Eletään välirauhan aikaa. Itäsuomalaisen korpivaruskunnan konekiväärikomppaniassa suoritetaan lääkärintarkastus, johon alokas Viirilä kertoo saapuvansa suoraan putkasta. Harjoitusten lomassa esitellään lisää henkilöitä: sotamies Vanhalaa kielletään hymyilemästä rivissä, alikersantti Hietanen naureskelee sotamies Rahikaisen alituisia naisjuttuja ja vänrikki Koskela tarkastelee mietteliäänä viljan kypsymistä. Kesäkuussa 1941 Koskela ilmoittaa lähtökäskystä kohti tuntematonta, ja miehet pohtivat lähdön syytä. Jääkärikapteeni Kaarna kiistää alikersantti Lehdon arvelun, että sota on syttymässä. Nuoret upseerit, ihanteellinen vänrikki Kariluoto ja tärkeilevä luutnantti Lammio, uskovat matkan vievän "unelmiemme rajoille asti".

Komppania kuljetetaan lähelle itärajaa. Upseerit kuuntelevat vakavina radiosta ministerin puhetta lopullisesta voitosta, samalla kun sotamiehet nurisevat huonosta ruuasta. Miehet saavat tulikasteensa hyökkäyksessä, jossa ensikertalainen Kariluoto saa apua talvisodan käyneeltä, miesten luottamuksen saavuttaneelta Koskelalta. Hyökkäys vaatii ensimmäiset uhrit, esimerkkiä näyttävän Kaarnan sekä sotamies Vuorelan, jonka kotiin Kariluoto kirjoittaa muutaman rivin. Omille vanhemmilleen hän ilmoittaa varmistuneensa siitä, että vaihtaa lakiopintonsa upseerin uraan. Hyökkäyksen jatkuessa Koskela räjäyttää vihollisen bunkkerin.

Rahikainen takavarikoi luvatta säkillisen sokeria, jonka Koskela määrää tasattavaksi vaivihkaa koko joukkueen kesken. Lehto ampuu vangiksi otetun vihollissotilaan takaa päin: "Helpommalla pääsi." Miehet ylittävät vanhan rajan. "Nyt ollaan rosvoretkellä ettäs sen tiärätte", sanoo alikersantti Lahtinen.

Lammio yllättää Lehdon, Rahikaisen ja sotamies Määtän elintarvikkeiden luvattomasta hallussapidosta ja määrää heidät rangaistukseksi seisomaan kahdeksi tunniksi täyspakkauksessa. Miesten seisoessa alkaa ilmahyökkäys, mutta valvojaksi määrätyn Hietasen kehotuksesta huolimatta he eivät suojaudu metsään vaan suorittavat rangaistuksensa pommeja ja konekivääritulta uhmaten.

Koskelan joukkueeseen liittyy täydennysmiehenä talvisodan kokenut vilkas karjalainen, alikersantti Rokka, joka taistelussa osoittautuu taitavaksi ja kylmäveriseksi sotilaaksi. Hän opettaa ihailevaa Kariluotoa välttämään turhia sankaritöitä: "Siilon pittää männä ku asiat vaatii." Yöllisellä partioretkellä Lehdon johtama ryhmä joutuu väijytykseen. Lehdon pelkurina halveksima sotamies Riitaoja ammutaan metsään. Lehto haavoittuu vaikeasti, jää yksin metsään ja ampuu itsensä. "Se oli paras mies meistä kestämään tuon kuoleman", sanoo Koskela. Hietanen pysäyttää vihollisen panssarivaunun, saa ansiomitalin ja ylennyksen kersantiksi.

Komppania saapuu vallattuun Petroskoihin, jossa suomalaiset ovat jo aloittaneet juhlimisen. Hietanen ja Vanhala tutustuvat suomea puhuvaan Veraan, jonka luona käyvät kuuntelemassa musiikkia ja seuraamassa Veran tanssia. Miehistö niskuroi kuullessaan Lammion lähtökäskyn, mutta Koskela rauhoittaa tilanteen.

