Da Capo
Da Capo eli kaikki alusta (työnimi)
Finna-arvio
Da Capo
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||||
K12 |
||||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Näyttelijäkokoonpanot
Muut esiintyjät
|
||||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||||
Radion Sinfoniaorkesteri<br /><br />Hiustenvärjäys: Dana of Beverly Hills
Radion Sinfoniaorkesteri<br /><br />Hiustenvärjäys: Dana of Beverly HillsHae aiheistaKreditoimattomat
|
||||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||||
Huhtikuu - toukokuu 1984 (USA), kesäkuu, syyskuu, marraskuu 1984 - Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan. |
||||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||
Erkka Lehtola (Aamulehti 17.5.1985) aprikoi Cannesin festivaaliraportissaan, "mikä tekee tämän loisteliaasti kuvatun elokuvan niin ohueksi ja elämälle vieraaksi", ja vastasi: "Da Capo ei kuvaa niinkään elämää kuin tunnelmaa elämän ympärillä. [- -] Vika ei ole siinä, että Da Capo olisi ohjattu huonosti. Vika on ehkä siinä, että se on kirjoitettu lähes henkihieveriin- tai jätetty liian vähälle kirjoittamiselle! Elokuvan käsikirjoitus kumisee tyhjiä lauseita, jotka sisältävät puolittain pateettisia toteamuksia elämästä ylipäätään sekä ihmisen ja taiteilijan osasta erityisesti." Mikael Fräntin (Helsingin Sanomat 17.8.1985, 30.10.1987) mielestä Da Capon "jokaisen ainesosan taustalta aistii luovaa lahjakkuutta", vaikka hän tunnustikin katsojan jäävän epävarmuuden tilaan: "En puhuisi vain kunnianhimoisesta yrityksestä, en vain laajan kaaren avaamasta kollektiivisesta voimienkoetuksesta, jossa kaikki asiat eivät loksahda paikoilleen. Puhuisin mieluimmin tekijöiden omaperäistä näkemyksellisyyttä tavoittelevasta vimmaisuudesta, joka mittaa koko ajan omia resursseja, omaa elokuvallista ajattelua ja osaamista, henkistä kestävyyttä ja sitkeyttä." Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 17.8.1985, 30.10.1987 (Demari)) määritteli arvostelunsa päätteeksi Da Capon "komeaksi epäonnistumiseksi": "Toki on kyseessä yritteliäs ja joissakin suhteissa pitkällekin toimiva yritys hahmottaa herkkää taiteilijapsyykeä monien ristiriitojen paineessa, mutta tulos on usein aika muodoton ja sekava aina vaikeaselkoisuuteen asti. Da Capo -elokuvasta puuttuu se vakuuttava suurten linjojen hahmotus ja selkeä historian taju, joka teki esimerkiksi saman tekijäparin Tulipäästä niin voimakkaan ja myönteisen kokemuksen." Leo Stålhammarin (Suomenmaa 21.8.1985) mielestä Da Capon "kantavimpia voimia on Kari Sohlbergin kuvaus, joka toteuttaa ohjauksen tyyliteltyä realismia ja runollista pateettisuutta oivallisesti. Alkujakso on yhtä epäsuomalainen kuin Hollywoodin näkymät ovat tarkoituksellisesti amerikkalaisuuden epämiellyttävimpiä puolia osoittelevat." Näyttelijöistä eniten huomiota herättivät Tarmo Manni ja Rea Mauranen. "Roolihahmoista kasvaa ainoana ehjäksi luonteeksi Tarmo Mannin paholaismainen professori Sergei Rippas", kirjoitti Antti Lindqvist (Katso 22/1985, 35/1985, 44/1987, 11/1989). "Mannissa on sitä karismaa, jonka puutteessa muu elokuva niin usein vaipuu silkkaan mitäänsanomattomuuteen, komean musiikin kukkakepittämään tyhjäkäyntiin." Matti Apunen (Aamulehti 17.8.1985) katsoi, että "Da Capon varastaa itselleen Rea Mauranen, ehdoitta. Elokuvan todellinen huipennus on Maurasen epätoivoinen monologi sinfoniaorkesterin edessä [- -]. Maurasen valituksen rinnalla Arsin kotiin sijoitettu loppukohtaus on keinotekoisen makuinen epäkliimaksi, Arsin tarinan kannalta ehkä oleellinen mutta koko elokuvan tarinan kannalta yhdentekevä." - Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan. |
||||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||||
