Haku

Kulkurin valssi

Vagabond-valsen (ruotsinkielinen nimi)
Vagabondvalsen (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
La Valse du Vagabond (ranskankielinen nimi)
Vagabondvalsen (tanskankielinen nimi)
The Vagabond's Waltz (englanninkielinen käännösnimi)
Der Vagabundenwalzer (saksankielinen käännösnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Kulkurin valssi

Toivo Särkän ohjaama ja Mika Waltarin käsikirjoittama Kulkurin valssi (1941) perustuu J. Alfred Tannerin sanoittamaan samannimiseen musiikkikappaleeseen. 1800-luvun loppupuolelle sijoittuvassa romanttisessa kulkurielokuvassa suomalainen vapaaherra Arnold (Tauno Palo) suututtaa Pietarissa ruhtinas Avertsejevin (Uno Wikström) päihittämällä hänet sekä korttipelissä että naisten suosiossa. Kaksintaistelun jälkeen Arnold pakenee Suomeen, missä hän saa turvapaikan ensin sirkuksesta ja sitten mustalaisten parista. Hurmuri valloittaa akrobaatti Cleon (Laila Jokimo) ja mustalaiskaunotar Rosinkan (Regina Linnanheimo), eikä kreivitär Helenakaan (Ansa Ikonen) voi vastustaa komeaa kulkuria.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
7
Näyttelijät
Ansa Ikonen, Helena, nuori kreivitär
Tauno Palo, vapaaherra Arnold, "Vladimir Karpanov", "merimieslaulaja John Smith", "lakeija Arnold"
Regina Linnanheimo, Rosinka, kaunis mustalaistyttö
Elsa Rantalainen, Arnoldin äiti
Jalmari Rinne, mustalaisäijä Mirko
Uno Wikström, ruhtinas Avertsejev, kaartinupseeri
Jorma Nortimo, Eric, Helenan sulhanen
Toppo Elonperä, sirkusjohtaja Julius Meyer
Vilho Auvinen, Fedja, mustalaissoittaja
Oscar Tengström, kreivi, Helenan isä
Ida Appelberg, kreivitär, Helenan äiti
Kaarlo Kytö, Arnoldin suomalainen ystävä
Verna Piponius, kotiopettajatar
Laila Jokimo, akrobaatti Cleo
Lida Salin, Athalia, sirkuksen voimanainen
Laila Rihte, Stiina, palvelustyttö
Pentti Saares, mustalaisprimas
Jalmari Parikka, klovni, Pelle Rudi
Anni Hämäläinen, Nanna, vanha palvelijatar
Uuno Montonen, pietarilainen hovimestari
Anton Soini, pietarilainen tarjoilija
Holger Salin, santarmiupseeri
Kreditoimattomat näyttelijät
Rauli Tuomi, haitaristi mustalaisorkesterissa Pietarissa
Urho Westman, viulisti mustalaisorkesterissa
Boris Levitzky, laulaja mustalaisorkesterissa
Margareta Wasenius, mustalaistanssijatar
Senja Soitso, kaunis pietarilainen nainen / nainen mustalaisleirissä
Eino Salmi, ruhtinas Avertsejevin sekundantti
Kyösti Käyhkö, toinen sekundantti / mies mustalaisleirissä
Helmer Kaski, 2. suomalainen sekundantti
Toivo Lehmus, Avertsejevin lääkäri
Arvo Kuusla, mies junassa
Olavi Haapalainen, Vladimir Karpanov, musiikinopiskelija
Veikko Laakso, kantajapoika Valkeasaaren asemalla
Simo Osa, konduktööri
herra Elo, 1. santarmisotilas
herra Miettinen, 2. santarmisotilas
Uno Onkinen, sirkuslainen
Lyyli Krogerus, nainen sirkuksen katsomossa
Otto Noro, sirkuksen sisäänheittäjä
Unto Kuhankoski, klarinetisti sirkuksen orkesterissa
Liisa Tuomi, sirkustyttö
Lydia Saxelin, sirkustyttö
Varma Lahtinen, mustalaisakka
Lennart Vaikonpää, talonisäntä
Hely Auvinen, nainen mustalaisharjakaisissa
Vili Auvinen, pikkupoika mustalaisharjakaisissa
Sven-Erik Forsman, mies mustalaisharjakaisissa
Johan Jäätiö, mies mustalaisharjakaisissa
Olavi Saarinen, mies mustalaisharjakaisissa
Ida Salmi, nainen mustalaisharjakaisissa
Evald Terho, mies mustalaisharjakaisissa
Esko Vettenranta, mustalaisnuorukainen
Taito Mäkelä, hanurinsoittaja
Kaarlo Saarnio, tallimies
