Valtaosalle kriitikoista Matti Ijäksen uutuus ylsi suoraan tekijänsä parhaimmistoon. "Heti alkuun on parempi kertoa, että Matti Ijäksen ohjaama viides pitkä elokuva Haaveiden kehä on erinomainen ja loistava", avasi arvionsa Olli-Matti Oinonen (Savon Sanomat 15.11.2002). "Sen tragikoominen tarina on koskettavan herkullinen, viiltävä ja hervoton. Kaiken epäonnen ja elämän kolhujen keskellä Haaveiden kehä on myös optimistisesti täynnä toivoa paremmasta huomisesta. [- -] Haaveiden kehä ei siloittele eikä sievistele henkilöitään, mutta käsittelee kuitenkin niitä lämmöllä, lasivillan hellästi, rakastaa. [- -] Ijäksen ja Reivilän dialogi on mehevää, kutkuttavaa ja äärettömän purevaa. Monet kuolemattomat sutkaukset naurattavat vielä pitkään elokuvan jälkeenkin."

"Haaveiden kehä on ohjaajansa tähän mennessä paras elokuva, todellinen hyvän mielen raina," ylisti myös Harri-Ilmari Moilanen (Kansan Uutiset Viikkolehti 18.10.2002). "Jutussa ovat perusasiat kohdallaan. Tarinassa on hauskankirpeänä poreilevaa elämänmakuista särmää, mukana on toinen toistaan muistettavampia tyyppejä ja mikä parasta, kerronta on suorastaan lennokasta. Haaveiden kehän rytmi on kuin muistuma François Truffaut'n nuorekkaimmista elokuvista." Ijäksen eurooppalaiseen kosketukseen kiinnitti huomiota myös Oinonen. "Mielenkiintoista on myös havaita, että Haaveiden kehä ei asetu selkeästi kategoriaan "suomalainen elokuva". Siinä ei oikeastaan ole mitään suomalaista, vaan enemmänkin jotain ranskalaista tai italialaista, yleismaailmallista. Se on hyvä merkki, kansainvälinen elokuva. Matti Ijäs on Aki Kaurismäen ohella johtavia eurooppalaisia elokuvaohjaajia. Mies vailla menneisyyttä sai vakavasti otettavan haastajan."

"Sitten on tämä Sulevi Peltola. Hänellä on leffassa todellinen kuningasrooli, vaikka Shakespeare kierretäänkin kaukaa – onneksi", kiitti Moilanen harvoin pääroolissa nähtyä luottonäyttelijää. "Kasvoryppyjen karaisema Peltola tekee verrattoman roolityön nyreänä miehenä, jonka mukana kulkeva henkilökohtainen painolasti on jotain hiekkasäkin luokkaa." Oinoselta näyttelijävalinnat saivat kiitosta kautta linjan: "Ijäksellä on myös käytettävissä hyvälle käsikirjoitukselleen osuvasti valittu miehitys. Kerrankin voi sanoa, että jokainen näyttelijä venyy parhaimpaansa ja jotkut vielä enemmän. Sulevi Peltola on kerrassaan huippu, samoin Antti Litja ja koko muu kaarti siinä ympärillä. Kerrassaan hienoa!"

Pertti Lumirakeelle (Uutispäivä Demari 11.10.2002) elokuvan työväenurheiluteemassa heijastui Ijäksen eetos. "Haaveiden kehä on myös ankaran koomisesti nähty kuva työväenurheilun alennustilasta, ennen uljaiden unelmien muuttumisesta ikääntyneeksi krääsäksi. Tähän arvojen muuttumiseen ja inflaatioon Ijäs tuo tapansa mukaan hellyyttä ja viipyilevää lämpöä, tajua aikojen peruuttamattomasta muuttumisesta. Ijäs ei ole sentimentaalinen nostalgikko, mutta hän havaitsee aina menneisyyden merkityksen henkilöidensä elämässä ja tajuaa kipeästi haaveiden ja todellisuuden usein ankarankin vastakkainasettelun. Kaikesta huolimatta Ijäksen filmeissä ihmisten pyrkimyksille suodaan niille kuuluva arvo ja merkitys, vaikka raaka nykypäivä pilkkaakin entisiä idealistisia pyrintöjä."

Yhtenä harvoista Tero Vainio (Kaleva 12.10.2002) kaipasi Ijäkseltä uusiutumista. "Haaveiden kehällä on oma sympaattisuutensa, mutta mielestäni Matti Ijäs on uransa tässä vaiheessa jo uusien kujeiden tarpeessa", tunsi Vainio. "Hieman vaikuttaa siltä kuin ohjaajan neula olisi juuttunut soittamaan samaa kappaletta yhä uudelleen. Keskeisten teemojen pysyvyys on toki yksi omaperäisen taiteilijan tunnusmerkeistä, mutta se edellyttää myös noiden teemojen luovaa variointia ja syventämistä [- -] Käsikirjoitus ei täten kärsikään ajatusten puutteesta, mutta valitettavasti Ijäs hajauttaa kerrontansa liian monen henkilöhahmon palapeliksi. Ja kun kaikki on koko ajan samaa tragikoomista, välillä irvokkaaksi yltyvää pullaa, Eero Ojasen makeilevan musiikin vuoraama kokonaisuus jää jotenkin vivahteettomaksi ja jäntevyyttä kaipaavaksi. Henkilöt laukovat pikkunokkelaa dialogia, josta näyttelijät suoriutuvat vaihtelevalla menestyksellä. Aki Kaurismäen tyylitellympiin teoksiin tällaiset nasevat "onelinerit" sopivat, nyt ne maistuvat usein paperilta."