Lakeuksien lukko

Det hände i Österbotten (ruotsinkielinen nimi)
Det hände i Österbotten (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
It Happened in Ostrobothnia (englanninkielinen käännösnimi)
Sur les plaines de l'Ostrobothnie (ranskankielinen käännösnimi)
Es geschah in Österbotten (saksankielinen käännösnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

Lakeuksien lukko

Matti Kassilan ohjaama draama Lakeuksien lukko (1951) pohjautuu Artturi Leinosen romaaniin. Pohjanmaalle vuoteen 1859 sijoittuvassa maaseutuelokuvassa äkeä tilallinen Tuomas Kantola (Aku Korhonen) on kylän ainoa talonpoika, joka ei myy maitaan Lohikosken patruuna Adlerille (Sven Relander) ja ryhtyypä vielä tämän kiusaksi rakentamaan patoa uhmatakseen Lohikosken maiden suonkuivaushanketta. Kesän kuluessa patruunan ylioppilaspoika Harri (Matti Oravisto) ja Kantolan tytär Annika (Eija Inkeri) rakastuvat toisiinsa, mitä eivät hyväksy kummankaan isät eikä Annikan entinen sulhanen Tuomas (Heikki Savolainen).

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
7
Näyttelijät
Aku Korhonen, näyttelijä
Eija Inkeri, näyttelijä
Matti Oravisto, näyttelijä
Sven Relander, näyttelijä
Heikki Savolainen, näyttelijä
Kaarlo Halttunen, näyttelijä
Anni Hämäläinen, näyttelijä
Kalle Rouni, näyttelijä
Anton Soini, näyttelijä
Unto Salminen, näyttelijä
Ossi Korhonen, näyttelijä
Jalmari Rinne, näyttelijä
Runar Schauman, näyttelijä
Reino Kalliolahti, näyttelijä
Vilho Siivola, näyttelijä
Veikko Linna, näyttelijä
Kreditoimattomat
Leo Jokela, näyttelijä
Pentti Irjala, näyttelijä
Harri Sinijärvi, näyttelijä
Muut tekijät
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
10 462 767 mk
Julkaistu
1951
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
26.01.1951
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Rex, Tuulensuu
Pori: Asto
Tampere: Kino
Turku: Pallas
Vaasa: Kinema
Filmikopioiden määrä
8
Muut näytökset
  • 28.01.1951 Lahti: Kinema ensi-iltakierros
  • 16.02.1951 Oulu: Bio Kiistola ensi-iltakierros
  • 18.02.1951 Jyväskylä: Suomi-Elo ensi-iltakierros
  • 25.02.1951 Kuopio: Kuvakukko ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 15.09.1963 STV Katsojia: 940 000
  • 21.01.1966 TV2 Katsojia: 240 000
  • 07.03.1970 TV2 Katsojia: 520 000
  • 24.12.1973 TV2 Katsojia: 690 000
  • 13.11.1986 TV2 Katsojia: 984 000
  • 10.09.1993 TV2
  • 12.06.1999 YLE TV2
  • 20.04.2004 YLE TV2
  • 24.10.2006 YLE TV2
  • 09.06.2010 YLE TV2
  • 07.12.2012 YLE TV1
  • 09.01.2014 YLE TV1
  • 09.12.2015 Yle TV1
  • 13.06.2017 Yle TV1
  • 21.01.2019 Yle TV1
  • 02.07.2020 Yle TV1
Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Seinäjoki: Törnävän kartano (Lohikosken kartano)

Pohja: Oy Fiskars Ab:n tehdasalue Fiskarissa (Lohikosken kartanon tehdasrakennuksia)

Lapua: Tiistenjoki (Lohikosken ja Kantolan peltovainiot), Matti Uiton talo Tiistenjoella (Kantola), (Mikkelimaanantain tanssien lava, Annikan ja Harrin kuutamokävely)

Alajärvi: Alajärvi (Annikan ja Harrin soutumatka)

Alajärvi - Kauhava - Lapua: (Kantolan pato)

Helsinki: Viikin opetus- ja koetila (elonleikkuupelto), Suomenlinna (osa Harrin ja Tuomaksen tappelukohtauksesta)

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Sisäkuvat

Pohja: Oy Fiskars Ab:n tehdas Fiskarissa (Lohikosken kartanon rautaruukki)

Helsinki: Oy Sinebrychoff Ab:n olutkellari Mallaskatu 1 (Lohikosken kartanon olutkellari)

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Studiot

Helsinki: SF-hallit

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Sisältöseloste

Pohjanmaa 1859. Lohikosken patruuna Adler on vuosikymmenten ajan laajentanut tehtaitaan ja maitaan ostamalla talonpoikien tiloja edulliseen hintaan. Kantolan vanha isäntä on ainoa este hänen suunnitelmilleen: ukko kieltäytyy jyrkästi myymästä maitaan, vaikka patruuna on valmis tarjoamaan huomattavan ylihinnan. Ukko lupaa jättää talon pojalleen Hempalle sillä ehdolla, että tämä ei ikinä myy palaakaan Kantolasta Lohikoskelle, ja vannottaa asian sormi Raamatulla.

Patruunan poika Harri palaa kotiin Tukholman yliopistosta, missä hän on valmistunut agronomiksi. Tulojuhlassa Harri kohtaa Kantolan tyttären Annikan ja tanssii hänen kanssaan. Tytön estelyistä huolimatta mies soutaa hänet toiselle rannalle, missä he tunnelmoidessaan koivun alla huomaavat veneen karanneen. He joutuvat viettämään yön yhdessä taivasalla. Aamulla ensimmäinen veneellä liikkuja on Annikan isä, joka uhkaa tappaa Harrin jos vielä tapaa tämän tytön seurasta. Harri vakuuttaa turhaan, että mitään luvatonta ei ole tapahtunut.

Patruunan kiusaksi Kantolan ukko ryhtyy rakentamaan patoa, joka syksyllä nostaisi nevan vedet ja estäisi Lohikosken suoalueen kuivauksen. Vallesmanni kieltää hankkeen ja uhkaa haastaa ukon niskuroinnista käräjiin. Ukko vetoaa maaherraan, mutta tämä asettuu vallesmannin puolelle.

Annikan entinen sulhanen Tuomas yrittää turhaan tytön aittaan. Myös Harri käy aitan ovella, mutta tyytyy toivottamaan hyvää yötä. Pihalla Harri kohtaa Kantolan ukon, joka ei pane tappouhkaustaan täytäntöön, kun Annikka vahvistaa Harrin vierailun viattomuuden. Kun patruuna pyytää Harria hävittämään Kantolan padon, poika kieltäytyy ja vetoaa naapurisopuun. Patruuna sanoo, että kysymys on periaatteesta, ja kieltää Harria tapaamasta Kantolan tytärtä. Patruuna lähettää pehtoorin asialle, mutta tämä nujerretaan ja hänen miehensä pakenevat.

Tanssilavalla lauletaan pilkkalaulua Annikasta ja Harrista, joka iskee laulajan maahan. Harri joutuu tappelemaan myös Tuomasta vastaan, jonka hän lannistaa, vaikka toinen yrittää turvautua puukkoon. Loppuillan Harri ja Annikka viettävät käsi kädessä koivun alla.

Patruuna on ajautunut vaikeuksiin: muuan hänen laivoistaan on haaksirikkoutunut Atlantilla, konkurssi uhkaa tukholmalaista pankkia, jossa hänen varansa ovat ja halla on vienyt sadon. Patruunan kiihkeästi odottama posti tuo tiedon myös viljalaivan haaksirikosta ja siitä että Tukholman pankki on lakkauttanut maksunsa. Panimo ja tehdas joutuvat sulkemaan ovensa, koko tila ja sen irtaimisto huutokaupataan. Kantolan ukko ostaa huutokaupasta arvokkaan perintötuolin, jota Harri turhaan yrittää ostaa takaisin.