Seppo Sariola, lakeija
Olavi Virta, mies väentuvassa
Arja Niska, tyttö väentuvassä
Matti Aulos, häävieras
Ossi Korhonen, häävieras
Irja Kuusla, häävieras
Vilho Ruuskanen, häävieras
Emma Väänänen, häävieras
herra Puukilainen, sisäänryntäävä mustalainen
Maj-Lis Jäppinen, tunnistamaton rooli
Oiva Luhtala, tunnistamaton rooli
Meeri Tikkanen, tunnistamaton rooli
Muut tekijät
Mika Waltari, käsikirjoittaja
Felix Forsman, kuvaaja
Kurt Vilja, ääni
George de Godzinsky, musiikki
Hannu Leminen, rakennelmat (lavastus)
Helsingin Teatteriorkesteri, orkesteri
Suomen Filmiteollisuus SF Oy, levittäjä
Opetusministeriö, levittäjä
Yleisradio / Tallennepalvelu, levittäjä
Europa Vision Oy, levittäjä
Finnkino Oy, levittäjä
VLMedia Oy, levittäjä
VLMedia Oy, levittäjä
Kreditoimattomat
T. J. Särkkä, tuottaja
Armas Vallasvuo, leikkaaja
Bure Litonius, puvut
Senja Soitso, naamiointi
Olavi Suominen, naamiointi
Vittorio Mantovani, kamera-assistentti
Veikko Laakso, kamera-apulainen
Viljo Soini, äänitysassistentti
herra Tarasoff, äänitysassistentti
Fiinu Autio, puvustonhoitaja
Nelly Grönstrand, puvustonhoitaja
Selma Kinnunen, puvustonhoitaja
Toivo Niskanen, tanssit
Hellä Laiho, kampaaja
Tuulikki Seppälä, kampaaja
Hannes Kuokkanen, peruukit ja parrat (Hannes Kuokkasen peruukkiliike)
Arja Niska, kuvaussihteeri
Ossi Elstelä, studiopäällikkö
Arvo Kuusla, järjestäjä
Lauri Kyöstilä, järjestäjä
Olavi Saarinen, järjestäjän apulainen
George de Godzinsky, järjestäjän apulainen
Eka Karppanen, alkutekstit
Uuno Andersson, kuvausryhmän jäsen
Uuno Andersson Jr., kuvausryhmän jäsen
Nils Gustafsson, kuvausryhmän jäsen
Aarne Kajonterä, kuvausryhmän jäsen
Veikko Laakso, kuvausryhmän jäsen
Olli Savolainen, kuvausryhmän jäsen
Sakari Jurkka, klaffi
Päivi Kosonen, valokuvat (Valokuvaamo Tenhovaara)
Aarne Tenhovaara, valokuvat (Valokuvaamo Tenhovaara)
Hertta Upari, stunt (Helena ratsastusjaksossa)
Mika Waltari, laulujen sanoitus
Tauno Palo, muusikko (laulu)
George de Godzinsky, muusikko (orkesterin johto, piano)
Jalmari Rinne, muusikko (laulu)
Olavi Haapalainen, muusikko (viulu)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
1 355 542 mk
Julkaistu
1941
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
19.01.1941
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Bio-Bio, Rex
Hämeenlinna
Kotka
Kuopio: Puijo
Lahti: Ilves
Pori: Asto
Tampere: Kino, Petit
Turku: Bio-Bio, Pallas
Vaasa: Kino
Filmikopioiden määrä
12
Muut näytökset
  • 15.02.1941 Oulu: Hovi ensi-iltakierros
  • 23.02.1941 Jyväskylä: Suomi-Elokuvat ensi-iltakierros
  • 21.12.1941 Viipuri: Palatsi ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 02.03.1958 STV
  • 16.11.1958 STV
  • 01.01.1961 STV Katsojia: 290 000
  • 23.06.1963 STV Katsojia: 1 010 000
  • 30.04.1971 TV1
  • 26.07.1975 TV1 Katsojia: 1 387 000
  • 14.01.1981 TV1 Katsojia: 2 238 000
  • 23.06.1989 TV1 Katsojia: 454 000
  • 20.11.1990 TV2 Katsojia: 469 000
  • 07.12.1994 TV1 Katsojia: 453 000
  • 28.10.1998 YLE TV1
  • 19.06.2005 YLE TV1
  • 30.06.2006 YLE TV1
  • 24.07.2007 YLE TV2
  • 21.06.2008 YleTeema
  • 25.01.2011 YLE TV2
  • 31.03.2013 YLE TV1
  • 19.12.2013 YLE TV1
  • 23.11.2015 YLE TV1
  • 09.08.2017 YLE TV1
  • 29.08.2019 YLE TV1
  • 19.11.2020 YLE TV1
  • 25.06.2021 YLE TV2
Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Helsinki: puutarhan puoleinen julkisivu Itäinen Puistotie 13 (Arnoldin rakastajattaren palatsi)

