Kaasua, komisario Palmu!
Kaasua komisario Palmu (rinnakkaisnimi)
Vem mördade fru Skrof? (ruotsinkielinen nimi)
Gas, Inspector Palmu! (englanninkielinen nimi)
Du gaz, Monsieur le commissaire! (ranskankielinen käännösnimi)
Gas, Kommissar Palmu (saksankielinen käännösnimi)
Milliony vdovy Skrof (venäjänkielinen nimi)
Finna-arvio
Kaasua, komisario Palmu!
Matti Kassilan ohjaama Kaasua, komisario Palmu! (1961) jatkaa Mika Waltarin romaaneihin perustuvaa komediallisten rikoselokuvien sarjaa. Komisario Palmu (Joel Rinne) ja apulainen Toivo Virta (Matti Ranin) tutkivat rouva Skrofin (Henny Waljus) kuolemaa apunaan etsivä Kokki (Leo Jokela). Perintöä odottelevat kasvattitytär Kirsti Skrof (Elina Salo) sekä veljenpoika Kaarlo Lankela (Saulo Haarla). Onnettomuudeksi ajateltu kuolema paljastuu nopeasti murhaksi ja rikostutkimusta omilla teoillaan sekoittavat Paratiisiseurakunnan johtaja, saarnaaja Mustapää (Risto Mäkelä) sekä Lankelan paras ystävä Kurt Kuurna (Pentti Siimes).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||||
7 |
||||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||||
4.4.-1.6.1961 |
||||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||
"Kaasua, komisario Palmu! on sitä Matti Kassilaa, joka herättää välitöntä kiinnostusta ja innostustakin", kirjoitti I. L-s (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 17.9.1961). Hänen mielestään ohjaaja käytti uudessa elokuvassaan "vaikeasti hallittavaa karmeahkoa komediatyyliä". Pohtiessaan romaanin ja elokuvan suhdetta I. L-s totesi: "Koska kirjan vuorosanat ovat ilmeikkäät, ovat ne filmissäkin tärkeitä aina siinä määrin, että huomaa keskittyneensä pelkkään sanojen merkityksen vaaniskeluun. Kuvallinen puoli kärsii tästä - niin paljon kuin lavastaja Suominen antaakin silmälle ilon aihetta esimerkiksi taustan tauluilla." A. A. (Kansan Tahto 18.10.1961) pani merkille ohjaajan kyvyt käyttää rohkeasti mutta korrektisti "varsin epätavallisiakin tehokeinoja": "Pitkät aikajaksot Kassila onnistuneesti kuittaa muutamalla valokuvalla, hän pysäyttää kameran yllättäen niihin kohtiin, jolloin eri henkilöt näyttävät sisimmän itsensä ja suomalainen humala saa vähemmän ikävystyttävän kuvauksen hitaammalla kuvausnopeudella. Ne ovat loppujen lopuksi yksinkertaisia efektejä, mutta ne vaikuttavat piristävästi ja myös säästävät turhia ja pitkäveteisiä filmimetrejä." Myös nimimerkki hbg (Åbo Underrättelser 17.9.1961) ihasteli toteutusta: "I Vem mördade fru Skrof? har vi en verkligt fin inhemsk film, vilket till största delen är regissören Kassilas förtjänst. Hans bruk av stillbilder och forcerat tempo i filmens tillbakablickar är helt enkelt lysande." H. G. G. (Henry G. Gröndahl, Hufvudstadsbladet 17.9.1961) oli edellisten kanssa samaa mieltä elokuvan tehokeinojen onnistumisesta, mutta arvosteli sen sijaan vuoropuhelun ja kuvan suhdetta: "Det som lämpar sig i detektivroman gör det inte alltid i en film. När händelserna skildras i samtals form i stället för att berättas i bilder, är det svårt att undvika enformighet." Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 16.9.1961) piti käsikirjoitusta hyvänä niin takautumien kuin dialoginkin osalta. Hän kirjoitti: "Muistikuvat on [- -]onnistuneesti typistetty lyhyiksi [- -]. Niiden sävystä myös erottuu, kenen kertomaa tai muistamaa ne ovat; viritys on näet sen mukainen. Dialogi on niinikään saatu tavallista luontevammaksi; siinä on silloin tällöin aivan näppäriä ja henkilöiden suuhun todella luontevasti istuvia repliikkejä. Kerronnan vauhti tosin on sen verran hidas, että muutamin kohdin jokin yksinäinen hauskutusrepliikki, kuten sinänsä, tyyppinä pistämättömän Kokki - Leo Jokelan lausumana, lähentelee teatteriluontevuutta." Talaskivi kiitti myös ohjaajan taitoa säilyttää jännitys loppumetreille, kuvaaja Nevalaisen "joustavaa ja ilmeikästä