Haku

"1918"

En Man och hans samvete (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Der Heilige und die Sünderin (saksankielinen nimi (Saksan liittotasavalta))
1918 (englanninkielinen käännösnimi)
L'Année 1918 de notre ère (ranskankielinen käännösnimi)
1918 - mies ja hänen omatuntonsa (televisioesityksessä käytetty nimi)
Mies ja hänen omatuntonsa (työnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

"1918"

Toivo Särkän ohjaama draamaelokuva "1918" (1957) kertoo menneisyytensä ja omatuntonsa kanssa painivasta nuoresta pastorista Samuel Brosta (Åke Lindman), jonka Suomen sisällissota ajaa uskonkriisiin. Pastorin mieltä kiihdyttää myös omien himojensa kanssa kamppaileva ilotyttö Essi Söderman (Anneli Sauli). Elokuva perustuu Jarl Hemmerin romaaniin.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
K16
Näyttelijät
Åke Lindman, pastori Samuel Bro
Anneli Sauli, Essi Söderman
Pentti Irjala, setä Aleksanteri
Helge Herala, pastori Hastig
Ture Ara, tohtori Ceder
Merja Linko, tyttö
Heikki Heino, komendantti Palsta
Urho Lahti, tytön isä
Einari Ketola, Jyske, vanki
Anton Soini, Täi-Janne, vanki
Emil Vinermo, Tupakka-Kusti, vanki
Kaarlo Wilska, Riku Heinänsyöjä, vanki
Vilho Ruuskanen, Ahola, vanki
Kreditoimattomat näyttelijät
Paavo Hukkinen, Lunkreenin Viki, ajuri
Hannes Veivo, 1. ajuri / punakaartilainen
Evald Terho, 2. ajuri
Arvo Kuusla, 3. ajuri
Artturi Laakso, piispa
Oiva Sala, tuomiokapitulin jäsen
Kaarlo Saarnio, tuomiokapitulin jäsen
Kyösti Erämaa, tuomiokapitulin jäsen
Vili Lehosti, tuomiokapitulin jäsen
Veikko Sorsakivi, tuomiokapitulin notaari / mies kadulla
Kullervo Kalske, 1. punakaartilainen
Armas Jokio, 2. punakaartilainen
Varma Lahtinen, vuokraemäntä
R. Viresvesi, poliisi
K. Koski, poliisi
Juhani Kumpulainen, sairaalan johtaja
Mirjam Himberg, potilas
Regina Keso, potilas
Eila Pehkonen, potilas
Pia Hattara, potilas
Osmo Pöntinen, autoilija / mies kadulla
Mauno Hyvönen, autoilija
Laila Rihte, sairaanhoitaja
Matti Kuusla, Jali, nuori punakaartilainen
Laina Laine, palvelijatar
Kaarlo Halttunen, patruuna Bro
Eino Katajavuori, punakaartilainen
Mikko Niskanen, mies kadulla
Matti Lehtelä, Cafe de Parisin vahtimestari
Reino Valkama, humalainen
Matti Aulos, humalainen
Irja Kuusla, kuppilan emäntä
Kauko Kokkonen, vartija
Uljas Kandolin, vanki
Maire Hyvönen, 1. naisvanki
Irja Rannikko, 2. naisvanki
Sointu Kouvo, 3. naisvanki
Sirkka Breider, naisvanki
Kauko Laurikainen, teloitettava
Esko Tuomi, teloituskomppanian upseeri
Leo Lähteenmäki, aliupseeri
Muut tekijät
Marius Raichi, kuvaaja
Elmer Lahti, leikkaaja
Kurt Vilja, äänittäjä
Heikki Aaltoila, musiikki
Karl Fager, lavastaja
Fiinu Autio, puvusto
William Reunanen, naamioitsija
Suomen Filmiteollisuus SF Oy, levittäjä
Finnkino Oy, levittäjä
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia: Kerttu Björlin, Anja Hatakka, Heimo Lepistö, Otto Noro, J. Hämäläinen, K. Koskentaus, A. Lehtonen, L. Stillman (Lähde: SKF 6)
Kreditoimattomat
T. J. Särkkä, tuottaja
Ilmari Unho, käsikirjoittaja
Toivo Särkkä, käsikirjoittaja
Pentti Taivainen, naamiointi
Anna-Liisa Taivainen, kampaaja
Alf Salin, studiopäällikkö
Regina Keso, kuvaussihteeri
Pentti Auer, b-kuvaaja
Taisto Lindegren, apulaisäänittäjä
Teuvo Pasanen, äänitysassistentti
Keijo Iiskola, äänitysassistentti
Paavo Hukkinen, järjestäjä
Nils Gustafsson, sähköryhmän esimies
Heimo Karppinen, kuvausryhmän jäsen
Tuotantotiedot
Tuotanto
Tuotantokustannukset
8 777 342 mk
Julkaistu
1957
Alkuteos
Jarl Hemmer: Gehenna och ljusstrålen (näytelmä, 1928). Jarl Hemmer: En man och hans samvete. Stockholm: Bonnier, 1931; Mies ja hänen omatuntonsa . Suom. Eino Palola. Runot suom. Toivo Lyy. Helsinki: Otava, 1931. (romaani)
Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
20.09.1957
Ensi-iltapaikat
Helsinki: Rex, Tuulensuu
Oulu: Bio Kiistola
Tampere: Petit
Turku Bio-Bio, Kino Turku
Filmikopioiden määrä
9
Muut näytökset
  • 21.09.1957 Kinema, Lahti ensi-iltakierros
  • 22.09.1957 Kinema, Vaasa ensi-iltakierros
  • 29.09.1957 Asto, Pori ensi-iltakierros
  • 05.12.1957 Fantasia, Jyväskylä ensi-iltakierros
  • 22.12.1957 Kuvakukko, Kuopio ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 05.03.1968 TV1 Katsojia: 1 820 000
  • 06.01.1973 MTV2 Katsojia: 400 000
  • 27.03.1975 TV1 Katsojia: 1 386 000
  • 23.05.1991 TV2 Katsojia: 444 000
  • 05.02.2003 YLE TV1
  • 15.01.2008 YleTeema [TV-arkisto: 1918 - Mies ja hänen omatuntonsa]
  • 18.01.2008 YleTeema [TV-arkisto: 1918 - Mies ja hänen omatuntonsa]
  • 20.01.2008 YleTeema [TV-arkisto: 1918 - Mies ja hänen omatuntonsa]
  • 09.04.2015 YLE TV1
  • 08.12.2017 YLE TV1
  • 20.11.2020 YLE TV1
Palkinnot
Jussit 1957: paras miessivuosa: Ture Ara.
Festivaaliosallistumiset
Internationale Filmfestspiele Berlin Berliini, Saksan liittotasavalta 1957
Ulkomaanmyynti
Pallas Filmverleih, Saksan liittotasavalta
Kuvauspaikat
Ulkokuvat
Helsinki: Hermannin Hämeentie - Helminkatu - Vellamonkatu, Kätilöopisto Neitsytpolku 11, ravintola Kaisaniemen edusta Kaisaniementie, Hietalahden tori Teknillisen korkeakoulun pääsisäänkäynnin kohdalla, Suomenlinnan Iso Mustasaari ja Susisaari, Hevossalmi

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.
Studiot
Helsinki: SF-hallit

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.
Kuvausaika
Kesä 1955 - talvi 1956
Sisältöseloste
Tapahtumat alkavat vuodesta 1917: Pastori Samuel Bro on kieltänyt Kristuksen jumaluuden ja joutuu tuomiokapitulin puhutteluun: hänet erotetaan pappisvirasta. Bro vuokraa huoneen talosta, missä hänen naapureinaan asuvat juoppo vossikka-ajuri Aleksanteri ja tämän veljentytär Essi, joka on ajautunut ilotytöksi Helsinkiin ja jonka Aleksanteri on juuri pelastanut kadulta. Poliisit kuitenkin hakevat Essin ja hänestä löydetään tauti. Bro käy tapaamassa Essiä sairaalassa ja ottaa tytön pelastuksen sydämenasiakseen. Kun Aleksanteri kuolee pirssiautoilijan kanssa syntyneen tappelun seurauksena, Bro pyytää Essiä muuttamaan luokseen.

Eletään kansalaissodan aikaa, talvea 1918. Bron ystävä, pastori Hastig on joutunut punakaartilaisten takaa-ajamaksi ja hakee Bron luota turvapaikkaa matkallaan läpi rintaman valkoisten puolelle. Bro neuvoo Hastigin veljensä, Ristan kartanon omistajan, luo. Bro kamppailee itsensä kanssa, mutta Essin tietoisen viettelevässä läheisyydessä hänestä ennen pitkää tulee tytön rakastaja. Bro kokee omantunnontuskia ja haluaa mennä naimisiin Essin kanssa, mutta tilanne kuitenkin pakottaa heidät odottamaan. Bro lähtee pyytämään avustusta naimisiinmenoa varten veljeltään, mutta punakaartilaiset ovat surmanneet hänet, koska hän oli auttanut valkoisia yli rintaman.

Tunnontuskista kärsivä Bro selittää Essille, etteivät he voi enää olla lihallisessa yhteydessä ennen avioliittoa. Essi ei tyydy tähän, vaan lähtee yksinään juhlimaan ja hakemaan miesseuraa. Bro varjostaa Essiä ja mukiloi hänen seuralaisensa, mistä joutuu vankilaan. Valkoisten voiton jälkeen Hastig etsii Bron käsiinsä ja pelastaa hänet vankilasta. Hastig kertoo ilmoittautuneensa vapaaehtoiseksi sielunhoitajaksi Suomenlinnan vankileirille ja pyytää Bron apulaisekseen.

Bro käy Santahaminan naisvankileirillä, missä Essi on, mutta tämä piiloutuu Bron katseelta eikä mies tapaa häntä. Sen sijaan Bro saa avukseen veljensä kartanon entisen kuskin tyttären, jonka isä on Suomenlinnan leirillä - tyttö toimittaa isälleen salaa ruokaa Bron annoksista. Hastig ja Bro eivät pitkään kestä vankileirin todellisuutta ja kieltäytyvät olemasta läsnä teloituksissa. Komendantti ilmoittaa, että teloitukset jatkuvat siitä huolimatta eivätkä papit saa poistua linnoituksesta. Leirin lääkäri Ceder auttaa hermoromahduksen partaalla olevan Hastigin valepuvussa pakoon. Bro joutuu antamaan komendantille kunniasanansa siitä ettei aio paeta. Bron hoiviinsa ottama pikkutyttö sairastuu "nälkäpöhöön". Essi tuodaan Suomenlinnaan sairaalaan, Bro saa sattumalta asian tietoonsa ja valvoo hänen kuolinvuoteensa ääressä.

Sisäisen varmuuden saavuttanut Bro liittyy tuntemattomana vankien joukkoon, hoivaten ja tukien heikoimpia. Bro saa vankien keskuudessa nimen "Pikku-Jeesus"; itse hän sanoo olevansa vain "ihminen", niin kuin Essi kuolinvuoteellaan toivoi hänen olevan. Sairaudestaan toipunut pikkutyttö saapuu tuomaan leipää isälleen, ja kertoo lääkärille nähneensä Bron vankien joukossa. Kartanon kuski paljastaa Brolle, että patruuna oli hänen vaimonsa rakastaja, eikä hän tiedä, kuka on tyttären todellinen isä. Hän ei kuitenkaan ole syyllistynyt isäntänsä murhaan, mutta kertoo tuhonneensa raivoissaan tämän makuuhuoneen, "synnin pesän".

Komendantti vaatii, että vankien on keskuudestaan valittava arvalla mies teloitettavaksi karanneen vangin sijasta. Bro järjestää itselleen lyhyimmän tikun pelastaen näin pikkutytön isän ja sanoo että hänen puolestaan ei saa kostaa, kuten toverit uhkaavat. Lääkäri Ceder saapuu paikalle, mutta Bro kieltää lääkäriä paljastamasta häntä. Bro lähtee rauhallisena kuolemaansa. Laukausten kajahdettua Ceder kertoo komendantille, että Bro ei rikkonut kunniasanaansa.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.
Aiheet
Lehdistöarviot
Arvosteluissa kiiteltiin yleisesti elokuvan loppujaksoa, vankileirikuvausta. Alkupuoli sai osakseen rajuakin kritiikkiä.

Heikki Eteläpää (Ilta-Sanomat 28.9.1957): "[- -] virkaheiton papin ja ilotyttö Essin rakkaustarina kerrotaan niin kömpelösti, että tahatonta huumoriakin tulee juttuun mukaan luvattomasti ja koko sävy on naturalismissaan niin alleviivattu, että ensimmäisen tunnin ajan katsoja on näkemästään lähinnä piinautunut. Pahinta on että kuvat eivät näytä sanovan yhtään mitään kuvina."

Olavi Henriksson (Maakansa 22.9.1957) oli Heikki Eteläpään kanssa samaa mieltä. Hän kirjoitti päätösjaksosta: "[- -] kun päästään vapaussodan loppuselvittelyihin, [- -] ohjaajan ote tiivistyy huomattavasti; tämä on ilmeisesti se osa, joka häntä on innoittanut - alkupuoli on vain yleisön kosiskelua. Vankileirin kuvaus on kauttaaltaan tehoavan riipaisevaa ja tässä ympäristössä pappismiehenkin sieluntuskat vaikuttavat todella rehellisiltä eivätkä synnytä naurunhyrinää."