Helsingin mlk.: Herttoniemen kartano ja museoalue (kaksintaistelupaikka, Helenan kotikartano), Vantaanjoki, Vesterkullan kartano (Arnoldin kotikartano)

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Studiot

Helsinki: SF-studiot 1 ja 2

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Kuvausaika

30.8. - 22.12.1940

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Sisältöseloste

Suomalainen vapaaherra Arnold juhlii ja pelaa korttia pietarilaisessa ravintolassa ruhtinas Avertsejevin kanssa. Hän voittaa pelissä — ja rakkaudessa, sillä ruhtinaan varoituksista huolimatta hän tapaa edelleen naista, jonka vuoksi ruhtinas haastaa hänet kaksintaisteluun: ruhtinas ampuu ennenaikaisesti, mutta aiheuttaa vain pintanaarmun, kun taas Arnoldin laukaus kaataa miehen. Arnold pakenee junalla Suomeen ja onnistuu ennen raja-asemaa vaihtamaan passia ja vaatteita nuoren viuluniekan kanssa.

Uudessa roolissaan Arnold joutuu sirkuslaisten seuraan. Kuultuaan Arnoldin soittavan viulua sirkustirehtööri Meyer tarjoaa hänelle paikkaa seurueessaan. Ensiesiintyminen sujuu tyydyttävästi, mutta Arnoldin liian läheinen suhde naisakrobaatti Cleoon raivostuttaa Meyerin ja hän hälyttää poliisin: sirkuksen voimanainen on kuitenkin myös ihastunut Arnoldiin ja auttaa tämän pakoon.

Maaseudulla vaeltaessaan Arnold osuu mustalaisten taloon ja hurmaa viulunsoitollaan ja Kulkurin valssilla tumman kaunottaren Rosinkan. Kun Arnold sanoo etsivänsä "vapautta, unohdusta", vanha Mirko pyytää häntä liittymään joukkoon. Juhlittaessa hevoskaupan harjakaisia Arnold ja Rosinka vetäytyvät talliin ja viettävät lemmenhetken, joka päättyy, kun Rosinkasta mustasukkainen Fedja hyökkää puukon kanssa Arnoldin kimppuun. Tappelussa Arnold nujertaa Fedjan, mutta lupaa palata maantielle. Miehet lyövät kättä ja Rosinka jää Fedjalle.

Kulkurin tiellään Arnold päätyy suuren kartanon portille, jonne kreivitär Helena juuri ajaa vaunuissa isänsä kanssa. Arnold avaa portin, ojentaa tytölle ruusun ja saa ihastuneen hymyn palkkioksi. Helena on kihloissa rikkaan ja hienostelevan Ericin kanssa, mutta ei halua määrätä hääpäivää huolimatta vanhempien painostuksesta: nämä odottavat naimakaupasta apua taloudellisiin vaikeuksiinsa. Helena ja Arnold tapaavat uudelleen väentuvan tansseissa ja ylpeyden puuskan jälkeen tyttö hyväksyy Arnoldin kutsun Kulkurin valssiin. Illalla Helena on haaveissaan eikä harmikseen saa miestä mielestään.

Seuraavana päivänä Helena löytää Arnoldin onkimasta rannassa, aivan kalastuksen kieltävän kyltin vieressä. Helenan kopeaan muistutukseen Arnold vastaa, ettei osaa lukea, jolloin tyttö leppyen lupaa opettaa häntä ja hankkia hänelle työtä kulkurielämän sijaan. Arnold saakin lakeijan paikan kartanossa, mutta kohtelee mielenosoituksellisen töykeästi vierailulle saapuvaa Ericiä.

Helenan ehdotuksesta Eric majoitetaan huoneeseen, jossa perimätiedon mukaan kadotettua rakastettuaan ikuisesti kutsuva tyttö kummittelee. Yöllä sekä Helena että Arnold sonnustautuvat vanhoihin vaatteisiin ja yllättävät toisensa portaikossa sillä seurauksella, että Helena pyörtyy. Arnold kantaa tytön saliin ja he löytävät yhteisymmärryksen: he tanssivat ja suutelevat "kuin unessa", kunnes Eric herättää heidät lumouksesta pistoolinlaukauksella.

