Pikku Ilona ja hänen karitsansa

Lilla Ilona och hennes lamm (ruotsinkielinen nimi)
Little Ilona and Her Lambkin (englanninkielinen käännösnimi)
La Petite Ilona et son agneau (ranskankielinen käännösnimi)
Die Kleine Ilona und ihr Lamm (saksankielinen käännösnimi)
Pikku-Ilona ja hänen karitsansa (työnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Pikku Ilona ja hänen karitsansa

Jorma Nortimon ohjaamassa ja Mika Waltarin käsikirjoittamassa draamassa Pikku Ilona ja hänen karitsansa (1957) seurataan orvoksi jäävän tytön ja tämän eläinystävän evakkotaivalta. Ilkeän Paksulan isäntäperheen luota Ilona (Riitta Hämäläinen) päätyy Helsinkiin siirtolaisten lastenkotiin ja sieltä kasvattityttäreksi johtaja Orpanan (Matti Aulos) perheeseen, jossa ryhtyy selvittelemään sodassa invalidisoituneen velipuolensa Pentti Orpanan (Pentti Siimes) ja tämän tyttöystävän Irenen (Sirkka-Liisa Wilén) välejä.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Riitta Hämäläinen, näyttelijä
Sirkka-Liisa Wilén, näyttelijä
Elsa Turakainen, näyttelijä
Siiri Angerkoski, näyttelijä
Pentti Siimes, näyttelijä
Matti Aulos, näyttelijä
Oke Tuuri, näyttelijä
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia: Paavo Hukkinen, L. Impi, L. Lahti (Lähde: SKF 6), muutesiintyjät
Kreditoimattomat
Aino Lehtimäki, näyttelijä
Mauno Hyvönen, näyttelijä
Helge Herala, näyttelijä
Kaarlo Wilska, näyttelijä
Oiva Sala, näyttelijä
Jalmari Parikka, näyttelijä
Laina Laine, näyttelijä
Maininki Sippola-Wilska, näyttelijä
Matti Aro, näyttelijä
Irja Rannikko, näyttelijä
Juhani Kumpulainen, näyttelijä
Veikko Linna, näyttelijä
Irja Kuusla, näyttelijä
Nestori Lampi, näyttelijä
Toivo Lahti, näyttelijä
Tauno Söder, näyttelijä
Anton Soini, näyttelijä
Sirkka Breider, näyttelijä
Aili Valli, näyttelijä
Artturi Laakso, näyttelijä
Kullervo Kalske, näyttelijä
Arvo Kuusla, näyttelijä
Hannu Halonen, näyttelijä
Kerttu Hämeranta, näyttelijä
Seija Nortimo, näyttelijä
Marja Korhonen, näyttelijä
Armas Jokio, näyttelijä
Matti Lehtelä, näyttelijä
Aino Angerkoski, näyttelijä
Harri Sinijärvi, näyttelijä
Vilho Ruuskanen, näyttelijä
Gunnel Hanén, näyttelijä
Martta Kontula, näyttelijä
Tauno Majuri, näyttelijä
Anu Kilpiö, näyttelijä
Anna-Liisa Taivainen, näyttelijä
Impi Aro, näyttelijä
Kalle Rouni, näyttelijä
Reino Valkama, näyttelijä
Muut tekijät
Mika Waltari, käsikirjoittaja (1941)
Pentti Valkeala, kuvaaja
Elmer Lahti, leikkaaja
Heikki Aaltoila, musiikki
Aarre Koivisto, lavastaja
Suomen Filmiteollisuus SF Oy, levittäjä
Yleisradio / Tallennepalvelu, levittäjä
Finnkino Oy, levittäjä
VLMedia Oy, levittäjä
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia: Paavo Hukkinen, L. Impi, L. Lahti (Lähde: SKF 6), muu
Kreditoimattomat
T. J. Särkkä, tuottaja
Jorma Nortimo, käsikirjoittaja
Taisto Lindegren, äänittäjä
Olavi Suominen, naamiointi
Pentti Taivainen, naamiointi
Senja Soitso, naamiointi
Fanny Cederberg, kampaaja
Alf Salin, studiopäällikkö
Leena Valkeala, kuvaussihteeri
Veikko Mård, kamera-assistentti
Pentti Venovirta, äänitysassistentti
Kaarlo Wilska, järjestäjä
Risto Linnus, klaffi
Arvo Murtokallio, sähköryhmän esimies
Juhani Alaranta, kuvausryhmän jäsen
Kari Uusitalo, kuvausryhmän jäsen
Leo Torkko, autonkuljettaja
Eka Karppanen, alkutekstit
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1957
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
11.01.1957
Ensi-iltapaikat
Oulu: Bio Kiistola
Tampere: Petit
Turku: Bio-Bio, Pallas
Filmikopioiden määrä
11
Muut näytökset
  • 12.01.1957 Kinema, Vaasa ensi-iltakierros
  • 12.01.1957 Kinema, Lahti ensi-iltakierros
  • 18.01.1957 Adams, Rex ja Tuulensuu, Helsinki ensi-iltakierros
  • 20.01.1957 Asto, Pori ensi-iltakierros
  • 08.02.1957 Puijo, Kuopio ensi-iltakierros
  • 15.03.1957 Fantasia, Jyväskylä ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 17.05.1964 STV Katsojia: 1 739 000
  • 10.10.1976 MTV1 Katsojia: 1 772 000
  • 23.12.1987 TV2 Katsojia: 367 000
  • 09.11.1994 TV1
  • 18.02.2004 YLE TV1
  • 06.10.2004 YleTeema [Minun televisioni - Katsojan valinta]
  • 09.10.2004 YleTeema [Minun televisioni - Katsojan valinta]
  • 14.08.2005 YLE TV1
  • 12.04.2006 YLE TV1
  • 11.08.2007 YLE TV2
  • 23.12.2009 YLE TV2
  • 04.01.2012 YLE TV2
  • 03.04.2013 YLE TV1
  • 19.11.2014 YLE TV1
  • 02.02.2016 Yle TV1
  • 11.09.2018 Yle TV1
  • 18.09.2019 Yle TV1
  • 05.10.2020 Yle TV1
Festivaaliosallistumiset
Kansainvälinen lasten ajanviete-elokuvakilpailu Varsova, Puola 1957
Ulkomaanmyynti
Sveriges Radio (SR), Ruotsi
Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Helsingin mlk. (nyk. Vantaa): Tikkurilan rautatieasema

