valerien huoneeseen ja havaitsee tytön yrittäneen kuristaa itsensä hyppynarulla. Valerie pyytää, ettei Elin kertoisi äidille ja isälle.

Valerie elää nuoruuttaan sodan aikana ja puhuu läheiselle ystävälleen Kerstinille haaveestaan antautua teatteriuralle. Kerstin tukee häntä, mutta isä sen sijaan vaatii häntä pitämään huolta perheen omaisuudesta, jottei maita jaeta "saatanan karjalaisille". Isän mukaan Valerie on aiheuttanut perheelle pelkkää vahinkoa.

Isä on löytänyt Valerien rakkaudentunnustuksen Kerstinille ja pakottaa tyttärensä lukemaan kirjeen ääneen äidin ja Kerstinin läsnäollessa. Isän mukaan mikään yhteiskunta ei hyväksy Valerien kaltaisia - Saksassa heidät suljetaan keskitysleireihin. Kerstin kertoo rakastavansa Valerieta, ja isä vaatii että Valerie erotetaan Margaretista, jotta edes toisesta "tulisi normaali".

Valerie lähtee lotaksi Lappiin. Isä antaa lähtiäisiksi rahaa ja kertoo puhuneensa hänen puolestaan, kaikesta huolimatta. Yhdentekevää, toteaa Valerie.

Äiti ja Valerie viettävät vuonna 1944 ensimmäistä rauhanjoulua. Margaret on mennyt naimisiin eikä pääse taaskaan tulemaan, ja isä on tuntikausia myöhässä. Äidin mukaan hän hoitaa velvollisuuksiaan hyväntekeväisyystilaisuudessa, mutta Valerie ei usko tähän. Saavuttuaan vihdoin kotiin isä väittää tukeneensa Valerien teatteriuraa. Valerie puolestaan valittaa joutuneensa aina äidin kanssa odottamaan kotona, että isä joutaisi rakastajattariltaan. Äiti sanoo, ettei tarvitse henkivartijaa.

Kerstin vierailee Valerien luona teatterissa ja tunnustaa itkien, että hänellä on ollut suhde Valerien isän kanssa. Hän pyytää anteeksiantoa ja sanoo rakastavansa Valerieta, joka vastaa, ettei ehkä osaa itse rakastaa itseään.

Isä ja äiti viettävät 40-vuotishääpäiväänsä. Harmaantunut isä pitää puheen juhlaväelle ja rullatuolissa istuvalle äidille. Hän kohottaa maljan uskolliselle rakkaudelle ja tyttärilleen. Margaret tunnustaa Valerielle olevansa onneton ja vailla omaa tahtoa.

Kuolinvuoteellaan isä väittää Valerielle ettei pelkää kuolemaa, kuten ei äitikään pelännyt. Valerie sanoo toivovansa, että isä saisi elää elämänsä uudelleen ilman ainuttakaan rakkauden hetkeä. Isä pyytää Valerielta suojelusta muttei tiedä mitä vastaan. Valerie sanoo, ettei kuolema ole viikatemies eikä pyöveli vaan vapahtaja. Valerie sammuttaa kynttilät.

- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.