Kun Eric aamulla kerskuu "kummitukset" karkottaneella "uroteollaan", Helena närkästyy mieheen ja suhtautuu myös Arnoldiin tylysti niskojaan nakellen ja läimäyttää tätä lopuksi ratsupiiskalla. Ericin tiukatessa hääpäivää Helena heittää kihlasormuksen lattialle, mutta nähdessään Arnoldin ilakoivan piikatytön kanssa hän taipuu vanhempiensa painostukseen ja lupaa naida Ericin sillä ehdolla, että häät vietetään heti. Häävieraaksi saapuneelta ystävältään Arnold kuulee, että ruhtinas Avertsejev on toipunut kaksintaistelussa saamastaan haavasta ja unohtanut koko välikohtauksen. Arnold pukeutuu jälleen kulkuriksi ja lähtee talosta, jossa "rakkaus myydään rahasta ja vaakuna on ihmissydäntä arvokkaampi".

Arnold etsii käsiinsä Mirkon ja ostaa tämän joukkoineen avuksi. Vieraat ovat kokoontuneet hääpäivälliselle, kun Arnold syöksyy sisään mustalaisten kärjessä varmistettuaan jo aikaisemmin, ettei ystävä paljastaisi hänen henkilöllisyyttään. "Kai sallitaan kuokkavieraan laulaa morsiamen kunniaksi", Arnold ilmoittaa ja esittää Kulkurin valssin jatkaen tanssilla: "Kai sallitaan kuokkavieraan tanssia morsiamen kanssa".

"Seuraatko minua, vaikka olenkin vain kulkuri?", Arnold kysyy johdatettuaan Helenan ulos juhlasalista. Helena heittää morsiuskruununsa ja huntunsa maahan ja seuraa. Vieraiden ihmetellessä morsiamen ryöstöä ja mustalaisten varmistaessa paon Arnold ajaa Helenan kanssa kotikartanoonsa ja esittelee äidilleen "tytön joka tahtoisi että elättäisin itseni rehellisellä työllä". Äiti toivottaa Helenan tervetulleeksi, ja kun tyttö esiintyy hieman loukkaantuneena Arnoldin salattua oikean henkilöllisyytensä, komentaa: "Suudelkaa toisianne, lapset". Helena taipuu Arnoldin syleilyyn.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.

Aiheet
Lehdistöarviot

"Suomen Filmiteollisuuden Kulkurin valssi vetoaa romantiikankaipuuseen ja antaa katsojan heittäytyä täysin sydämin tähän värikkääseen, sadunomaiseen, välin perin naiiviin, mutta viehättävään maailmaan", tiivisti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 20.1.1941) vastaanoton ilmapiirin. "Kulkurin valssin skenaristi ja ohjaaja - Toivo Särkkä - ovat kaikesta päättäen panneet koko mielikuvitusvarastonsa liikkeelle ja hyvänä apuna heillä on Hannu Lemisen lavastus. Parhainta elokuvassa on huolellinen miljöökuvaus, josta ehyen romanttisen tunnelman aikaansaaminen suureksi osaksi riippuu."

"Se on sellaisenaankin hyvin huomattava saavutus", kiitti E. P-la (Eino Palola, Helsingin Sanomat 20.1.1941), "suomalaisten filmien parhaita, eikä joudu häpeään monen ulkomaisenkaan rinnalla. Erityisenä etuna on se, että tunnelmaa ja vaikuttavuutta ei ole saavutettu tekstin, vaan välittömästi kuva-aineksen, valokuvauksellisten keinojen käyttämisen avulla, joihin sitten liittyy George de Godzinskyn tavallista onnistuneempi, Tannerin valssin säveltä muunteleva ja mustalaisromanssien aineksia taitavasti käyttelevä musiikki."

"Filmi on lajissaan ehoimpia kotimaisen elokuvateollisuuden tuotteita", säesti P. T-i (Paula Talaskivi, Ilta-Sanomat 22.1.1941). "Tarinan tahallinen vanhanaikainen naivisuus on saatu tehoamaan, aivan erikoisesti viehättämään katsojaa, ja juuri se, että sen vaatima sävy koko ajan pysyy vallitsevana, on ohjaajan suuri ansio. Toinen ohjauksen silmiinpistävä avu tässä filmissä on runsaitten joukkokohtausten joustava, tyylikäs hallinta: monet mustalaiskohtaukset esimerkiksi vetävät hyvin vertoja vastaavien hyvien ulkomaisten filmien tilanteille."