Viulutaiteilija Heimo Haiton (1925-1999) elämäntarina innoitti T.J. Särkän jo vuonna 1939 tekemään elokuvan Pikku pelimanni, jonka pääosassa esiintyi juuri kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt 13-vuotias Heimo Haitto itse ja jonka käsikirjoitustyöhön osallistui myös Haiton opettaja Boris Sirpo. Syksyllä 1939 Haitto muutti Sirpon kanssa Yhdysvaltoihin ja vieraili ensimmäisen kerran kotimaassaan vasta kesällä 1948, jolloin Särkkä palasi aiheeseen kuvaamalla aikuista Haittoa ja hänen viulunsoittoaan, lisäämällä materiaalin lyhennettyyn Pikku pelimanniin ja levittämällä näin syntynyttä elokuvaa nimellä Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (1949). Tulipään (1980) suururakan jälkeen Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto kiinnostuivat aiheesta ja saivat Heimo Haiton mukaan hankkeeseen, kertomaan itse tarinansa. Ensimmäinen, Jussi Parviaisen tekemä käsikirjoitusversio valmistui syyskuussa 1982 Heimo ja Eva Haiton myötävaikutuksella. Suomen elokuvasäätiön myönteisen tukipäätöksen jälkeen suunnitelma julkistettiin helmikuussa 1983. Kuvaukset alkoivat uudelleen muokatun mutta vailla dialogia olevan käsikirjoituksen turvin huhtikuussa 1984 Yhdysvalloissa, missä elokuvasta kuvattiin yli puolet. Matkalla valmiiksi elokuvaksi Da Capo etääntyi Haiton tarinasta yleisemmälle tasolle, kuvaukseksi "ihmisen hyväksikäytöstä, menetetystä lapsuudesta joka estää kasvamasta aikuiseksi", kuten tekijät määrittelivät. "Elokuvasta tuli lopulta surrealistisempi ja absurdimmin sävyttynyt kuin olimme aikoneet", Honkasalo kertoi ensi-illan kynnyksellä. "Se alkoi kertomuksena ihmisestä, jolta jää osa elämästään elämättä ja muotoutui kertomukseksi kolmesta ihmisestä jotka eivät voi elää yhdessä mutta eivät myöskään erillään." (Aamulehti 16.8.1985). Vielä huhtikuussa 1984 Haiton oli määrä itse esiintyä elokuvan prologissa. Tuolloin myös kerrottiin, että Haitto oli soittanut elokuvan playback-nauhat ja opastanut näyttelijöitä. Tämä käy ilmi myös valmisteluvaiheessa syntyneestä oheisvideosta, joka lisäksi sisältää koekuvauksia ja näkymiä mahdollisista kuvauspaikoista Yhdysvalloissa. Tarmo Manni oli tekijöiden mukaan "ainoa mahdollisuus" Sergei Rippaksen, Boris Sirpon mallin mukaisen opettajan rooliin. Nuoren Arto Arsin osaan löytyi 12-vuotias Jan Söderblom, kapellimestari Ulf Söderblomin viulistipoika, ja aikuistuneen Arton roolin sai Turun Kaupunginteatterin näyttelijä Raimo Karppinen, joka otti soittotunteja löytääkseen oikean tavan käsitellä viulua. "Kaunis elokuva, josta en tunnista itseäni", luonnehti Haitto lopputulosta. (Aamulehti 16.8.1985) Da Capo sai kantaesityksensä Cannesin festivaalien ohjaajien sarjassa 15.5.1985. Tukholman ensi-ilta järjestettiin 16.8. samanaikaisesti Suomen ensiesityksen ja monisaliteatteri Forumin avajaisten kanssa. Da Capon budjetti nousi lähes kuuteen ja puoleen miljoonaan markkaan, se oli ennen Rauni Mollbergin Tuntematonta sotilasta (1985) kallein suomalainen elokuva. Da Capo oli Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon 1970-luvun puolivälissä alkaneen yhteistyön viides ja viimeinen elokuva. Sen jälkeen molemmat ovat jatkaneet itsenäisinä ohjaajina. Lew Hopsonin etunimi on kirjoitettu elokuvan alkuteksteissä virheelliseen muotoon Lou ja Jukka Vikbergin sukunimi muodossa Wikberg. Elokuva on sisällytetty myös ruotsalaiseen Svensk filmografi -teossarjaan. - Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan. |
||||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||||
