Matti Kassila sai neljännestä ohjaustyöstään varauksellista tunnustusta: "Artturi Leinosen kuvaus viime vuosisadan Pohjanmaalta [- -] on elokuvana jykevä, mutta näkyvästi asetelmallinen talonpoikaistarina", aloitti Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 27.1.1951). "Tarinassa on väkeviä mausteita, mutta sen kaavamaisuus on ilmeinen. En ollenkaan ihmettele, ettei Matti Kassila ole saanut elokuvaan erityisemmin persoonallista ohjaajanotetta. Hän on kuitenkin parhaansa mukaan yrittänyt tehdä vanhasta uutta ja kieltämättä hän tälläkin kertaa osoittaa merkittävää lahjakkuutta [- -]. Kassila jo nyt pystyy täysin siihen mihin vanhemman polven ohjaajamme ovat pysähtyneet."

"Matti Kassilan ohjauksessa huomaa määrätietoisen jäntevyyden", tunnusti myös M. S. (Maija Savutie, Vapaa Sana 29.1.1951), "jolla hän saa kohtaukset elämään. Pohjalainen kansanelämä vuoroon tyypillisten maisemien kanssa vilahtelee taustana - kuvaus ansaitsee tunnustuksen sekin. Kassila ei tälläkään kertaa kosiskele halvoilla keinoilla yleisönsuosiota, niin kansallisia aineksia kuin hän on käsitellytkin."

H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 31.1.1951) palautti muistiin elokuvan todellisuuspohjan: "Filmen är byggd på en roman av Artturi Leinonen, där såväl miljön som människoskildringen har fått sitt verklighetsunderlag av Wasastjernorna på Östermyra gård [- -]. Det bästa kvällen ger är den omgivning i vilken händelserna utspelas, Östermyra gamla herrgård. Parken och bruksbyggnaderna förefaller ha behållit mycket av sin ursprungliga prägel, och själva stämningen över landskapet har Pentti Unho återgivit alldeles ypperligt i sin fotografering. Det är kameraarbetet som ger filmen dess kvalitet [- -]."

Eräät arvostelijat vertasivat Lakeuksien lukkoa elokuvaan Härmästä poikia kymmenen. Nimimerkki -pp- kirjoitti Vaasa-lehdessä 27.1.1951: "Härmästä poikia kymmenen oli täysosuma. Se elokuva tulee aina elämään. Lakeuksien lukon elämistä joutuu sen nähtyään epäilemään. Elokuvat ovat selvästi sukua toisilleen. Niiden väkevä väritys on tehty samalla pensselillä [- -] ei tahdo päästä oikein tunnelmaan kiinni. Elokuva rakentuu oikeastaan vain parin henkilökuvan varaan ja jää jollain tavoin laimeaksi [- -]." "Lakeuksien lukko ei mielestäni kohoa Härmän poikien tasolle", arvioi V. V. V. (Etelä-Suomen Sanomat 31.1.1951), "mutta vertailua vaikeuttaa myöskin niiden niin perin erilainen aihe. Tällaiseen filmiin, tällaiseen aiheeseen ei saa sitä alkuvoimaista kohtalontuntua, mikä leimasi härmäläisfilmiä [- -]."

Lakeuksien lukko on Matti Kassilan toistaiseksi paras ohjaus", ajatteli puolestaan Sp. N-o (Simopekka Nortamo, Ylioppilaslehti 9.2.1951), "mutta niinpä hän on Artturi Leinosen romaanista saanut entistä vankemman ja vaativamman aiheenkin. Sellaisesta tyydyttävästi selviäminen on eittämättä kunnioitusta ansaitsevaa, vaikka aiheen edellyttämä tapahtumien ja tunnelman väkevyys puuttuukin".

Aku Korhonen keräsi näyttelijöistä päähuomion: "Aku Korhonen jääräpäätalonpoikana [- -] on täysipainoinen ja itse asiassa se, jonka harteilla koko filmi oikeastaan kestääkin", katsoi P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 28.1.1951) ja M. S. myötäili: "Tuskin Aku Korhonen oli tarkoittanut isäntäänsä niin ärhäkäksi kuin miltä hän vaikutti jo synkeällä katsannollaan, mutta sitä uskottavammalta tuntui tämä matalanjuureva äijänköriläs."

"Aku Korhonen saa hyvin ilmi Kantolan isännän vanhoillisuuden ja itsepäisyyden", myönsi E. T-la (Eugen Terttula, Suomen Sosialidemokraatti 28.1.1951), "mutta hivenen teatraalinen hänenkin suorituksensa on". Varauksensa esitti myös Juha Nevalainen: "Aku Korhonen näyttelee hartaasti ja voimallisesti, vaikka osassa onkin tiettyä outoa paisuttelua ja melodramaattisuutta." Monien muiden arvostelijoiden lailla hän poimi esiin Matti Oraviston "miellyttävän vaatimattoman ja hillityn" osasuorituksen.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.