"Efter en räcka konstnärliga misslyckanden har S.F.-konsernen lagt till alla klutar för att åstadkomma någonting riktigt stiligt i filmväg", tunnusti myös H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 21.1.1941). "Vagabondvalsen är en rätt grann film, som man ser med ganska oblandat nöje. Historien är i sig själv högromantisk och billig, men man tar ju heller inte den friherrliga landstrykarens äventyr på fullt allvar. Huvudsaken är att stoffet inspirerat till en präktig, omväxlande och stundom rentav elegant filmberättelse, där man framför allt uppskattar farten, det lätta handalaget och den obekymrat muntra speltonen."

Muiden osatekijöiden ohessa kuvaus sai erityiskiitosta: "Tapahtumaympäristön aitoa sävyä korostaa niinikään erittäin kiitettävällä tavalla Felix Forsmanin kamerankäyttö", kirjoitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 22.1.1941). "Lisäksi hän tuo omalta osaltaan myöskin vaihtelua elokuvaan ja parantaa sen kokonaistasoa, sillä katsojan mieleen jää esim. miellyttäviä muistikuvia kauniiden puuasetelmien koristamista metsämaisemista, joita kulkuri taivalluksensa varrella sivuuttaa. Niiden lyyrillisessä sävyssä on jotain tenhoavaa, jota vailla tämä seikkailusatu vaikuttaisi pikemminkin lavastetulta pukuoperetilta kuin kulkuriromanssilta."

"Kaunis kiiltokuva, sellaisena laatuunkäypä, mutta ei myöskään mitään muuta", esitti Parras (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 20.1.1941) varauksensa. "Elokuvan suurin ansio on joustavan kevyt vauhti, jolla tapahtumat seuraavat toisiaan. Ohjaaja Toivo Särkkä on saanut kuvaansa naivin huoletonta kulkurihenkeä, joka Kulkurin valssin sävelten säestyksellä pelastaa koko kuvan. Katselija unohtaa pariksi tunniksi mielellään kaikki juonen mahdottomuudet ja antautuu tapahtumien virran vietäväksi, kun se tapahtuu varsin vaivattomasti ja reippaan hyväntuulisesti."

Näyttelijätyöhön paneutui tunnollisimmin P. T-i, jonka mukaan Tauno Palo "lienee ainoa oikea" valinta pääosaan: "Mielestäni on osan tulkinta Palon tähänastisesti paras - vaikuttaa siltä kuin tulisi jokainen liike, ilme, äänenpaino tällä kertaa häneltä itsestään, ja mikä tärkeintä, hänen hurmaamiskykynsä näyttää varsin vakuuttavalta. Ansa Ikonen nuorena kreivittärenä rakentaa osansa tyylikkäästi. Hän karrikoi pienillä eleillä nuoren neidon olemusta juuri vivahduksen verran - sen verran kuin älykäs näyttelijä tässä osassa luontuu luonnostaan tekemään, jottei tulkinta koituisi äiteläksi - ja onnistuu juuri täten tuomaan osaansa tarpeellisen annoksen sitä romanttisuutta, joka on tarpeen."

Lukuisat tv-esitykset eivät ole antaneet aihetta uudelleenarviointeihin, mutta aika on antanut perspektiiviä pohdinnoille elokuvan menestyksestä ja sen olemuksesta. "Kulkurin valssin menestys perustuu tarkkaan lasketulle synteesille suomalaisten haavemaailmasta", kirjoitti Markku Varjola (Vaasa 14.1.1981). "Siinä rakastetaan yhtä rajusti kuin tapellaan ja uhitellaan herroille, unelmoidaan pukujen, lavasteiden (Hannu Leminen) yltäkylläisyydessä kuin myös luonnon hehkeydessä."

"Elokuva on suomalainen vastine kaksi vuotta aiemmin valmistuneelle Tuulen viemää -melodraamalle", kirjoitti puolestaan Katso -lehden (47/1990) Antti Lindqvist, "kuvaavathan molemmat teokset nostalgisesti menneen ajan idylliä, jota ei ollut koskaan olemassa. Kulkurin valssi on välirauha-Suomen ankeissa oloissa kukkineiden todellisuuspakoisten haaveiden ja unelmien sekä laskelmoitujen kartanoromanttisten kliseiden letkeästi paikasta toiseen liikkuva kokoelma."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.