Talven tultua kaksi miestä teloitetaan, majuri Sarastien mukaan jotta "niskoittelijat näkisivät, ettei armeijalla ole varaa leikinlaskuun". Lahtisen ryhmä joutuu taistelussa vaikeaan asemaan. Muiden perääntyessä Lahtinen koettaa pelastaa konekiväärinsä ja kaatuu. Rokka ottaa Lahtisen kuolemasta järkyttyneen sotamies Sihvosen avukseen, asettuu ketjun päähän ja estää vihollisosaston kiertoliikkeen tuhoamalla konepistoolilla koko joukon.

Kesällä eletään asemasotavaihetta. Mannerheimin syntymäpäivänä miehille jaetaan leikattua konjakkia, ja juhlimista vauhdittaa myös "poika", tapausta varten valmistettu kilju. Koskela muistelee miesten parissa lapsuutensa kapinakevättä ja teloitettuja setiään, lähtee sitten humalapäissään upseerien seuraan, missä ärsyyntyy Horst Wesselin laulannasta, lausuu tuntemiaan venäläisiä sanoja ja joutuu tappeluun. Hänet taltutetaan ja kannetaan miehistön puolelle, jossa vain Rokka ja Vanhala ovat enää pystyssä. "Mut kuule, sie älä ota ennää", Rokka varoittaa Lammiota. "Mie jouvun vällee komppanianpäällikökski." Aamulla talousaliupseeri Mäkilä vihoittelee Hietaselle kiljun valmistukseen luvatta lainatusta astiasta mutta antaa tälle kuitenkin pienen silakan kohmeloon.

Koskelan joukkueeseen ilmoittautuu jousipyssyä kantava sotamies Honkajoki, "vakaasti päättäneenä uhrata sekä omansa että sotasairaalasta pullosta saamansa veripalveluveren isänmaansa ja kansansa vapauden hyväksi". Mukana saapuu nuori täydennysmies Hauhia, jonka Rokka perehdyttää vartiotehtävään. Ensimmäisellä yksinäisellä vartiovuorollaan nuorukainen innostuu kuitenkin nostamaan päätään juoksuhaudasta ja saa luodin otsaansa.

Talvella vieras eversti ilmiantaa vartiossa puhdetöitään tekevän Rokan, joka määrätään miehineen koristamaan komentokorsulle johtava polku. Hänen kieltäydyttyään Lammio vie asian eteenpäin. Kuulustelua edeltävänä yönä Rokka pysäyttää vihollisen yrityksen tunkeutua juoksuhautaan ja ottaa tärkeän sotavangin, jonka vie mukanaan kuulusteluun. Hän syyttää Lammiota järjettömästä nokkimisesta ja sanoo, että sota hävitään. Sarastie sanoo, ettei sota kaipaa yhtä miestä, mutta taipuu painamaan asian villaisella sillä ehdolla, että tapaus ei toistu eikä siitä puhuta. Korsussa Honkajoki esittää parodisen rukouksen Suomen herrojen puolesta, "etteivät toista kertaa iskisi päätään Karjalan mäntyyn".

Kesällä 1944 alkaa Neuvostoliiton suurhyökkäys ja suomalaisten joukkojen perääntyminen. Kariluoto lähtee everstiluutnantti Karjulan määräyksestä vastahyökkäykseen ja kaatuu. Hietanen haavoittuu menettäen näkönsä ja kuolee yrittäessään pelastaa muita haavoittuneita hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta ambulanssista. Karjulan käskyistä huolimatta Koskela pelastaa joukkonsa perääntymällä murskaavan ylivoiman edessä. Perääntymisen jatkuessa Karjula ampuu Viirilän ja kaatuu sitten itse vihollisen tulitukseen. Rokka haavoittuu auttaessaan karjalaistoveriaan sotamies Sutta joen yli, kieltää kantamasta itseään jalat edellä ja sanoo lähtevänsä nyt vaimonsa Lyytin luo. Koskela kaatuu yrittäessään jarruttaa vihollisen etenemistä.

Taistelun tauottua miehet kuuntelevat radiosta ministerin puhetta: "Me olemme ottaneet ensimmäisen askeleen kohti rauhanomaisten suhteiden solmiamista suuren itäisen naapurimme kanssa." Kamera seuraa suomalaisia ja neuvostoliittolaisia vainajia kuljettavaa hevoskärryä ja päätyy kuvaamaan ruumiskasassa makaavan tuntemattoman sotilaan paljaalla rinnalla lepäävää tuntolevyä.

- Suomen kansallisfilmografia 9:n (2000) mukaan.