Risti ja liekki
Korset och lågan (ruotsinkielinen nimi)
The Cross and the Flame (englanninkielinen käännösnimi)
La Croix et la flamme (ranskankielinen käännösnimi)
Kreuz und Flamme (saksankielinen käännösnimi)
Maarianlähde (työnimi)
Finna-recension
Risti ja liekki
Armand Lohikosken ohjaama Risti ja liekki (1957) on 1500-luvun alkupuolelle sijoittuva draamaelokuva. Kalparitari Olavi Gideoninpoika (Tauno Palo), joka palaa käännytystyöstä piispanlinnaan, rakastuu nuoreen Mirjamiin (Anneli Sauli). Mustasukkainen munkki Rasmus (Tarmo Manni) saa kuitenkin heidän suhteensa selville ja asettuu heidän onnensa esteeksi. Elokuva perustuu käsikirjoittajien Hilve ja Veli Mustosen Ristinlähde-kuunnelmaan ja virolaisen kansantarinan innoittamaan Larin-Kyöstin runoon Valkea neitsyt. Legenda tuomioherrasta ja Mirga neitseestä.
Sparad:
Genre | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Åldersgräns | ||||||||||||||
K16 |
||||||||||||||
Skådespelare | ||||||||||||||
Okrediterade skådespelare
Skådespelarensembler
Assistenter
Juhani Korpela, Tapio Lipponen, Olli Lohikoski (poikakuoron jäseniä) ,
Juhani Korpela, Tapio Lipponen, Olli Lohikoski (poikakuoron jäseniä)Sök bland ämnen |
||||||||||||||
Övriga upphovsmän | ||||||||||||||
Okrediterade
Ensembler
|
||||||||||||||
Produktion | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Visningar | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Inspelningsplatser | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Inspelningsdatum | ||||||||||||||
Kesä - syksy 1954, talvi ja kevät 1955, elokuu 1955 |
||||||||||||||
Innehållsbeskrivning | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Pressöversikter | ||||||||||||||
"Suomalaista menneisyyttä ei ole suinkaan liikaa tehty tutuksi elokuvan avulla", totesi K. Sn (Kyösti Sorjonen, Jyväskylän Sanomat 24.4.1957) ja Leo Nordberg (Uusi Suomi 3.3.1957) jatkoi: "[- -] seikka, jota täydellä syyllä sopii oudoksua sitäkin enemmän, kun ottaa huomioon oman kansamme värikkäiden vaiheiden tarjoaman oivallisen lähtökohdan sekä niihin kätkeytyvän antoisan tapahtumapaljouden monessakin suhteessa kiintoisine henkilögallerioineen." Vaikka Risti ja liekki -elokuvan aihe koettiin erikoiseksi, sitä kritikoitiin heikosta toteutuksesta. "Jos siinä ei olisi Karl Fagerin upeat mitat täyttävää lavastusta, Marius Raichin ilmeikästä ja sävyrikasta kuvausta ja Tauno Pylkkäsen mahtavaa sävelrunoelmaa, niin se olisi täydellinen pannukakku, jonka pohjaanpalaneisuudesta vastaa ohjaaja. Mutta eipä ole hänellä ollut kovin mittavaa kertomustakaan. Jonkinlainen legenda kai Hilve ja Veli Mustosen tarina pyrkii olemaan, mutta kun siinä ei ole sijaa minkäänlaiselle henkilökuvien syventämiselle eikä edes tapahtumia, niin pohja on kerta kaikkiaan poissa", oli H-o K:n (Heimo Kallio, Uusi Aura 24.3.1957) suorasukainen mielipide. E. K-lä:n (Eero Krekelä, Kaleva 3.3.1957) mielestä Ristissä ja liekissä oli liian vähän ulkokuvauksia: "[- -] tapahtumat puserretaan ahtaisiin sisätiloihin. 'Kamarifilmiltä' puuttuu tarpeellista ilmavuutta." Toisaalta ohjaajaa kiiteltiin aiheeseen sopivan "karmean tunnelman" luomisesta - nimimerkki K. (Etelä-Pohjanmaa 11.3.1957) - ja "Suomenlinnan salaperäisten ja sokkeloisten käytävien" taidokkaasta hyväksikäytöstä - Valma Kivitie (Elokuva-Aitta 6/1957) ja nimimerkki Jussi (Juhani Pälsi, Satakunnan Kansa 14.3.1957). Elokuvan näyttelijäsuoritukset eivät juuri innostaneet arvostelijoita. "Elokuvan henkilöt ovat näet miltei poikkeuksetta varsin hatarasti luotuja huokean lukemiston hahmoja, joiden toiminnot vaikuttavat usein epämiellyttävän karkeilta ja verraten halpahintaisin keinoin aikaansaaduilta", kiteytti Leo Nordberg (Uusi Suomi 3.3.1957). Hki (Heikki Jylhä, Keskisuomalainen 24.4.1957) vertasi elokuvaa Suomessa esitettyihin ulkomaisiin elokuviin: "Vaikka tällä kertaa ei ole tavattu päämäärää, antaa Risti ja liekki kuitenkin filmintekijöillemme kokemuksia uusille linjoille pyrittäessä. Lisäksi on sanottava sekin, että ulkomailta tuotetaan tänne nähtäväksi monia tuotteita, jotka eivät paina puntarissa enempää kuin tämäkään. Miksi ei siis kannattaisi pitää kotimaisen yrityksen puolta tulevan toivossa". - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Bakgrund | ||||||||||||||
Armand Lohikosken ohjaamasta 18 elokuvasta vain kolme on vakavia draamoja: Risti ja liekki, Kahden ladun poikki (1958) ja Kohtalo tekee siirron (1959). Hilve ja Veli Mustonen laativat loppukesällä 1953 Ristin ja liekin käsikirjoituksen radiokuunnelmansa Ristinlähde pohjalta. Kuunnelma oli esitetty itsenäisyyspäivänä 1952. Heidän lähtökohtanaan oli Larin-Kyöstin vuosien 1928-29 vaihteessa kirjoittama runo Valkea neitsyt, Legenda tuomioherrasta ja Mirga neitseestä, joka ilmestyi 1934 kokoelmassa Uusia balladeja ja legendoja. Elokuvan juonen peruskuvio on runossa: kohtaaminen Ristinlähteellä, mustasukkainen Rasmus-munkki, Mirga-neidon naamioituminen kuoripojaksi, sankarin luhistuminen kesken messun ja kapitulin langettama tuomio, jossa rakastavaiset määrätään muurattavaksi linnan muuriin. Larin-Kyösti vietti kesäänsä 1927 Haapsalussa kirjailija Willem Ridalan seurassa. Kylpylävieraiden käytettävissä oli Schloss Hapsal -niminen kirja, josta Larin-Kyösti sai runonsa aiheen. Ridala vironsi runon Larin-Kyöstin käsikirjoituksesta ja julkaisi sen Haapsalussa 1930 Valge neitsit -nimisenä. Tarina on virolaisessa kansanperinteessä tunnettu pitkään ja se on ilmestynyt mm. 1861 kokoelmassa Sagen aus Hapsal, der Wiek, Ösel und Runö nimellä Das vermauerte Weib. Haapsalun piispanlinnaan liittyvän tarinan olennaisena sisältönä on piispanlinnan tuomioherran eli kaniikin ja tämän kuoripojaksi naamioituneen rakastajattaren suhde, sen paljastuminen ja kuolemantuomion toteuttaminen muuriin muuraamalla. Larin-Kyöstin (Karl-Gustaf Larsson, 1873-1948) muusta tuotannosta on tehty elokuvat runoelmasta Kuisma ja Helinä (1902) kahdesti, vuosina 1932 ja 1951, sekä näytelmästä Ulkosaarelaiset (1922) vuonna 1938. Ristin ja liekin ulkokuvat otettiin pääosin jo kesällä ja syksyllä 1954 Suomenlinnassa. Studiokuvat tehtiin talvella 1955 SF-halleilla ja tarvittavat paikkauskuvat seuraavana keväänä. Elokuvan valmistumista viivytti osaltaan Tauno Palon joutuminen kesken kuvausten selkäleikkaukseen, mikä vaikeutti hänen liikkumistaan. Teräväsilmäisten kriitikoiden mukaan Palo laihtui eräässä jaksossa ulkokuvasta sisäkuvaan siirryttäessä useita kiloja - jakson edellinen kohtaus oli otettu ennen sairastumista ja seuraava leikkauksen jälkeen. Valmiin elokuvan ensi-iltakin viivästyi vielä runsaalla vuodella. Elokuvatarkastamoon Risti ja liekki toimitettiin helmikuun lopussa 1956, mutta teattereihin se laskettiin vasta seuraavan vuoden maaliskuussa. Kertoman mukaan tämä antoi ensi-illan aikaan aiheen letkautukseen: "Tulkaa ja nähkää Tauno Palo nuorena!" Armand Lohikoski