Taustaa

Kulkurin valssin lähtökohtana oli vanha ruotsalainen Vandrarevalsen -sävelmä, josta J. Alfred Tannerin vuonna 1909 sanoittamana oli tullut suosittu Suomessakin. Elokuvan syntyhistoriaa tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä muisteli neljännesvuosisata myöhemmin (Kinolehti 7/1965) seuraavasti:

"Olin jo pitkän aikaa hyräillyt tätä melodiaa ja jo silloin ajattelin, että minä vielä teen tämän elokuvan. Sitten kerran tulin Kouvolasta - ja sattumalta samassa makuuvaunussa olikin Mika Waltari. Silloin minä kysyin Mikalta: 'Kuuleppas Mika, eikös tehdä tämmöistä elokuvaa jonka nimi on Kulkurin valssi. Sinähän tiedät laulun sanat ja sävelmän, puno siihen nyt mukava juoni.' 'Juu, juu, kyllä minä sen teen', innostui Mika. Ja siinä makuuvaunussa me löimme kättä päälle. Ja taisi meillä olla viiniäkin siellä."

Itse asiassa Särkkä oli ehtinyt ajatella käsikirjoituskilpailua aiheesta, mutta, kuten SF-Uutiset 1/1941 kertoi, "maist. Särkkä rupesi Waltarin kohdatessaan uudelleen tuumimaan asiaa ja ajatteli 'itse tykönään', että taitaa olla turhaa tällaisen kilpailun julistaminen, koska Waltari sen kuitenkin voittaisi. Paljon nopeammin ja vaivattomammin hän saisi aiheensa käsikirjoituasteelle, jos hän ilman muuta tilaisi scenarion Waltarilta."

Käsikirjoituksestaan Waltari sai 50 000 markan suuruisen palkkion. Kuvaukset alkoivat 30.8.1940, ja viimeiset studiojaksot kuvattiin 22.12.1940. Erilaisia lavasteita oli kaikkiaan 42, ja ne suunnitteli Suomi-Filmistä yhtiön palvelukseen siirtynyt Hannu Leminen. Kuvaajana oli nuori Felix Forsman (1917-2005). Kesäisiksi tarkoitetut ulkokuvat tuottivat syyssäässä vaikeuksia - hankalimmaksi muodostui jakso, missä päivän varjoa kantava Helena (Ansa Ikonen) kohtaa joen rannalla auringonpaisteessa lekottelevan Arnoldin (Tauno Palo). Ansa Ikonen muisteli Elokuva-Aitassa 2/1948:

"Kulkurin valssi oli kaikkein mahdottomin filmaus, mihin koskaan olen osallistunut. Kahden viikon aikana syksyn synkeimpinä viikkoina koko kuvausryhmä, noin 30 henkeä, heräsi kello 4 aamulla. Vettä tuli kuin saavista, kun kipaisimme studioon maskeerattaviksi ja klo 6 lähdettiin Vantaan rannalle, jossa sitten odotettiin sateen loppumista klo 11 saakka, jolloin Taunon ja minun piti olla teatterissa harjoituksissa. Koitti sitten aamu, jolloin pilvet hetkeksi väistyivät, kamerat oli jo kannettu esille ja kaikki oli valmiina, kun havaittiin, että tuo kovan onnen päivänvarjo, jota olisi niin kipeästi tarvittu, oli unohtunut studioon. Voitte uskoa, että silloin me pojat noiduimme oikein kolmenkymmenen hengen voimalla."

Elokuvan alkuun sisältyy selvä anakronismi. Kun ruhtinas Avertsejev päivää 10 000 ruplan shekkinsä, on 23.5.1887 - kun vapaaherra Arnold seuraavana aamuna pakenee Pietarista ja lyöttäytyy kiertelevän sirkuksen matkaan, on sirkuksen ohjelmajulisteessa päiväys "kesä 1878". George de Godzinskyn etunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Georges.

Ylipitkää käsikirjoitusta on leikkausvaiheessa pitkin matkaa tiivistetty. Repliikkiä "Kai sallitaan kuokkavieraan laulaa laulu morsiamen kunniaksi?" Hannu Leminen hyödynsi elokuvassaan Rosvo Roope (1949), missä nimihenkilö (Tauno Palo) Erkylän Helenan (Helena Kara) häissä lausuu: "Sallitaan täällä kai kuokkavieraan ainakin laulaa morsiamelle?"