kuvakieltä" - sekä Lindemanin musiikkia, joka sisälsi "sekä koomillista ainesta että kauhuvirikkeitä, näiden sekoituksia ja välillä myös huvittavia leikkivaiheita". I. L-s (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 17.9.1961) huomasi hänkin elokuvan tunnelmiin sopivan musiikin: "Elokuvan taitavasti sekoittuneita tunnelmia; juhlavuutta, arkea, pohjalla kyyhöttävää surua ja hullutusta tiivistetään urkumusiikilla ja ilmeettömän tasaisella pim, pim, pim -sähköpianolla. Vähemmän kekseliäs olisi varannut sävellystyöhön orkesterin, viulut ja haitarin tai ainakin jazz-musiikkia." Monet arvostelijat pitivät Kassilan uutuutta paitsi ensimmäistä Palmu-elokuvaa parempana, myös ennen muuta näyttelijöiden filminä. "Joel Rinne on tehnyt Palmustaan jo tyypin, mitä katsoja seuraa [- -] kuin vanhaa tuttua ainakin. Olen tuntenut helsinkiläisen poliisimiehen, jota olisi voinut pitää ulkonäön ja esiintymisen puolesta Palmun vanhempana ja vähän rauhallisena veljenä, joten tyypin uskottavuutta vastaan ei ole muistuttamista", kirjoitti Hki (Heikki Jylhä, Keskisuomalainen 2.1.1961). Hän arvioi myös muita näyttelijäsuorituksia: "Matti Ranin oppipoika poliisina on pantu tässä hölmöilemään vähän liikaakin, kun taas Leo Jokelan konstaapeli aivan vähäisellä muljauksellaan saa katsojan hörähtämään. Saulo Haarlasta saadaan uusi upea sankari [- -]. Pentti Siimes oli vaativassa tehtävässä, ja siksi hänen voittonsa on sitäkin merkittävämpi." - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||||
Matti Kassilan ohjaama Komisario Palmun erehdys oli ollut vuoden 1960 paras yleisömenestys yhdessä toisen SF-elokuvan Kankkulan kaivolla kanssa. Talvella 1961 Kassila vaihtoi jälleen kerran tuotantoyhtiötä ja siirtyi SF:stä takaisin Fennada-Filmiin, jolle hän vuosina 1956-59 oli ohjannut neljä elokuvaa. Komisario Palmun erehdyksen hyvä yleisömenestys houkutti jatkamaan saman aiheen parissa. Pohjaksi valittiin Mika Waltarin ensimmäinen Palmu-romaani Kuka murhasi rouva Skrofin?, pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun voittaja vuonna 1939. Käsikirjoituksen Kassila teki vaihteeksi Kaarlo Nuorvalan kanssa. Kumpikin sai työstään Jussi-patsaan, minkä lisäksi patsailla palkittiin sekä säveltäjä Osmo Lindeman että etsivä Kokin osan jälleen tulkinnut Leo Jokela. Komisario Palmun osan esittäjä Joel Rinne sekä hänen apulaisenaan nähty Matti Ranin saivat omat Jussinsa seuraavasta elokuvasta. Tämän Palmu-elokuvan erikoisuutena on muutamat nopeutetut jaksot, joilla ohjaaja pyrki lisäämään tarinan humoristisia elementtejä. Elokuvan kuvasi Esko Nevalainen, ja B-kuvaajana oli myöhemmin myös ohjaajana tunnettu Erkko Kivikoski. Väinö Tulosmaan etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Wäinö. Elokuva-Aitan lukijaäänestyksessä Kaasua, komisario Palmu! valittiin vuoden 1961 suosituimmaksi elokuvaksi - saman kunnian saivat osakseen myös ensimmäinen ja seuraavana vuonna tehtävä kolmaskin Palmu-elokuva. Esityskertojen määrässä tämän elokuvan ohitse sekä Helsingissä että maaseudun kaupungeissa meni vain SF:n musiikkielokuva Kertokaa se hänelle. Kaasua, komisario Palmu! tuotti tuotantoyhtiölleen voittoa 7 928 516 mk. - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||||
1 . Die Mädis, die Mädis, die Mädis von Chantant / Ne naiset, ne naiset, ne naiset varieteen operetista Die Csárdásfürstin / Mustalaisruhtinatar Säv. Emmerich Kálmán, san. Leo Stein ja Béla Jenbach, suom. Jalmari Finne Es. Pentti Siimes, laulu (100 %), 0' 05". 2. Je cherche après Titine Säv. trad., san. Charles Chaplin, sov. Duncan ja Daniderff Viihdeorkesteri (off), 0' 15". 3. Charleston Säv. ja san. Cecil Mack ja Jimmy Johnson Es. tanssiorkesteri (playback), 1' 05". Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan |
||||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||
|