oli ohjaajana tuolloin jo ennättänyt leimautua niin Puupää-elokuvien tekijäksi, että tämä historiallinen ja vakavasti otettavaksi tarkoitettu tarina ajasta, jolloin "julmuus oli hurskautta ja rakkaus syntiä", herätti vain enimmäkseen hymyilyä. Tarmo Manni kertoo muistelmateoksessaan Minä, Manni: "Särkällä oli silloin omat henkilökohtaiset intressinsä Anneli Sauliin, joka oli Ristin ja liekin tähti. Filmissä oli kohtaus, jossa tämä rivo munkki Rasmus, minä, ahdistelee sankaritarta, Annelia, ja yrityksissään pääsee niin pitkälle, että lopulta puree Annelin rintaa. No, Annelilla oli kauniit rinnat muidenkin kuin Särkän mielestä... mutta ne rinnat olivat Särkälle ja Särkästä niin tärkeät, että eikös sitä povea purtu ihan päiväkaupalla, eikä vain valmista tullut. Aina uudelleen otettiin kohtaus, eikä koskaan kelvannut. Lopulta menin Maisterin luo... menin Särkän puheille ja pyysin: "Anteeksi, mutta kun tämä ei minulta näytä onnistuvan, niin voisiko Maisteri näyttää, miten sitä purraan?" Mallia ei annettu... mutta oli Särkkä sen verran mielissään ehdotuksestani, että antoi sata markkaa lisää palkkaa!" Mannin Toivo Särkän ohjaamaksi mainitsemasta kohtauksesta ei Armand Lohikoskella ole tietoa. Lohikosken mukaan Särkkä ohjasi vain elokuvan loppukohtauksen, johon hän ei ollut tyytyväinen, vaikka Lohikoski oli tehnyt sen Särkän ohjeen mukaan: "Anneli Saulin täytyy olla kaunis!" Lohikosken ollessa Saimaalla loppukesällä 1955 kuvaamassa Pekkaa ja Pätkää salapoliiseina (1957) Särkkä ohjasi lopun uudelleen tavalla, jota Lohikoski itse oli alunperin ajatellut. Ristin ja liekin aiheeseen vedoten tuotantoyhtiö anoi elokuvalle verovapautta. Tarkastamo sijoitti elokuvan kuitenkin 15 %:n veroluokkaan. Päätös pysyi samana ylemmissäkin valitusasteissa. Reunamerkintönään kirjoitti tarkastamon puheenjohtaja Arvo Paasivuori tarkastushakemukseen: "Paikoitellen yksinomaan koomillinen." Ristin ja liekin traileria, elokuvamainosta, lyhennettiin tarkastamossa kymmenellä metrillä, minkä jälkeen sen esittäminen sallittiin kaiken ikäisille. Tarkastamon päätökseen ei ole leikkauksen syytä merkitty. Elokuvan yleisömenestys jäi hyvin niukaksi. Tuotantokustannukset sen sijaan olivat huomattavan korkeat siksi, että aihe edellytti suurisuuntaista linnalavastusta sekä siihen liittyvää rekvisiittaa ja puvustusta. Elokuvan saama ainoa palkinto, lavastaja Karl Fagerille myönnetty Jussi-patsas oli samalla tunnustus hänelle puolivuosisataisesta työstä suomalaisen elokuvan palveluksessa. Piispanlinnan kirkon jumalanpalveluskohtauksissa avustaa Helsingin Suurkirkon poikakuoro Cantores Minores. - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Musik | ||||||||||||||
Radio-orkesteri sekä Cantores Minores poikakuoro, joht. Peter Lacovich 1. O bone Jesu, motetti Säv. Giovanni Pierluigi da Palestrina Es. Cantores Minores (playback), 0' 45". 2. O Domine Jesu Fili Dci, motetti Säv. Giovanni Pierluigi da Palestrina Es. Cantores Minores (playback), 0' 20". Huomautuksia: Cantores Minores esittää lisäksi otteita kolmesta tunnistamattomasta Giovanni Pierluigi da Palestrinan motetista, mm. yhden hallelujaosan, yht. 4' 35". Elokuvassa kuoronjohtajana esiintyy Oiva Sala. - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Inspektionsdetaljer | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Tekniska fakta | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Språk | ||||||||||||||
finska |