Kulkurin valssista tuli suomalaisen elokuvan historian siihenastisista menestyksekkäin elokuva - myöhemminkin on sitä enemmän yleisöä kerännyt vain saman yhtiön Tuntematon sotilas (1955). Ensiesitys tapahtui 12 kopion voimalla 19.1.1941 yhtaikaa yhdeksässä kaupungissa ja 12 teatterissa, Helsingin, Kuopion, Lahden, Porin, Tampereen, Turun ja Vaasan lisäksi myös Hämeenlinnassa ja Kotkassa. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla 1941 Kulkurin valssia esitettiin pääkaupungissa yhtaikaa yhdeksässä teatterissa. Yksistään Helsingissä kolmen ensimmäisen esityskuukauden aikana Kulkurin valssi keräsi 160 000 maksavaa katselijaa, ja vuoden 1945 loppuun mennessä koko maassa 1 230 993 henkeä, joista aikuisia 1 032 220 ja alennuslippulaisia 198 773. Ensimmäisenä kotimaisena elokuvana tammikuussa 1941 tapahtuneen leimaverolain muutoksen jälkeen Kulkurin valssin pääsylipputuotoista jouduttiin suorittamaan 10 %:n huvivero. Tilikirjan mukaan elokuvan tuotantokustannukset olivat 2 355 542 markkaa, ja tuottajan osuus pääsylipputuotoista 1940-luvun loppuun mennessä 6 522 156 markkaa.

Kulkurin valssi myytiin Ruotsiin ja Tanskaan, Bulgariaan ja Jugoslaviaan sekä mahdollisesti myös Turkkiin. Kulkurin valssin seitsemäs televisioesitys 14.1.1981 keräsi kuvaruutujen ääreen 2 238 000 katsojaa.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.

Musiikki

1. Kulkurin valssi
Säv. trad. ruotsalainen ja J. Alfred Tanner, san. J. Alfred Tanner ja Mika Waltari, sov. George de Godzinsky
1) Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky (off), kahteen kertaan, yht. 4' 10".
2) Es. Tauno Palo, vihellys (100 %), 0' 15".
3) Es. Vilho Auvinen, viulu (playback, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 15".
4) Es. Tauno Palo, laulu ja viulu (playback, Helsingin Teatteriorkesterin säestys, joht. George de Godzinsky), 1' 40".
5) Es. Tauno Palo, laulu (playback, Helsingin Teatteriorkesterin säestys, joht. George de Godzinsky), 0' 45".
6) Es. Tauno Palo ja "kartanon työläiset", laulu sekä soitintrio: Taito Mäkelä, harmonikka sekä klarinetisti ja viulisti (playback, Tauno Palo, laulu, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesterin yhtye, joht. George de Godzinsky), 1' 15".
7) Es. soitintrio: Taito Mäkelä, harmonikka sekä klarinetisti ja viulisti (playback, Helsingin Teatteriorkesterin yhtye, joht. George de Godzinsky), 0' 35".
8) Es. Ansa Ikonen, hyräily (100 %), kahteen kertaan, yht. 0' 20".
9) Es. Verna Piponius, hyräily ja rallatus (playback ja off), 0' 50".
10) Es. Ansa Ikonen, cembalo (playback, George de Godzinsky, piano), kahteen kertaan, yht. 0' 25".
11) Es. Tauno Palo ja "kartanon työläiset", laulu (playback, Tauno Palo, laulu, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 05".
12) Es. Tauno Palo, laulu ja Vilho Auvinen, viulu (playback, Helsingin Teatteriorkesterin säestys, joht. George de Godzinsky), 0' 40".
13) Es. Vilho Auvinen, viulu (playback ja off, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 30".
Levytykset:
J. Alfred Tanner, pianon säestyksellä; His Master's VoiceX-2382, 15.7.1926.
Eugen Malmstén ja Sointu-orkesteri; Sointu 317, 6.11.1940.
Ansa Ikonen ja Tauno Palo, orkesteri, joht. George de Godzinsky; KISS RPLP-5007 (kasetti RPC-6007), 1974.


2. Mustalaismusiikki 1
Säv. George de Godzinsky, san. Mika Waltari
Es. "mustalaisyhtye", soitto, sekä "mustalaiset", laulu (playback ja off, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 45".


3. Kesäilta / Ol' kaunis kesäilta
Säv. trad., sov. George de Godzinsky
1) Es. Tauno Palo, viulu ja "mustalaisyhtye" (playback, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 1' 15".
2) Es. Tauno Palo, vihellys (100 %), 0' 25".


4. Improvisaatio
Säv. George de Godzinsky
Es. Olavi Haapalainen, viulu (100 %), 0' 35".


5. Matalan torpan balladi
Säv. ja san. trad., sov. George de Godzinsky
Es. Tauno Palo, laulu ja viulu, sekä tunnistamaton mies, laulu (playback, viulusäestys), 0' 50".


