Ajatus Kalevalan elokuvaamisesta oli ensimmäisen kerran nostettu esiin lokakuussa 1919 perustetun Ab Finsk Filmkonst - Suomen Filmitaide Oy:n tuotantosuunnitelmia julkistettaessa. Kun yhtiön toiminta käytännössä tyrehtyi heti alkuunsa, ajatukseen tarttui vastaperustettu Kalevalaseura, joka talvella 1920 tiedusteli eräiden Kalevalan asiantuntijoiden mielipidettä hankkeesta. Kiertokyselyyn saatiin kaikkiaan 11 vastausta, joissa otettiin kantaa sekä puolesta että vastaan. Jyrkimmin kielteinen oli kuvanveistäjä Emil Wikströmin suhtautuminen: "Kerrassaan mahdottomuus."

Seuran kansa- ja muinaistieteellisen osaston ehdotuksesta päätettiin 8.4.1920 pidetyssä kokouksessa elokuvaushanke toteuttaa puhtaan näytelmäelokuvan asemesta kansatieteellisemmältä pohjalta ja ryhtyä "elävin kuvin ikuistuttamaan vanhoja suomalaisia perinnäistapoja". "Filmikone" saatiin maksutta käyttöön Suomen Biografi Oy:ltä, ja kuvaajaksi kiinnitettiin taiteilija J. W. Mattila. Kesällä 1920 tapahtuvan filmausretken paikaksi valittiin Suojärvi. Retken johtajana ja kansatieteellisenä asiantuntijana toimi U. T. Sirelius, folkloristiikan asiantuntijana Väinö Salminen ja kansanmusiikin sekä suorasanaisen kansanrunouden tuntijana ynnä taloudenhoitajana ja elokuvan ohjaajana A. O. Väisänen.

Lopulliseksi aiheeksi valikoituivat rajakarjalaiset häämenot, jotka lavastettiin vartavasten kuvauksia varten. Elokuva jakautuu viiteen osaan: 1) kosinta, 2) sulhasen kodin katsojaiset, 3) läksiäiset, 4) häämatka ja 5) häät sulhasen kotona. Häidenvieton kuvaus ei edusta suojärveläistä perinnettä, vaan on retkikunnan näkemysten mukainen rekonstruktio. Loppuun liitettiin lyhyehkö kaskenviertoa ja kaskimaan kyntöä esittelevä jakso. Morsiamen kotia sai esittää Bomban talo ja sulhasen kotia toinen, tuntuvasti vaatimattomampi suojärveläinen talo. Kauppias J. P. Trofimovin maille Suojärven Kuikkaniemeen rakennettiin sisäkuvauksia varten hirsinen pirttirakennelma, joka suunniteltiin siten, että kuvaukset voitiin toteuttaa luonnonvalossa. Sähkövirtaa ei paikkakunnalla vielä ollut.

Esiintyjät värvättiin Suojärveltä sekä sen naapuripitäjästä Porajärveltä, joka tuolloin hallinnollisesti kuului Suomeen. Elokuvan esiintyjien nimimuodot on muokattu Elonetissa kuvausajankohdan mukaisiksi. Kai Tulehmon sukuselvityksen mukaan kanteleensoittajina tunnetut Vanja (Ivan) ja Paul Trofimov muuttivat sukunimensä, Vanjan sukunimeksi tuli 29.12.1930 Tallas (virallistettu) ja Paul oli jo vuonna 1918 muuttanut nimensä Tulehmoksi. Elokuvassa he eivät soita kannelta vaan soittajana on Iivana Brelo. Vanja Tallas esiintyi myös dokumenttielokuvassa Kalevalan mailta (1935). Sulhasta esittävä Benjam Trofimov muutti sukunimensä puolestaan vuonna 1928 Tervakseksi. Elokuvaa varten Armas Launis sovitti musiikkia Seitsemän veljestä- ja Kullervo -oopperoistaan.

Elokuvan yleisömenestys edusti teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa. Ulkomailla tapahtuvia esityksiä varten tehtiin englanninkielisin välitekstein varustettu versio, joka sai nimekseen Wedding in poetic Karjala.

Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa ei ole elokuvan käsikirjoitusmateriaalia, julistetta tai valokuvia.

Mainos-TV esitti 8.1.1976 elokuvasta osia nimellä Häät Suojärvellä 1920. Ohjelman pituus mainoskatkoineen oli 30 minuuttia ja nähtiin uusintana 24.10.1978. Elokuva Häiden vietto Karjalan runomailla sai varsinaisen ensiesityksensä televisiossa YleTeemalla vuonna 2006. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) julkaisi elokuvan dvd:n samana vuonna.

- Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan