"Ohjaaja Aku Louhimies (Levottomat) on tehnyt hyvän suomalaisen rakkauselokuvan", kiitti Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 26.1.2002). "Vaikka tarina käsittelee sitä ikuista yksinelämisen problematiikkaa ja elämänkumppanin etsintää, on Katja Kallion ja Louhimiehen yhdessä työstämä käsikirjoitus elämänmakuinen ja tuore. Mikä parasta, siinä on loistavaa huumoria ja hyviä käänteitä. Se pysyy jäntevänä alusta loppuun." Myös Tarmo Poussun (Ilta-Sanomat 1.2.2002) mielestä Kuutamolla "on raikas, ihmiskuviltaan uskottava ja elokuvallisesti vaivattoman sujuva kuvaus nuorehkosta helsinkiläisnaisesta etsimässä sitä lauluissa ja elokuvissa luvattua Suurta Rakkautta. [- -] Aku Louhimiehen uralla se on selvä edistysaskel. Se on paremmin kirjoitettu, ohjattu ja näytelty elokuva kuin Levottomat. Se ei tarvitse ihmissuhdekuvionsa tueksi itsetarkoituksellisia seksikohtauksia eikä ylivedettyä dramatiikkaa."

Kaupunkilainen lifestyle-elokuva sai myös moitteita pinnallisuudesta. Kriittisin oli Tapani Maskula (Turun Sanomat 2.2.2002), jolle "Kuutamolla edustaa pitkäveteistä ja mitäänsanomatonta euromössöä, joka pöyhkeilee kansainvälisyyden kyllästämillä trendimarkkinoilla niin kauhtunein klisein että tekijää luulisi hävettävän. [- -] Ennen kaikkea Kuutamolla kaipaisi ammattitaitoisen dramaturgin ankaraa punakynää, joka tiivistäisi hajanaisesta haihattelusta johdonmukaista tolkkua, edes yhden muistettavan ydinkohtauksen verran."

Antti Lindqvistin (TV-maailma 5/2002) mielestä Kuutamolla "heijastelee kiintoisan kritiikittömästi 1980-luvun lopun nousukaudella aikuiseksi varttuneen sukupolven maailmankuvaa, jonka mukaan vakavat asiat ovat tylsiä ja rahasta puhuvat vain köyhät. Mutta auta armias, jos joku mättää ulkonäössä, vaatteissa tai kodin sisustuksessa. Siitäpä vasta mekkala nousee!"

"Onko Kuutamolla suomalainen Bridget Jonesin päiväkirja? Kyllä vain, mutta likimain ilman huumoria", kysyi ja vastasi Jarmo Huida (Satakunnan Kansa 1.2.2002). "Meille rakkaus on kuolemanvakava juttu ja huumori sen yhteydessä väkinäistä pinnistelyä. [- -] Tuntuukin siltä, että Kuutamolla yrittää istua yhtä aikaa kahdella jakkaralla, yrittää ympätä yhteen kahdenlaista ilmaisua. Toisaalta se musiikki- ja leffalainauksineen ja ajoittaisine kuvallisine kikkailuineen yrittää tehdä globaalit mitat täyttävää tuotetta. Samaan aikaan lyödään jarrut päälle ja sidotaan koko juttu suomalaiseen turpeeseen."

Etenkin Pirkko Saision ja Anna-Leena Härkösen kirpeät sivuroolit sekä Matti Ristinen Samina noteerattiin pääroolin ohella. "Minna Haapkylä näyttelee Iiristä aidon elokuvallisesti, ihollaan, silmillään ja koko kehollaan yhtä paljon kuin äänellään", kehui Helena Ylänen (Helsingin Sanomat Nyt-liite 5/2002). "Nyt hän tekee kiinnostavan ja todellisen melko lailla hiekalle rakennetusta roolihenkilöstä." Tapani Maskulasta taas ei. "Valitettavasti Haapkylä on eksynyt tällä kertaa aivan väärään elokuvaan, jossa hänen kiistattomille lahjoilleen ei haluta antaa riittävää painoarvoa. Kirjaa lukemattomana minulta vierähti tuokio arvaillessani onko holtittomana poukkoilevan tarinan päähenkilö filmien vuorosanoja ulkoa lateleva psykopaatti, todellisuudesta vieraantunut sivullinen, ihmissuhteita tahallaan karttava hissukka vai heikosta itsetunnostaan häkeltynyt miesten hätävara."

"Heikki Färmin sävykäs ja nyky-Helsinkiä kauniisti taltioiva kuvaus sekä Samu Heikkilän leikkaus pitävät elokuvan notkeasti liikkeessä", kiitti Tarmo Poussu toteutusta. "Erityiskiitoksen ansaitsee elokuvan musiikki, joka Leri Leskisen alkuperäissävellysten lisäksi koostuu harvinaisen tasokkaasta, monipuolisesta ja harkiten käytetystä biisivalikoimasta, jonka kirjo ulottuu Patsy Clinen country-balladista Neil Youngin kitararokkiin ja Portisheadin kuulaaseen triphopiin kotimaisia hittejä unohtamatta."