Suomen kansan tarinagalleriaan kuului 1900-luvun alkupuoliskolla kiinteästi legendaarinen leikinlaskijahahmo Lapatossu. Hänen toverinaan kerrottiin olleen Vinskin, yksvakaan entisen kuopiolaisen parturin, joka mainosti liikettään sanoilla "Päitä leikataan".

Lapatossun juttujen julkaiseminen kirjallisessa muodossa herätti mielenkiinnon myös kansansankarin oikeata henkilöllisyyttä kohtaan. Ensimmäinen "Lapatossun juttujen laatija", tarinoita neljän omakustanteen verran koonnut Juho Nurhonen (J.-nen) liitti neljännen Lapatossun Alpumin (1914) esipuheeksi selvityksen Lapatossun nimen ja henkilön alkuperästä. Nurhosen mukaan Lapatossu oli Kalle Gustafsson, syntyisin Urjalasta Hämeen läänistä. Edelleen Nurhonen mainitsee tämän olleen "varakkaan talon lapsia, jolle maantyö jo nuoresta näytti mahdottomalta, joten hän aikasin lähti maailmalle kulkemaan".

Seuraavaksi Lapatossun henkilöllisyyttä selvitti lukijoille Valentin (Ensio Rislakki) kokoomassa Lapatossun juttuja (1940), jonka sisältöön ovat jo vaikuttaneet aiheesta tehdyt elokuvat. Tämän vuoksi Valentin pitää tärkeänä muistuttaa, että Lapatossuja on kaksi: "nykyinen" Aku Korhosen tyypittelemä hahmo, mutta myös aikaisempi, sekatyömies Kustaa Gustafsson Kalvolan pitäjästä, "humoristi Jumalan armosta". Omaan malkaan katsomatta Valentin tuomitsee vuosisadan alun Lapatossun jutut sekalaiseksi ja vain puolittain alkuperäiseksi tavaraksi.

Suomen Tietokirjan kustantamat Lapatossun Parhaat pilajutut (I-II, 1953) sisältävät kaikkein yksityiskohtaisimman kuvauksen oikean Lapatossun vaiheista. Tekstin mukaan Lapatossun loistokausi olisi asettunut 1870- ja 1880-lukujen tienoille; viimeiset päivänsä tämä veijari vietti Tampereen yleisessä sairaalassa vuosisadan vaihteessa. Kalvolan pitäjän Heinun kylästä kotoisin ollut Kustaa Gustafsson mainitaan kartanon rengin pojaksi, jonka Urjalan, Kalvolan sekä lähipitäjät vallannut rautatiekuume vei mennessään ratatyömaille. Niiltä Lapatossun jutut levisivät kotiinsa palaavien työmiesten kertomina ympäri maata.

Vaikka edellä mainitut kokoelmat eivät mainitsekaan lähteitään, niistä kertyvien tietojen perusteella on ollut mahdollista jäljittää Hämeenlinnan maakunta-arkiston dokumenttien perusteella Hattulan pitäjän Heinun kylästä Carl Gustaf Gustafsson (s. 8.1.1840), joka oli paikallisen Saaren virkatalon isännän Gustaf Gustafssonin ja hänen vaimonsa Anna Katarina Johansdotterin vanhin poika. Gustafssonin yhtäläisyyttä Lapatossuun vahvistaa Heinun kylässä perimätietona säilynyt muistuma Lapatossun nuoremmasta veljestä Manassesta, joka hankki leipänsä yläsahurina Heinun kylässä - Manasse oli perheen seuraavana syntynyt poika. Myös Lapatossun ensimmäisenä onnettomana viljanmyyntimatkana mainittu käynti Hämeenlinnassa on mainittu asiakirjoissa, joissa hänet on oleskelunsa 1859-60 ajaksi kirjattu ammattiryhmään "formän och åkare". Hattulaan Gustafsson palaa 1860. Heinun kylä siirretään kuuluvaksi hallinnollisesti Kaivolaan vuonna 1861, mikä selittää nimenomaan Kalvolan esiintymisen eri lähteissä. Kiintoisana lisänä Lapatossun historiaan asiakirjat mainitsevat Carl-Gustaf Gustafssonin solmiman avioliiton Anna Beata Klarin kanssa vuonna 1861.

Juttukokoelmien esipuheisiin sisältyy myös mainintoja Lapatossun ulkoisesta olemuksesta. Juho Nurhosen kustantaman neljännen albumin kansikuvaan on painettu näköiseksi väitetty kuva Lapatossusta. Se esittää pyöreäkasvoista, viiksekästä ja ymmyrkäissilmäistä kansanmiestä. Parhaiden pilajuttujen esipuheen mukaan Lapatossu oli ulkonäöltään "keskikokoinen, teräväpiirteinen, 'jonkun verran amerikkalaista humoristia Mark Twainia muistuttava'".

Lapatossu-nimen alkuperästä on säilynyt ainakin kolme eri versiota. Ensimmäisen mukaan Gustafsson kohtasi Pietarin radan rakennustyömaalla onnettoman, "alakuloisen ja pöhköpäisen" miehen nimeltään Mytty, jota muut miehet kutsuivat Lapatossuksi. Gustafsson teki miehen kanssa kaupat: kannullisesta viinaa hän ottaisi tuon nimen itselleen. Kaupanteon jälkeen Gustafsson ilmoitti julkisesti, että kuka tämän jälkeen kutsuu Myttyä Lapatossuksi on Gustafssonille velkaa kannullisen viinaa, sillä siitä päivästä lukien hän on Lapatossu.