Helsinki: rautatieasema, Fleminginkatu, Siltavuorenranta, Kleinehin huvila Itäinen Puistotie 7 A, Vanha Porvoontie Heikinlaaksossa

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Sisäkuvat

Helsinki: Yliopiston Viikin koetilan navetta, Columbian kahvila Kaivotalossa Kaivokatu 10

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Studiot

Helsinki: SF-hallit

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Kuvausaika
Kesäkuu - heinäkuu 1956
Sisältöseloste

Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella kesällä 1944. Perääntyvissä joukoissa taisteleva isä poikkeaa perheensä luona ja tuo pikku-Ilonalle karitsan. Hän kertoo, että jälleen on lähdettävä evakkoon, mutta ennen kuin Ilona ja hänen äitinsä pääsevät matkaan, äiti saa surmansa pommituksen uhrina. Perääntyvät sotilaat löytävät Ilonan ja toimittavat hänet karitsoineen evakkojunaan.

Määräasemalla Ilona joutuu Paksulan ilkeän ja saidan isäntäväen hoiviin. Tyttö pannaan kovaan työhön ja karitsa uhataan teurastaa, mutta ilmahälytys keskeyttää isännän aikeen. Ilona karkaa karitsansa kanssa talosta ja päätyy tilaisuuteen, jossa maaherra pyytää siirtolaisia esittämään valituksia. Ilonan kerrottua kohtelustaan Paksulassa maaherra ottaa hänet mukaansa ja järjestää hänet siirtolaisten lastenkotiin Helsinkiin. Perillä lapsille ilmoitetaan sodan päättymisestä ja Karjalan menetyksestä, kaikille luvataan uusi koti ja tulevaisuus. Pian johtajatar kertoo Ilonalle, että tämän isä on kaatunut kohta rintamalle palattuaan.

Ilona pääsee kasvattityttäreksi johtaja Orpanan perheeseen. Kyseessä on väärinkäsitys: johtaja on tehnyt lastenkodille miljoonan markan lahjoituksen ja on vierailulla talossa samaan aikaan kun toisen pariskunnan on määrä hakea Ilona; johtajalla on kuitenkin kiire ja hän luulee vaimonsa sopineen asiasta. Innoissaan Ilona tutustuu uuteen hienoon kotiinsa ja aikuiseen velipuoleensa Penttiin, joka on katkeroitunut menetettyään sodassa toisen kätensä. Rouva Orpana kauhistuu kuullessaan Ilonasta, mutta Pentti on ehtinyt ystävystyä tytön kanssa ja uhkaa lähteä talosta, jos Ilona ei saa jäädä. Välittömyydellään ja sydämellisyydellään Ilona pian valloittaa myös kasvatusisänsä ja -äitinsä.

Ilona tutustuu Pentin tyttöystävään Ireneen, joka on ymmällään Pentin välttelevästä käytöksestä häntä kohtaan. Ilona järjestää kutsut lastenkodin tovereilleen; johtaja Orpana yllättää lapsijoukon telmimästä ja liittyy joukkoon herraseurueensa kanssa. Rouvakin purskahtaa nauruun ymmärrettyään tilanteen. Seuraavana päivänä Irene saapuu Ilonan kutsumana vierailulle. Ilona kuljettaa hänet puoliväkisin Pentin huoneeseen: nuoret tekevät hellän sovinnon. Välirikko on perustunut Pentin väärinkäsitykseen, ettei Irene enää huolisi raajarikosta. Kihlajaisia vietetään koko perheen kesken, ja Ilona tunnustetaan täysivaltaiseksi perheenjäseneksi.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Lehdistöarviot

"Suomalaisen elokuvateollisuuden mielenkiinto lapsiyleisöä kohtaan ei ole koskaan ollut suuri. Oikeastaan se on ollut täysin olematonta. Sitä suuremmalla ilolla on tervehdittävä jokaista yritystä oikean lapsielokuvan tekemiseksi", julisti J. M. (Jukka Martinkari, Turun Sanomat 13.1.1957) arviossaan monen muun kriitikon tapaan. Lukuunottamatta yliammuttuja Siiri Angerkosken "noita-akkatyyppiä" ja Oke Tuurin "rähjäistä ukkoressukkaa" hän ei juuri muuta kielteistä elokuvasta löytänyt.

Muilta kriitikoilta Ilona sai huomattavasti enemmän risuja kuin kiitoksia. Valma Kivitiestä (Elokuva-Aitta 3/1957) tuntui kuin ohjaaja Jorma Nortimo olisi antanut Mika Waltarin tarinalle "[- -] elämän noin vain pikipäin hutasemalla yrittämättäkään tavoitella sadun pehmeätä ilmahuntua sen ympärille". Inkeri Lius (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 20.1.1957) ilmaisi ajatuksensa vielä suorasukaisemmin: "Elokuvan tekeminen näyttää olevan Jorma Nortimolle samaa kuin ryynimakkaran täyttäminen. Kunhan makkaraelokuva on tarpeeksi pitkä ja annetut ainekset jotenkuten käytetty, on työ tehty."

G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 20.1.1957) puuttui myös näyttelijäohjaukseen: "Ilonafilmen hör till det mest pekoralistiska som gjorts i någon inhemsk ateljé, manuset är klumpigt, regin filmblind. Så hämmande har regissör Nortimos instruktion varit att barnskådespelerskan Riitta Hämäläinen sjåpar sig i ett och knappt har ett avspänt ögonblick. Det är svårt att regissera barn, men här har man knappt regisserat, här har man 'visat för', med bedrövligt resultat". Valma Kivitie löysi "ohjattua luonnottomuutta" elokuvan kaikista henkilöhahmoista.

Mutta "Savon satutytölle" annettiin Ilonan roolista kiitostakin: "Pikkuinen Riitta Hämäläinen tulee epäilemättä saamaan liikkeelle ainakin oman ikäpolvensa eikä hän 'näyttelijänä' tuota pettymystä aikuisellekaan katsojalle. Hän on reipas ja pirteä, luonnollinen lapsi, mieluisa katsella", totesi M. S. (Kaleva 13.1.1957).

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Taustaa

Elokuvana Pikku Ilona ja hänen karitsansa oli alunperin määrä toteutua jo vuonna 1941, jolloin T. J. Särkän kerrotaan saaneen idean henkivakuutusyhtiö Suomen ilmoituksesta, missä pieni tyttö istuu valkoinen karitsa sylissään ("pienet kädet ovat suojelevina kietoutuneet karitsan ympärille"). Ilmoitus on julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 13/1941. SF-Uutisten mukaan Särkkä antoi lehden Mika Waltarille ja pyysi tätä etsimään siitä elokuva-aiheen. Waltari päätyi samaan kuvaan ja kehitteli kesällä 1941 "liikuttavan tarinan pienen karjalaistytön vaiheista 'välirauhan' vuotena tynkä-Suomessa".

11-vuotias Maire Suvanto, joka oli tullut tunnetuksi Suomisen perhe -elokuvan (1941) Pipsana, valittiin Ilonan osaan, ja muihin rooleihin kiinnitettiin Hugo Hytönen, Siiri Angerkoski, Sirkka Sipilä sekä Alf Salin, joka oli sodassa menettänyt kätensä. Särkän piti ensin ohjata elokuva, sittemmin Orvo Saarikiven. Siitä ehdittiin kuvata alun tapahtumia: kohtaus, jossa lumipukuinen sotilas pelastaa Ilonan karitsoineen palavasta talosta, sekä Ilonan tulo Helsingin rautatieasemalle. Filmaustyö keskeytettiin vuoden 1942 puolella sota-ajan hankaluuksien vuoksi. SF:n tuotantosuunnitelmissa elokuva oli tuolloin mukana aina vuoden 1943 alkupuolelle asti.