"[- -] vi ges två helt skilda historier: en svag om Bro och Essi, en gripande om Bro på Sveaborg. Den senare skulle ha räckt - det är material skapat av en brinnande ande", kiteytti Bengt Pihlström (Nya Pressen 30.9.1957).

J. M. (Jukka Martinkari, Turun Sanomat 22.9.1957) arvioi ohjausta ja kuvausta: "Toivo Särkän ohjaus ei ole ollut tapahtumien tasalla. Elokuvan ohjausta vaivaa kauttaaltaan tummuus - se on painostavan raskasta, ja se on pitänyt myös näyttelijöitä kahleissa. Monet äärimmäisen vaikuttaviksi tarkoitetut kohtaukset [- -] eivät saa aidontuntuista leimaa [- -]. Marius Raichin kameranjälki on kuitenkin kautta linjan tasaisen selkeätä ja persoonallista. Erityisesti hänen kuvansa vankileireistä ansaitsevat tunnustuksen [- -]."

H. L (Hämeen Yhteistyö 24.9.1957) käsitteli elokuvaa luokkasodan kuvauksena: "Luokkasodan syvimpiä syitä filmi ei pyri selvittelemään. Se tuo pikemminkin esiin sodan mielettömyyden, sen, että voittajien leskien ja orpojen murhe kostettiin uusilla uhreilla, orvoilla ja leskillä. Luokkasota on elokuvan tausta, ei keskusongelma, joskin filmin kuvat väläyttelevät olennaisia piirteitä ajasta."

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.
Taustaa
Elokuva "1918", Toivo Särkän 40. ohjaustyö, kuvattiin pääosin kesällä 1955, mutta laskettiin levitykseen vasta syksyllä 1957. Suomenruotsalainen Jarl Hemmer oli Särkän suosima kirjailija jo 1940-luvulta lähtien: Särkkä oli itse ohjannut vuonna 1944 Vaivaisukon morsiamen ja tuottanut sittemmin vuonna 1954 Matti Kassilan ohjaaman Sinisen viikon. Myös Hemmerin romaani En man och hans samvete, joka vuonna 1931 oli saanut ensimmäisen palkinnon pohjoismaisessa romaanikilpailussa, oli Särkän pitkäaikaisen mielenkiinnon kohteena: sopimus yksinoikeudesta aiheen elokuvaamiseen tehtiin vuonna 1943. Hemmer lähetti Särkälle saman vuoden syyskuussa ruotsinkielisen näytelmäkäsikirjoitusversion Gehenna, joka käsittelee ainoastaan vankileirin tapahtumia.

Elokuvan alkuteksteissä, kuten muissakaan yhteyksissä, ei ole mainittu käsikirjoituksen tekijää. Aiheesta on olemassa päiväämätön ja signeeraamaton 69-sivuinen, teknisesti valmis käsikirjoitusluonnos, joka luultavasti on Ilmari Unhon tekemä. Särkkä on tehnyt siihen monia muutoksia ja lisäyksiä sekä hahmotellut kuvajaot. Tämän korjatun luonnoksen mukaan on varsinainen kuvauskäsikirjoitus laadittu.

T. J. Särkän vävyn, Mikko Waltarin hoitamassa SF:n jäämistössä on Särkän ja Ilmari Unhon 20.5.1955 allekirjoittama sopimus, jonka mukaan Unho skenaristina työstää aiheen kuvattavaan asuun. Elokuvan tilikirjasta käy ilmi, että Unholle on maksettu työstä palkkio. Särkän ja Unhon sopimuksessa todetaan myös, että Unhon toivomuksesta hänen nimeään ei käytetä julkisesti. Syynä Unhon menettelyyn voitaneen pitää tuolloin vielä arkaa aihetta sekä hänen läheisiä suhteitaan kilpailevaan Suomi-Filmiin.

Vuonna 1945 oli jyväskyläläinen Inkeri Marjanen (1921-1976) laatinut Hemmerin Mies ja hänen omatuntonsa -romaanista samannimisen version suoraan kuvauskäsikirjoitusmuotoon ja toimittanut sen SF:lle. Sisällöltään Marjasen versio poikkeaa kuitenkin 69-sivuisesta luonnoksesta ja toteutetusta elokuvasta. Inkeri Marjasen käsikirjoituksista SF on toteuttanut musiikkivoittoiset elokuvat Orpopojan valssi (1950) ja Rion yö (1951).