6. "Tässä nuori meripoika on he-heijaa, merta kyntämään hän käy --"
Säv. George de Godzinsky, san. R. R. Ryynänen
1) Es. Tauno Palo, laulu, ja Jalmari Parikka, harmonikka (playback, harmonikkasäestys), 0' 25".
2) Es. Toppo Elonperä, laulu, ja Jalmari Parikka, harmonikka (playback, harmonikkasäestys), 0' 25".
3) Es. Tauno Palo, laulu, Jalmari Parikka, harmonikka, sekä posetiivinsoittaja, Unto Kuhankoski, klarinetti, kaksi puhaltajaa ja rumpali (playback, Helsingin Teatteriorkesterin soitinyhtyeen säestys, joht. George de Godzinsky), 2' 30".


7. Mustalaismusiikki 2
Säv. George de Godzinsky, san. Mika Waltari
Es. Vilho Auvinen, viulu, ja "mustalaiset", laulu (playback, viulusolisti, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 2' 00".


8. "Mustalaisten juomalaulu" ("Itse hepoani ohjaan, elon pikarista pohjaan --")
Säv. George de Godzinsky, san. Mika Waltari
Es. Jalmari Rinne ja "mustalaiset", laulu (playback, Jalmari Rinne, laulu, sekakuoro ja Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 2' 25".


9. Tanssimusiikki
Säv. George de Godzinsky
Es. soitintrio: Taito Mäkelä, harmonikka, sekä klarinetisti ja viulisti (playback ja off, Helsingin Teatteriorkesterin soitinyhtye), 1' 00".


10. "Sinulla on suu kuin ruusun kukka ja silmät kuin kaksi tähteä --"
Säv. George de Godzinsky, san. trad. ja Mika Waltari
Es. Tauno Palo, laulu (playback, harmonikkasäestys), 0' 55".


11. Salonkitanssi
Säv. George de Godzinsky
Es. "soittopeli" (playback, Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky), 2' 10".


12. Fanfaari
Säv. George de Godzinsky
Helsingin Teatteriorkesteri, joht. George de Godzinsky (off), 0' 20".


13. Juhlamusiikki
Säv. George de Godzinsky
Es. "jousikvartetti" (playback, Helsingin Teatteriorkesterin jouset, joht. George de Godzinsky), 0' 45".

Huomautuksia:
Kulkurin valssi (nro 1) on alku- ja loppumusiikin aiheena sekä toistuu muunneltuna useaan kertaan taustamusiikissa.

Tauno Palo virittää viulua (100 %), 0' 10", Ansa Ikonen harjoittelee pianolla (100 %), 0' 15".

"Mustalaiset" tanssivat, solistina Margareta Wasenius, musiikin numero 2:n aikana, numero 1:4:n aikana Regina Linnanheimo ja Vilho Auvinen, numero 7:n aikana Regina Linnanheimo ja Tauno Palo, numero 8:n aikana "mustalaiset", numero 1:6:n aikana "kartanon työläiset", numero 1:7:n, 11:n ja 1:13:n aikana Ansa Ikonen ja Tauno Palo sekä numero 10:n aikana Tauno Palo ja Laila Rihte.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1502
Tarkastuspäivä
17.01.1941
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2850 m
Kesto/leikattu
103 min
Veroluokka
10%
Ikäraja
S
Tarkastamolaji
näytelmä
Osia
5
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
14.03.1946
Veroluokka
25 %
Tarkastamolaji
näytelmä
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastuspäivä
01.02.1950
Veroluokka
VV
Tarkastamolaji
näytelmä
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
1502
Tarkastuspäivä
06.01.1987
Formaatti
video
Pituus/leikattu
2736 m
Kesto/leikattu
100 min
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Tarkastamolaji
näytelmä
Osia
1
Tarkastuttaja
Opetusministeriö [laskutus]
Tarkastuselin
VET
Tarkastusnumero
T-01502
Tarkastuspäivä
23.08.1988
Formaatti
video
Pituus/leikattu
2736 m
Kesto/leikattu
96 min.
Ikäraja
S
Tarkastamolaji
näytelmä
Osia
1
Tarkastuttaja
Yleisradio / Tallennepalvelu
Tarkastuselin
VET
Tarkastusnumero
T-01502
Tarkastuspäivä
27.06.1989
Formaatti
video
Pituus/leikattu
2736 m
Kesto/leikattu
96 min.
Ikäraja
S
Tarkastamolaji
näytelmä
Osia
1
Tarkastuttaja
Europa Vision Oy
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
21.12.2015
Formaatti
DVD
Perustelut
Väkivalta.
Kesto/leikattu
01:33:02
Ikäraja
7
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, YN-menetelmä
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
104 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
Kieli
suomi