1. "Juna" Säv. ja sov. Atso Almila Radion Sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila (off, alkutekstimusiikki), 1' 35". 2. Violinkonzert Nr. 1 g-Moll / Viulukonsertto nro 1 g-molli, opus 26 Säv. Max Bruch, sov. Atso Almila 1) Es. Jan Söderblom, viulu, ja Radion Sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila (playback), 5' 15" 2) Es. Jan Söderblom, viulu (harjoituksia, playback ja 100 %), seitsemään kertaan, yht. 1' 25". 3) Es. Jan Söderblom, viulu, ja Radion Sinfoniaorkesteri, joht. Eri Klas (playback), kahdessa osassa, yht. 5' 15". 4) Radion Sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila (off, mukaelma), 1' 10". 5) Es. Raimo Karppinen, viulu, ja Radion Sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila (playback; Heimo Haitto, viulu), 2' 50". 6) Jan Söderblom, viulu ja Radion Sinfoniaorkesteri, joht. Atso Almila (off), kolmeen kertaan, yht. 5' 55". 7) Es. Jan Söderblom, viulu (playback, Radion Sinfoniaorkesterin säestys, joht. Atso Almila), 5' 50". Levytys: Radion Sinfoniaorkesteri joht. Atso Almila, Heimo Haitto, viulu; Polydor 827009-1, 1985. 3. Messiah / Messias-oratorio Säv. Georg Friedrich Händel, libretto Charles Jennens Raamatun ja Rukouskirjan tekstien pohjalta Orkesteri ja kuoro (off, autoradio), 0' 20". 4. Taivas on sininen ja valkoinen Säv. ja san. trad. Es. Rea Mauranen, laulu (100 %), 0' 45". 5. Romance en fa mineur / Romanssi f-molli op. 5 Säv. Pjotr Tšaikovski Sinfoniaorkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 6' 35". 6. Requiem KV 626 Säv. Wolfgang Amadeus Mozart Sinfoniaorkesteri ja kuoro (off), 2' 25". 7. Hey, Hey, My My (Into the Black) Säv. ja san. Neil Young Es. "katusoittaja", laulu ja kitara (playback), 0' 05". 8. Gute Nacht / Warum bist du so ferne Säv. Adolph Eduard Marschner, san. U.L.B. Wolf Es. Rea Mauranen, laulu (100 %), 0' 05". Huomautuksia: Tarmo Manni viheltää Rippaksen asunnossa (playback), kolmessa osassa, yht. 1' 55". Jan Söderblom harjoittelee viululla kolmeen kertaan (playback ja 100 %), yht. 1' 05". Las Vegasin kaduilla kantautuu sekalaista kuoro- ja urkumusiikkia (off), 0' 40". Konsertin jälkeisessä juhlassa kuullaan taustalla kooste eri sävellyksistä, mm. Battle Hymn of The Republic (trad. amerikkalainen), 2' 00", Pirjo Bergströmin samalla laulaessa katkelman Alessandro Scarlattin ooppera-aariasta O cessate di piagarmi (100 %), 1' 25". Rannalla kuullaan makumba-musiikkia (off), 0' 55". Sellissä Virginia Capers laulaa (1 00 %),0' 40". Teostoilmoituksessa on lisäksi mainittu Jean Sibeliuksen Humoreski 0' 09". Atso Almilan säveltämän taustamusiikin osia on julkaistu levyllä Polydor 827009-1, 1985. - Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan. |
||||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||||
Vuorineuvos Juhani Heinonen, professori Tuomas Haapanen, viulisti Jouni Heinonen, kapellimestari Okko Kamu, kapellimestari Ulf Söderblom, professori Erik Tawaststjerna, taiteilija Alpo Jaakola, kirjailija Jörn Donner, ohjaaja Åke Lindman, rakennusmestari Reijo Martin, lehdistöpäällikkö Alec Aalto, intendentti Kalevi Kuosa, kirjailija Jussi Parviainen, muusikko Reino Laine, naamioitsija Kristiina Valkeasuo, pankinjohtaja Raimo Mustonen/KOP, tuottaja Bengt Forslund, Filminor Oy, Suomen elokuva-arkisto, Suomen kansallisteatteri, Turun kaupunginteatteri, Helsingin kaupunginmuseo, Suomi-Seuran matkatoimisto, The City of Los Angeles and Board of Public Works, The County of Los Angeles and Department of Beaches and Harbors, The State of California, Death Valley National Monument, The Marina Pacific Hotel and Staff, The State of Nevada Film Commission, The Sahara Hotel and Casino (Las Vegas), Michael Neal, Jack M. Area III, Lou and Gloria Telbizoff, Amargosa Hotel, Marta Becket, USA:n suurlähetystö (Helsinki) |
||||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||
|