Harri on pelastanut konkurssista Hallilan sivutalon, jota hän aikoo ryhtyä viljelemään tavallisena isäntänä, vanha Simuna apunaan ja Annikka emäntänään. Kun Harri ilmestyy Kantolaan pyytämään Annikan kättä, ukko ärhentelee mutta ei liioin kiellä liittoa. Sisäinen ääni käskee ukkoa viemään perintötuolin takaisin Lohikosken kartanoon, minkä hän tekeekin. Paluumatkalla Kantola kohtaa patruunan, jonka kanssa hän myös sulaa sovintoon ennen hyvästejä. Niinikään ukko ryhtyy purkamaan patoa mutta jää sortuvan rakennelman alle ja hukkuu.

Harri kyntää Hallilan peltoa. Annikka tuo hänelle evästä. He silittävät hevosta yhdessä.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Aiheet
Lehdistöarviot

Matti Kassila sai neljännestä ohjaustyöstään varauksellista tunnustusta: "Artturi Leinosen kuvaus viime vuosisadan Pohjanmaalta [- -] on elokuvana jykevä, mutta näkyvästi asetelmallinen talonpoikaistarina", aloitti Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 27.1.1951). "Tarinassa on väkeviä mausteita, mutta sen kaavamaisuus on ilmeinen. En ollenkaan ihmettele, ettei Matti Kassila ole saanut elokuvaan erityisemmin persoonallista ohjaajanotetta. Hän on kuitenkin parhaansa mukaan yrittänyt tehdä vanhasta uutta ja kieltämättä hän tälläkin kertaa osoittaa merkittävää lahjakkuutta [- -]. Kassila jo nyt pystyy täysin siihen mihin vanhemman polven ohjaajamme ovat pysähtyneet."

"Matti Kassilan ohjauksessa huomaa määrätietoisen jäntevyyden", tunnusti myös M. S. (Maija Savutie, Vapaa Sana 29.1.1951), "jolla hän saa kohtaukset elämään. Pohjalainen kansanelämä vuoroon tyypillisten maisemien kanssa vilahtelee taustana - kuvaus ansaitsee tunnustuksen sekin. Kassila ei tälläkään kertaa kosiskele halvoilla keinoilla yleisönsuosiota, niin kansallisia aineksia kuin hän on käsitellytkin."

H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 31.1.1951) palautti muistiin elokuvan todellisuuspohjan: "Filmen är byggd på en roman av Artturi Leinonen, där såväl miljön som människoskildringen har fått sitt verklighetsunderlag av Wasastjernorna på Östermyra gård [- -]. Det bästa kvällen ger är den omgivning i vilken händelserna utspelas, Östermyra gamla herrgård. Parken och bruksbyggnaderna förefaller ha behållit mycket av sin ursprungliga prägel, och själva stämningen över landskapet har Pentti Unho återgivit alldeles ypperligt i sin fotografering. Det är kameraarbetet som ger filmen dess kvalitet [- -]."

Eräät arvostelijat vertasivat Lakeuksien lukkoa elokuvaan Härmästä poikia kymmenen. Nimimerkki -pp- kirjoitti Vaasa-lehdessä 27.1.1951: "Härmästä poikia kymmenen oli täysosuma. Se elokuva tulee aina elämään. Lakeuksien lukon elämistä joutuu sen nähtyään epäilemään. Elokuvat ovat selvästi sukua toisilleen. Niiden väkevä väritys on tehty samalla pensselillä [- -] ei tahdo päästä oikein tunnelmaan kiinni. Elokuva rakentuu oikeastaan vain parin henkilökuvan varaan ja jää jollain tavoin laimeaksi [- -]." "Lakeuksien lukko ei mielestäni kohoa Härmän poikien tasolle", arvioi V. V. V. (Etelä-Suomen Sanomat 31.1.1951), "mutta vertailua vaikeuttaa myöskin niiden niin perin erilainen aihe. Tällaiseen filmiin, tällaiseen aiheeseen ei saa sitä alkuvoimaista kohtalontuntua, mikä leimasi härmäläisfilmiä [- -]."

Lakeuksien lukko on Matti Kassilan toistaiseksi paras ohjaus", ajatteli puolestaan Sp. N-o (Simopekka Nortamo, Ylioppilaslehti 9.2.1951), "mutta niinpä hän on Artturi Leinosen romaanista saanut entistä vankemman ja vaativamman aiheenkin. Sellaisesta tyydyttävästi selviäminen on eittämättä kunnioitusta ansaitsevaa, vaikka aiheen edellyttämä tapahtumien ja tunnelman väkevyys puuttuukin".