Toinen tarina liittyy myös ratatyömaille, joille saapuneita Etelä-Pohjanmaan ruotsinkielisiä timpermanneja kutsuttiin lapatossuiksi heidän käyttämiensä paulapieksujen eli lapatossujen vuoksi. Suomalaisia työmiehiä timpermannien kielensä ja ammattinsa vuoksi osoittama ylimielinen asenne harmitti. Etunenässä oli pilaa tekemässä vitsailun ja lauluin Gustafsson. Erään tappelunnujakan jälkeen, syyllisen selvittyä, työmaan mestari julisti Gustafssonille: "Koska sinä lapatossuista niin suurta ääntä pidät, saat nyt itse olla Lapatossu lopun ikääsi ja viisi päivää päälle."

Nimen alkuperän kolmas versio liittyy Gustafssonin ensimmäiseen viljan vientimatkaan Hämeenlinnaan, jolta poikaa odotettiin turhaan takaisin. Vuosia myöhemmin hän palaa kotiinsa, hevosensa menettäneenä ja parran kasvattaneena. Gustafsson hiipii yöllä tupaan ja asettuu punkkaan nukkumaan. Aamulla piiat rientävät hädissään kertomaan isännälle, että pirttiin on ilmestynyt vieras mies. Parrasta huolimatta isä tunnistaa tuhlaajapoikansa, ottaa sängyn vierestä tämän lapikkaat ja antaa tälle pitkin korvia: "Saatanan Lapatossu!". Kun isä vaatii selitystä hevosenkin katoamiseen, Lapatossu siihen vastaamaan: "Tosta meni noin, tosta meni noin, häntä vaan jäi kun meni" osoittaen pitkällä hukkareissullaan kasvanutta muhkeaa partaansa.

Ajatuksen tehdä Lapatossusta elokuva keksi nimimerkki Valentin, kirjailija ja Elokuva-Aitan ensimmäinen päätoimittaja Ensio Rislakki (ent. Svanberg), joka aikaisemmin oli jo tehnyt Suomen Filmiteollisuudelle käsikirjoituksen elokuvaan Onnenpotku (1936). Toisena käsikirjoittajana osallistui työhön nimimerkki Teini alias kirjailija ja Suomen Kuvalehden tuore päätoimittaja Ilmari Turja. Kahteen myöhempään Lapatossu-elokuvaan käsikirjoituksen teki Valentin yksin.

Valentin ja Teini hyödynsivät käsikirjoituksessaan eri tahoilta löytämiään ja kuulemiaan Lapatossu-kaskuja, mutta siirsivät elokuvansa juonikuvion nykyaikaan. Alkutekstit päättyvät huomautukseen: "Lapatossu, joka tässä elokuvassa on uudelleen henkiinherätetty aikoinaan kuuluisana kansanomaisen huumorin viljelijänä, oli siihen aikaan kun Turun - Tampereen - Vaasan rataa rakennettiin, työmiehenä näillä työmailla. Hänen leikinlaskunsa, kekseliäisyytensä ja laiskuutensa tekivät hänestä koko Suomen kansan ystävän, jonka muisto yhä elää."

Ulkokuvat otettiin touko-kesäkuussa 1937 rinnakkain Kuin uni ja varjo -elokuvan studiokuvausten kanssa, ja studiokuvat limittäin Tulitikkuja lainaamassa -elokuvan studiokuvausten kanssa. Tällainen kolmen elokuvan samanaikainen teko samalla työryhmällä oli Suomessa uutta. SF-Uutisissa 3/1937 tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä painottikin: "Nopea työtahti ei suinkaan merkitse samaa kuin liian nopea työtahti. Tarkasti tekemämme työsuunnitelman mukaisesti ei ole [- -] mitään hankaluuksia syntynyt, vaan päinvastoin [- -] kauniin sään suosiessa filmaustyötämme olemme voineet toimia työohjelmamme mukaisesti, joten liiasta kiireestä ja hätiköimisestä olemme voineet pysyä loitolla."

Ida Salmen nimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Iida.

Lapatossu sai ensi-iltansa viisi viikkoa Kuin uni ja varjo -elokuvan jälkeen. Elokuva-Aitassa Raoul af Hällström (20/1937) oli suhtautunut jälkimmäiseen varsin kriittisesti: "Filmissä on kyllä vaikuttaviakin kohtia, mutta sen alusta loppuun läpikäyvä epätaiteellisuus häiritsee. [- -] Huomaa, että yhtiöllä on rutiinia ja rahaa, hyvä valokuvaus ja äänitys, mutta taiteellinen johto puuttuu." Särkän vastavetona oli seuraavan Elokuva-Aitan (21/1937) takakannen ilmoitus, joka mainosti yhtiön tulossa olevaa uutuutta sanoin: "Sf-filmi Lapatossu eli rahan ja rutiinin riemuvoitto."

Lapatossun yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa. Tuotantokustannustieto (858 000 markkaa) perustuu T. J. Särkän 1945 laatimassa muistiossa Kotimaisen elokuvan kannattavaisuus ilmoitettuun SF-elokuvien vuosikeskiarvoon. Bruttotuotto vuoden 1945 loppuun tultaessa oli 3 294 349 mk, josta SF:n osuus 1 763 608 mk. Maksavia katselijoita kertyi 459 592 henkeä, joista alennuslippulaisia oli 82 192. Ensiesitys oli 31.10.1937 myös Kotkassa.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.