Elokuva Verta käsissämme (1958) perustuu Mika Waltarin vuonna 1942 ilmestyneeseen pienoisromaaniin Ei koskaan huomispäivää. Waltari oli jo vuonna 1937 eri nimimerkeillä kirjoittanut kaksi kertomusta WSOY:n järjestämään pienoisromaanikilpailuun. Voittajaksi julistettiin Vieras mies tuli taloon ja toisen palkintosijan sai Ei koskaan huomispäivää, kunnes nimimerkkikuoria avattaessa sekin paljastui Waltarin työksi eikä kahta saman kirjailijan työtä katsottu voitavan palkita. Teosta oli ehditty painaa yksi oikovedoskappale, joka Mika Waltarin lahjoituksena on Kari Uusitalon hallussa. Ensimmäisen kerran pienoisromaani julkaistiin Kevät uuden maailmansodan varjossa -nimisenä jatkokertomuksena Kuva-lehdessä 2/1942-11/1942.

Elokuvaksi Ei koskaan huomispäivää tehtiin kesällä 1957 ruotsalaisen kirjailija Volodja (alkuteksteissä Wolodja) Semitjovin käsikirjoituksen mukaan samanaikaisesti kahtena eri versiona: Verta käsissämme -elokuvan tuotti Suomen Filmiteollisuus ja ruotsalaisen Ingen morgondag -elokuvan tukholmalainen Svea Film käyttäen hyväkseen Suomen Filmiteollisuuden tuotantopalveluja. Svea Filmin johdossa oli Helsingissä syntynyt, sittemmin Ruotsiin muuttanut juutalaisen liikemiehen poika Jack Kotschack. Myöhemmin hän pyöritti hyvällä menestyksellä Radio Nordia, merirosvoradiota, jonka lähetin sijaitsi Itämerellä, aluevesirajojen ulkopuolelle ankkuroidulla laivalla.

Elokuvasovituksessa Waltarin kertomuksen tapahtumat siirrettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta 1950-luvulle. Suomalaisen version ohjasi William Markus ja ruotsalaisen Arne Mattsson. Kuvaajana Markuksella oli Kauno Laine ja äänittäjänä Kurt Vilja, Mattssonilla vastaavasti Osmo Harkimo ja Björn Korander. Musiikin kumpaankin versioon sävelsi Einar Englund. Mattssonin näyttelijäkunta oli ruotsinmaalainen, lukuunottamatta avustajia sekä pienten sivuosien esittäjiä Åke Lindmania, Axel Slangusta, Henake Schubakia, Eric Frölingiä ja Anneli Saulia. Päänäyttelijöiden roolinimet ovat samat yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Viktor Aaltona on ruotsalaisessa versiossa Viktor Aaltonen. Tosin Verta käsissämme -elokuvassa Aaltonan asunnon ovikilvessä etunimi on muodossa Victor.

Ensimmäisessä tarkastuksessa Verta käsissämme kiellettiin kokonaan. Asiantuntijoina olivat paikalla ylipoliisipäällikkö Fjalar Jarva sekä Tapaturmatorjunta ry:n liikennejaoston Taljan - nykyisen Liikenneturvan - edustajat Kaarlo Leinonen ja Arno Linnoila. Kieltopäätöksen perusteena arveltiin yleisesti olleen sotavankeusjaksoon liittyvät poliittiset syyt sekä yliajetun lapsen ruumiin kätkeminen. Myös tuottaja joutui arvailemaan kiellon syitä, sillä tarkastamo ei ollut velvollinen perustelemaan päätöksiään. Valituksessaan elokuvalautakunnalle T. J. Särkkä kirjoitti: "Mitkä sitten lienevät ne syyt, jotka ovat olleet elokuvatarkastamon päätöksen aiheuttajana. Ensin on syytä tarkastella filmin moraalista perustaa. Elokuva perustuu akateemikko Waltarin edellämainittuun romaaniin, ja on hän tarkastanut ja hyväksynyt elokuvan käsikirjoituksen. Elokuva seuraa tiiviisti romaanin juonta ja sen moraali on siten lujalla pohjalla. Sen teeman voi luonnehtia Raamatun sanontaa käyttäen 'Synnin palkka on kuolema', kuten akateemikko Waltari on asiasta julkisuudessa lausunut. Elokuvassa tapahtumisen yliajon aiheuttajan syyllisyydentunto ja sielun hätä saa hänet ilmoittautumaan poliisille, vaikka epäilykset teon suorittajasta viittaavat toisaalle. Lisäksi on otettava huomioon, että romaani samoinkuin elokuvakin kuvaa sodanjälkeistä, monessa suhteessa poikkeuksellista aikaa. Edelläolevan perusteella pidämme elokuvaamme "Verta käsissämme" eetillisesti ja moraalisesti vahvana ja täysin hyväksyttävänä. Jos elokuvatarkastamon esityskieltopäätös perustuu elokuvamme kuviteltuun moraalittomuuteen, on elokuvatarkastamo harhautunut käsittämättömällä tavalla." Kirjeessään tuottaja myös ilmoitti elokuvan tuotantokustannusten nousevan yli 22 miljoonan mk:n.

Syy kieltoon oli kuitenkin muualla: neljä päivää tarkastamon päätöksen jälkeen elokuvalautakunta oli valmis hyväksymään elokuvan esitettäväksi sen jälkeen, kun siitä oli poistettu jakso, jossa poliisin nähtiin käyttävän asetta pakenevaa vankia kohtaan. Fjalar Jarvan mukaan tämä ei vastannut poliisin menettelyä käytännössä. Ruotsalaisessa versiossa takaa-ajettu vanki tulee ammutuksi. Myös elokuvan traileria, mainoselokuvaa, leikattiin yhdeksän metriä, jotta sitä voitiin esittää lapsille sallittujen näytäntöjen yhteydessä.

Sensuurikiistojen vuoksi marraskuun 7 päiväksi 1958 aiottu ensi-ilta myöhästyi kahdella viikolla. Mainoskampanjassaan tuotantoyhtiö käytti syntynyttä kohua hyödykseen: "Vain 7 sekuntia lyhennettynä [- -]". Siitä huolimatta elokuvan yleisömenestys jäi vuoden keskiarvoja selvästi vähäisemmäksi.

Ruotsissa Ingen morgondag sai ensi-iltansa jo vuotta aikaisemmin, 17.10.1957. Elokuvan pituus on 2 880 metriä eli se on yli 20 minuuttia suomalaista versiota laveampi. Arvostelu piti elokuvaa epätasaisena ja ennen kaikkea pitkäveteisenä. Marianne Höök kirjoitti Svenska Dagbladetissa 18.10.1957: "Manuskriptet är tomt och innehållslöst och regissören har lyckats få fram detta i en oanad utsträckning. Producenten måtte ha läst berättelsen och räknat på fingrarna: krig, mord, dödolycka, hor och det goda samvetets seger på slutet. Vilken film det kan bli!"

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.