Käsikirjoitus kaivettiin uudelleen esiin kesällä 1955, jolloin Särkän huomio kiinnittyi "Savon satutytöksi" kutsuttuun 9-vuotiaaseen kuopiolaiseen Riitta Hämäläiseen. Syksyn 1955 koekuvausten innoittamana Särkkä aikoi itse ohjata elokuvan, mutta antoi kuitenkin tehtävän Jorma Nortimolle.

Nortimo muokkasi käsikirjoitusta ja katsoi aiheelliseksi korostaa elokuvan ihmisten hyviä ja huonoja puolia. Varsinkin Siiri Angerkosken ja Oke Tuurin esittämää Paksulan isäntäväkeä kriitikot pitivät vahvasti karrikoituina ja yliampuvina. Riitta Hämäläisen mukaan (Hka eli Hilkka Tukkimäki, Savo 11.2.1957) pariskunta oli "katsottu lapsen silmillä ja lapsi suurentelee kaikki, sen takia on Paksulan emäntä kuin noita-akka ja sen takia varakkaan johtajan talo kuin linna, jossa ei asu tavallisia ihmisiä. Köyhästä lapsesta se näytti sellaiselta".

Ensimmäisessä katselussaan Valtion elokuvatarkastamo määräsi valmiin työn kielletyksi alle 8-vuotiailta. Sen jälkeen kun alun pommituskohtausta, missä Ilonan äiti saa surmansa, oli lyhennetty minuutilla, elokuvasta tuli sallittu kaikenikäisille. Alkukohtauksissa on katkelmia sota-ajan dokumenttielokuvista. Pikku Ilonan alkukuvana esitettiin Markus Raution jäähyväisjuhlasta valmistettu lyhytelokuva Markus-sedän juhla.

Pikku Ilona ja hänen karitsansa osallistui Puolassa 1957 järjestettyyn kansainväliseen lasten ajanviete-elokuvakilpailuun. Lapsista koottu arvosteluraati kelpuutti elokuvan mukaan loppukilpailuun.

Pikku Ilona ja hänen karitsansa jäi Jorma Nortimon viimeiseksi elokuvaksi - hän kuoli kesällä 1958, 52-vuotiaana. Riitta Hämäläinen palasi vielä kertaalleen valkokankaalle Särkän ohjaamassa elokuvassa Pieni luutatyttö (1958). Jyväskyläläinen Pohjola ja Kumpp. kustansi vuonna 1957 kirjan Riitan satuja, jonka tarinat Riitta Hämäläinen on sekä kertonut että kuvittanut.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Musiikki

1. Vala
Säv. ja san. trad. unkarilainen
Es. Riitta Hämäläinen, laulu (100 %), 0' 35".


2. Kultani on kaukana
Säv. ja san. trad., sov. Heikki Aaltoila
Es. Maininki Sippola-Wilska, laulu (playback, viulu- ja orkesterisäestys), 0' 45".


3. "Fanfaari"
Säv. Heikki Aaltoila
Es. "torviseitsikko" (playback, tunnistamaton puhallinyhtye), kahteen kertaan, yht. 1' 15".


4. "Tittan tuttan"
Säv., san. ja sov. Heikki Aaltoila
Es. "lastenkodin lapset", laulu (playback), kahteen kertaan, yht. 1' 00".


5. Sairas karhunpoika
Säv. Georg Malmstén, san. Roine Richard Ryynänen
Es. Riitta Hämäläinen, laulu (100 %), 0' 05".

Huomautuksia:
Teemoina taustamusiikissa viihdeorkesteriesityksinä Bä bä vita lamm / Pää pää pässikulta, säv. Alice Tegnér, Paimenlaulu ("Mä olen paimenpoikanen - -"), säv. A. Klauwell, Ro ro barnet / Aa aa Heikki, säv. Alice Tegnér.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
6737
Tarkastuspäivä
08.01.1957
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2540 m
Kesto/leikattu
93 min
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Tarkastamolaji
Näytelmä 1
Osia
5
Tarkastusnumero
T-06737
Tarkastuspäivä
20.03.1990
Formaatti
video
Pituus/leikattu
2512 m
Kesto/leikattu
88'09"
Ikäraja
S
Tarkastamolaji
Näytelmä 1
Tarkastuttaja
Yleisradio / Tallennepalvelu
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
92 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
Kieli
suomi