Aku Korhonen keräsi näyttelijöistä päähuomion: "Aku Korhonen jääräpäätalonpoikana [- -] on täysipainoinen ja itse asiassa se, jonka harteilla koko filmi oikeastaan kestääkin", katsoi P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 28.1.1951) ja M. S. myötäili: "Tuskin Aku Korhonen oli tarkoittanut isäntäänsä niin ärhäkäksi kuin miltä hän vaikutti jo synkeällä katsannollaan, mutta sitä uskottavammalta tuntui tämä matalanjuureva äijänköriläs."

"Aku Korhonen saa hyvin ilmi Kantolan isännän vanhoillisuuden ja itsepäisyyden", myönsi E. T-la (Eugen Terttula, Suomen Sosialidemokraatti 28.1.1951), "mutta hivenen teatraalinen hänenkin suorituksensa on". Varauksensa esitti myös Juha Nevalainen: "Aku Korhonen näyttelee hartaasti ja voimallisesti, vaikka osassa onkin tiettyä outoa paisuttelua ja melodramaattisuutta." Monien muiden arvostelijoiden lailla hän poimi esiin Matti Oraviston "miellyttävän vaatimattoman ja hillityn" osasuorituksen.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Taustaa

Kun Suomi-Filmi tuotti kesällä 1950 Artturi Leinosen alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta elokuvan Härmästä poikia kymmenen, kilpailevassa yhtiössä kaivettiin esiin Toivo Särkän vuonna 1947 tekemä käsikirjoitus, joka pohjana oli Leinosen Lakeuksien lukko -romaani (1920). Elokuvan sai ohjattavakseen Matti Kassila, joka muokkasi käsikirjoituksen osittain uudelleen: hän vaihtoi kohtausten järjestystä, jätti joitakin Särkän kirjoittamia jaksoja pois ja korvasi ne romaanin aineistolla. Tällainen lisäys oli mm. Kantolan isännän maaherroissa käynti.

Särkkä tarjosi käsikirjoitusta ensin Ville Salmisen ohjattavaksi vuonna 1947. Viikkosanomissa 25-26/1975 Salminen muisteli: "Minä luin sen enkä pitänyt siitä yhtään. No, minulla ei ollut mitään filmiä tekeillä siihen aikaan, ja tein siitä uuden käsikirjoituksen ja vein sen Särkälle luettavaksi. Särkkä suuttui, ei hyväksynyt minun yritystäni ollenkaan. Parin vuoden kuluttua hän antoi oman käsikirjoituksensa Matti Kassilalle, joka oli talon nuorimpia ohjaajia, ja käski Matin aloittaa Lakeuksien lukon kuvausten valmistelun. Kassila, joka piti minun versiostani enemmän, vastusteli, ettei hän ole kyseiseen aiheeseen syventynyt. Ei se mitään, sanoi Särkkä, teette vain tarkalleen niin kuin minä olen sen kirjoittanut."

Alkuperäisteoksen hengen mukaisesti elokuvan tapahtumat on sijoitettu vuoteen 1859 - romaanissa ei tapahtumavuotta ole mainittu. Romaanin sivujuonia on elokuvaversiossa yksinkertaistettu: Samelin taustojen selvittely ja hänen sukujuuriensa etsintä samoin kuin Lohikosken höyrylaivaan liittyvät episodit on jätetty pois.

Leinosen romaanin mallina vaikuttivat Östermyran eli Törnävän kartano Seinäjoella ja sen omistajasuvun, Wasastjernien vaiheet, erityisesti ruukinpatruuna ja maanviljelysneuvos Gustaf August Wasastjerna. Hänellä oli huomattava vaikutus Etelä-Pohjanmaan maanviljelyksen kehittäjänä ja hän oli maakunnan ensimmäisiä salaojittajia. Wasastjerna laajensi kartanonsa maita ostamalla ympäröiviä maatiloja, joista erityisesti Jouppila (Ala-Jouppila ja Tarasti-Jouppila) kiinnostivat häntä. Nämä pyrkimykset johtivat ristiriitoihin naapurien kanssa - niiden yhteydessä Wasastjernan tien poikki esteeksi rakennuttamaa aitaa ruvettiin kutsumaan kiusa-aidaksi. Kantolan esikuvana on ollut juuri Jouppila. Wasastjerna aloitti ensimmäisenä höyrylaivaliikenteen Tampereen vesistöissä.