Aiheesta on olemassa myös viisisivuinen synopsis Mies ja hänen omatuntonsa, joka poikkeaa edellisistä: vankileirijaksoa ei ole mukana lainkaan. Synopsistakaan ei ole päivätty eikä tekijää mainittu.

Keskusteluissaan Mikko Waltarin kanssa Särkkä oli korostanut, että elokuvan tulee olla vaikuttava, mutta lopputulos ei saa olla liian särmikäs. Elokuvan mottona voidaan pitää vankileirijakson loppuun sijoittuvaa Samuel Bron repliikkiä, kun hän vastaa vangitulle punakaartilaiselle, joka lupaa kostaa teloitettavaksi vietävän Bron puolesta: "Ei - älkää kostako! Älkää milloinkaan kostako!"

Ture Aran etunimi on elokuvan alkuteksteissä virheellisessä muodossa Tuure ja Kaarlo Wilskan sukunimi virheellisesti Vilska.

"1918" osallistui Berliinin elokuvajuhlille kesällä 1957 ennen Suomen ensi-iltaansa ja koki kohtalaisen hyvän menestyksen, tavallaan edellisenä vuonna nähdyn Tuntemattoman sotilaan vanavedessä. Elokuvajuhlien viimeisenä päivänä Särkkä sai vastaanottaa festivaalin johtajalta Alfred Bauerilta henkilökohtaisen kunniadiplomin, jossa todettiin:

"Suomalaisen tuottajan T. J. Särkän ovat kansainväliset elokuvajuhlat oppineet tuntemaan miehenä, jolle suomalainen elokuva on epäilemättä suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että se on voinut valloittaa itselleen merkittävän aseman kansainvälisessä elokuvamaailmassa. Särkän saavutus näkyy siinä, että hän on tuottanut lähes 200 näytelmäelokuvaa, joista monet ovat syntyneet hänen omasta ajatuksestaan. Myös 7. Berliinin kansainvälisten elokuvajuhlien ohjelmassa ollut elokuva '1918 - mies ja hänen omatuntonsa' on T. J. Särkän ohjaama, se on hänen 40. elokuvansa.

Suomalaisen elokuvan maineen ja menestyksen edistäminen myös oman maan rajojen ulkopuolella on aina ollut T. J. Särkän toiminnan päämäärä. Tänä vuonna Suomi viidennen kerran osallistui arvokkaalla elokuvalla Berliinin elokuvajuhliin. Elokuvajuhlien johto toivoo, että se tulevinakin vuosina saa esitettäväkseen T. J. Särkän tuotannon korkealuokkaisia tuotteita."

Elokuva-Aitta (17/1957) tiesi puolestaan kertoa, että yhdysvaltalainen Variety-lehti "nimesi Anneli Saulin filmijuhlien miellyttävimmäksi tähdeksi (Henry Fonda sai saman kunnian miesten puolella)".

Epookkiluonteesta huolimatta elokuvan tuotantokustannukset jäivät alle 9 miljoonan mk:n. Yleisömenestys oli vuoden keskitasoa. "1918" saatiin kaupaksi Saksan liittotasavaltaan, missä levitysoikeudet osti Pallas-Film Verleih, joka vuotta aikaisemmin oli ottanut levitykseensä myös Tuntemattoman sotilaan. Elokuva saatiin mahdollisesti kaupaksi myös Ruotsiin, mutta levitykselle ei löydy vahvistusta Svensk Filmdatabasista.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.
Musiikki
1. L'Internationale / Kansainvälinen
Säv. Pierre Degeyter, san. Eugene Pottier, suom. Lauri af Heurlin, O.W. Kuusinen ja Pertti Uotila
Armas Jokio ja Kullervo Kalske, laulu (off), 0' 10".


2. Oolannin sota
Säv. ja san. trad.
Es. Pentti Irjala, laulu (playback), 0' 20".


3. Na sopkah Mantsurii / Mantsurian kukkuloilla
Säv. J.A. Šatrov
1) Es. Matti Kuusla, vihellys ja hyräily (100 %), 0' 25".
2) Es. Anneli Sauli, hyräily (100 %), useaan kertaan, yht. 0' 20".

Huomautuksia:
Marssisikermä, säv. ja sov. Heikki Aaltoila (off, puhallinorkesteri), 0' 35"; sikermän teemoina ovat Vaasan marssi, säv. Karl Collan, Porilaisten marssi, säv. Christian Fredric Kress, Karjalan jääkärien marssi, säv. trad.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.
Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
7182
Tarkastuspäivä
18.07.1957
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2760 m
Veroluokka
VV
Ikäraja
K16
Osia
5
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Aga-Baltic
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
101 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
Kieli
suomi