SF:n Lassila-filmatisointi sai pääosin myötämielisen kritiikin, vaikka eräät arvostelijat valittivatkin sen ja koko suomalaisen tuotannon liian "kirjallista" ilmettä. "Liittämällä tämän kansanelämänkuvauksen valmistamiensa elokuvien joukkoon", kirjoitti S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 31.1.1938), "Suomen Filmiteollisuus on jatkanut latua, joka voi olla elokuvatuottajan kannalta katsoen edullista, mutta monesta katselijasta kenties vähemmän suotavaa. Tuttuja aiheita, aina vain tuttuja aiheita. Olisi jo aika saada nähdä hyvä suomalainen elokuva, jonka käsikirjoitus olisi taatusti alkuperäinen. Uudelleen muokattu keitos ei koskaan ole tuoreen veroinen."

Itse sovitustyö sai kuitenkin tunnustusta samalta kriitikolta: "Tulitikkuja lainaamassa eroaa SF:n aikaisemmista tuotteista yleensä siinä, että sen tapahtumat alkavat heti alusta lähtien luistaa suhteellisen kiinteinä kokonaisuuteen katsoen, vaikkeivät sekautumisen mahdollisuudet suinkaan ole vähäiset tässä kommellusten rehevässä yrttitarhassa. Kiitos tästä lankeaa kaikitenkin käsikirjoituksen tekijän Jorma Nortimon osalle, jota lisäksi saamme kiittää eräistä kekseliäistä siirtymisistä kohtauksesta toiseen."

"Jorma Nortimo on käsikirjoituksessaan saanut joltisenkin hyvin talteen Maiju Lassilan teoksen ytimen, sen todella filmaattisen toiminnan", kiitti myös Heikki Välisalmi (Suomen Sosialidemokraatti 1.2.1938). "Hän on myöskin ottanut kirjailijan sanaa käsikirjoitukseensa niin paljon, että se hyvin pystyy karakterisoimaan koko liperiläisen ja yleensä pohjoiskarjalaisen miljöön."

"Käsikirjoituksen on laatinut taidokkaasti Jorma Nortimo", säesti A. Ä. (Arvo Ääri, Helsingin Sanomat 31.1.1938). "Hänen ansiokseen on luettava, että hän on kyennyt onnistuneesti säilyttämään Maiju Lassilan herkulliset vuorosanat, jotka muodostavat ehkä nautittavimman ja hauskimman puolen koko elokuvassa. Niin ikään Y. (Uusi Suomi 31.1.1938) katsoi Nortimon "onnistuneen tehtävässään sangen hyvin": "Juonen langat pysyivät hyvin koossa, kuvaus eteni luontevasti toisesta huumorintäyteisestä kohtauksesta toiseen. Toivo Särkän ja Yrjö Norran ohjaus on kehittänyt elokuvasta todellisen pohjoiskarjalaista huumoria hersyilevän laatumaalailun."

Ruotsinkielisessä lehdistössä oltiin varauksellisempia. "Regissörerna Toivo Särkkä och Yrjö Norta fingo nog inte glädja sig åt en enbart lyckad föreställning som så många gånger förut", arvioi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 31.1.1938). "Det verkade som om herrarna pumpat sig så läns på idéer redan i sina tidigare filmer att det just inte blivit mycket till övers för Låna tändstickor. Man hade önskat sig mer av fria och fräscha berättartag i släkt med Maiju Lassilas egen frodiga fabuleringskonst."

"Det litterära underlaget för en folklivsfilm kan ha vilka förtjänster som helst" kirjoitti B-s (Greta Brotherus, Svenska Pressen 1.2.1938), "på filmen blir resultatet bara alltför gärna schablonmässigt. Det har inte heller Toivo Särkkäs och Yrjö Nortas Låna tändstickor undgått. Den gör inte Maiju Lassilas roman rättvisa. Filmen är tunn och hård och ehuru samtliga skådespelare är skickliga på området och presterar ett jämnt spel, får man inget riktigt befriande skratt."

Aku Korhonen ja Uuno Laakso olivat pääosissa myös näyttelijäarvioissa. "Siinä on todestakin parivaljakko" ihasteli -rk- (Orvo Kärkönen, Aamulehti 1.2.1938), "jonka maalaishenkinen sanankäyttö ja puuhaaminen on ihailtavan aitoa ja välitöntä. He liikuskelevat sekä liperiläisessä että joensuulaisessa ympäristössään juuri niinkuin tuollaisen Ihalaisen ja Vatasen tuleekin liikuskella."

Monet nostivat Aku Korhosen suorituksen "ratkaisevasti yli muiden" (Y.). "Korhonen on osa osalta osoittanut", jatkoi Y., "miten erinomaisella tavalla hänen harkitusti tehostetut keinonsa soveltuvat juuri filmikameraan. Mutta sen lisäksi hänellä on kotimaisten filminäyttelijöiden joukossa vertaansa vailla oleva muuntautumiskyky."

"Hän kykenee jokaista osaansa varten luomaan jotakin uutta", koki myös Heikki Välisalmi. "Pohjalla pilkistää sama veitikka, mutta tälle perustalle rakentuu uutta esitettävää henkilöä karakterisoivaa, kuten tässä filmissä yksinpä letkuva kävelykin. Hän on meidän luotettavin filmikoomikkomme, hyvin korkeata luokkaa."

"Korhosen ja Laakson hersyvän komiikan ansiosta yli puoli vuosisataa vanha elokuva on ikivihreä", arvotti Heikki Kataja (Hämeen Sanomat 7.1.1991) vuoden 1991 tv-esityksen yhteydessä ja Antti Lindvist (Katso 2/1991) piti kokonaisuutta "varsin ehyenä ja sujuvana" nähden sen niin ikään "nojaavan pitkälti Aku Korhosen ja Uuno Laakson meheviin pääosasuorituksiin".

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.