Wasastjernan sijoitukset tamperelaisiin tehtaisiin 1850-luvun puolivälissä sekä vuoden 1867 katovuosi johtivat konkurssiin, jolloin hän menetti omaisuutensa, mutta uusi omistaja Yhdyspankki otti hänet kartanon pehtoriksi. Julkinen huutokauppa pidettiin 15.6.1870. Jatkohuutokaupassa 27.10.1870 hän sai etuoikeuden lunastaa itselleen sen minkä kykenisi maksamaan. Suvun Vaasan kivitalosta tuli myöhemmin maaherran virka-asunto.

Kartanon maat saatiin takaisin suvulle samana vuonna, mutta vanhimmat pojat eivät kyenneet niitä hoitamaan, jolloin kartano siirtyi kolmannelle pojalle, Aleksanderille. Viimeiset vuotensa Gustaf August Wasastjerna eli maanviljelijänä Peräseinäjoella.

Romaanin ja elokuvan nimi tarkoittaa sekä Kantolan ukkoa että hänen Umpinevalle rakentamaansa patoa - "pato oli laitettu lakeuksien lukoksi" (s. 345).

Matti Oraviston ja Heikki Savolaisen tappelukohtausta kuvattaessa Oravisto heitti Savolaisen maahan niin rajusti, että Savolaiselta katkesi jalka.

Leinosen romaaneista oli aikaisemmin tehty elokuvaksi Yrjänän emännän synti (1937), jonka Särkkä tuotti ja Edvin Laine ohjasi vuonna 1943.

Lakeuksien lukon yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien selvästi vuoden keskitasoa heikompi, varsinkin Helsingissä.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Musiikki

1. Pas d'Espagne
Säv. trad., sov. Tauno Pylkkänen
Es. pelimannikvartetti (playback), 0' 35".


2. Kansantanssi
Säv. trad., sov. Tauno Pylkkänen
Es. pelimannikvartetti (playback), 1' 00".


3. "Annikan laulu"
Säv. ja san trad., sov. Ahti Sonninen
Es. Eija Inkeri, laulu (playback, tunnistamaton laulajatar), 0' 35".


4. "Saksanpolkka" ("Kantolan Annin siniset silmät ne loistaa niin kuin tähti - -")
Säv. trad., san. Artturi Leinonen, sov. Ahti Sonninen
Es. Pentti Irjala, laulu (playback, tunnistamaton laulaja ja pelimannikvartetti), 1' 35".

Huomautuksia:
Pelimannikvartetin muodostavat kolme viulua ja klarinetti.

"Säätyläiset" tanssivat Pas d'Espagnen ja "kylän väki" "Saksanpolkan". Kansantanssin aikana tanssivat Eija Inkeri ja Matti Oravisto.

Kaksi palovartijaa kuuluttaa useaan kertaan laulaen yölliset kellonajat.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
3475
Tarkastuspäivä
24.01.1951
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2200 m
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Ilmoitus
luokittelu
Tarkastuspäivä
08.01.2014
Kesto/leikattu
01:18:39
Ikäraja
7
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
80 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
Alkuteos

Artturi Leinonen: Lakeuksien lukko. Porvoo: WSOY, 1920. (romaani)

Avustajat
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia: Torsti Ahonlinna, A-L Antikainen, K. Fallström, L. Haukio, O. Hyvärinen, Anne Joutsen, Kaarlo Kultalahti, Erik Mattson, Otto Noro, Osmo Saarnio, Toivo Sainio, Artturi Soinio, Tuukka Soitso (Lähde: SKF 4)
Ulkomaanmyynti
Kanal 1, Ruotsi