Haku

Tirlittan

Tweet, tweet (englanninkielinen käännösnimi)
Aineiston käyttöoikeudet
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Tirlittan

Maunu Kurkvaaran käsikirjoittama ja ohjaama lastenelokuva perustuu Oiva Paloheimon samannimiseen satukirjaan. Nuori Tirlittan (Tarja Airaksinen) joutuu eroon perheestään salaman iskettyä hänen kotitaloonsa. Uutta kotia etsiessään hän tutustuu ystävälliseen poliisiin (Heikki Savolainen), luuvaloa sairastavaan rouvaan (Sylva Rossi) ja sirkustirehtööriin (Sakari Jurkka). Tirlittan päätyy vetonaulaksi sirkukseen, josta vanhemmat (Pehr-Olof Sirén ja Tuija Halonen) löytävät hänet.

Tallennettuna:
Genre
Ikäraja
S
Näyttelijät
Tarja Airaksinen, Tirlittan
Kaarina Koskinen, torimatami
Heikki Savolainen, poliisi
Heimo Lepistö, poliisipäällikkö
Ari Laine, isäntä
Mirjam Himberg, Emma, emäntä
Maria Heikkonen, vanhaemäntä
Sylva Rossi, luuvalorouva
Teuvo Juuti, sirkusmies
Tommi Rinne, ampumaratamies
Sakari Jurkka, sirkustirehtööri
Sinikka Hannula, sirkusnainen
Pertti Roisko, pelle
Pehr-Olof Sirén, isä
Leena Häkinen, hoitajatar
Tuija Halonen, äiti
Pehr-Olof Sirén, kertoja
Kreditoimattomat näyttelijät
Juha Virkkunen, mies sirkuksessa
Maunu Kurkvaara, lääkäri
Aarre Elo, miehen ääni kirkossa
Muut tekijät
Maunu Kurkvaara, käsikirjoittaja
Maunu Kurkvaara, kuvaaja
Maunu Kurkvaara, leikkaaja
Aarre Elo, äänittäjä
Leonid Bashmakov, musiikki
Valio-Filmi Oy, levittäjä
Kreditoimattomat
Maunu Kurkvaara, tuottaja
Maunu Kurkvaara, lavastaja
Raimo Lehto, kuvausapulainen
Tarja Airaksinen, muusikko (laulu)
Tuotantotiedot
Tuotanto
Julkaistu
1958
Alkuteos

Oiva Paloheimo: Tirlittan. Orpotyttö ihmisten ihmemaassa. Porvoo: WSOY, 1953. (satukirja)

Esitystiedot
Levittäjä
Ensi-ilta
21.11.1958
Ensi-iltapaikat
Lahti: Kinema
Filmikopioiden määrä
4
Muut näytökset
  • 30.11.1958 Aula, Oulu ensi-iltakierros
  • 12.12.1958 Adlon, Helsinki ensi-iltakierros
  • 25.12.1958 Allotria, Pori ensi-iltakierros
  • 08.02.1959 Apollo, Kuopio ensi-iltakierros
  • 05.04.1959 Scala, Vaasa ensi-iltakierros
  • 17.04.1959 Olympia, Tampere ensi-iltakierros
  • 24.05.1959 Elohuvi, Jyväskylä ensi-iltakierros
  • 31.10.1959 Domino, Turku ensi-iltakierros
Televisioesitykset
  • 23.12.1973 TV1 Katsojia: 300 000
  • 24.06.1977 TV2 Katsojia: 339 000
Kuvauspaikat
Ulkokuvat

Nurmijärvi

Heinola: Koskensaari, Vesitorninharju

Helsinki: Laajasalo, Hakaniemen tori, Aleksanterinkatu / Mariankatu, Huvilakatu, Pietarinkuja, Linnanmäki, Lastenlinna

Hollola: Pyhän Marian kirkko ja hautausmaa

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Sisäkuvat

Helsinki: Mariankadun poliisiasema, huvila Kapteeninkatu 4, Lastenlinna

Hollola: Pyhän Marian kirkko

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Kuvausaika
Kesä 1958
Sisältöseloste

Salama on iskenyt Tirlittanin kotitaloon: isä äiti, sisaret ja veljet ovat lentäneet eri ilmansuuntiin, Tirlittan putoaa veteen ja pelastautuu rantaan. Hän löytää isänsä okariinan ja lähtee vaeltamaan soitellen pitkin maantietä. Pikkukaupungin torilla Tirlittan varastaa nälkäänsä tomaatin ja joutuu poliisiasemalle, mistä hän livahtaa karkuun ystävällisen poliisin myötävaikutuksella.

Tirlittan palaa maalle, hän kisailee niityllä ja nukahtaa heinäsuovaan. Maatalon isäntä löytää tytön ja vie hänet kotiinsa, mutta hermostunut emäntä ajaa hänet pois. Isäntä neuvoo Tirlittanille toisen talon: tyttö selittää sen vanhalle emännälle etsivänsä kotia - tämä usuttaa koiran hänen kimppuunsa. Tirlittan vaeltelee metsässä, tarkkailee luontoa, seuraa oravaa, soittelee okariinaa ja käy uimassa.

Tirlittan saapuu tornitalon luo ja päättää haluavansa asua siinä. Sisällä hän kohtaa luuvaloisen rouvan, joka etsii apulaista. Tirlittan jää taloon, mutta tulee vahingossa sytyttäneeksi tulipalon: tyttö ja rouva joutuvat pelastautumaan yön selkään. Samalla rouva huomaa luuvalonsa parantuneen, hän pystyy kävelemään, jopa tanssimaan. Tirlittan eroaa rouvasta ja jatkaa jälleen yksin matkaansa. Hän päätyy kirkkoon, nukahtaa penkille, kunnes urkujen ääni herättää hänet. Tirlittan ryhtyy soittamaan okarinaa, mutta pappi käskee suntion heittämään tytön ulos.

Tirlittanin vaellus suuntautuu kaupunkiin. Hän menee sirkukseen, ajaa karusellissa, maailmanpyörässä ja vuoristoradalla. Ampumaradalla hän herättää ihmetystä täysosumillaan. Tirlittan esittää sirkustirehtöörille uuden tempun, käsilläseisonnan yhden sormen varassa pullon päällä, minkä jälkeen hänet palkataan sirkustähdeksi. Häntä mainostetaan sensaationa, "Lapsitähti Kultalintuna".

Tirlittan esiintyy korkealla trapetsilla, näkee yleisön joukossa isänsä ja menettää tasapainonsa pudoten maahan. Hän makaa seitsemän päivää tajuttomana sairaalassa, minkä jälkeen hän toipuu kuin ihmeen kautta. Tirlittanin äiti valvoo sairasvuoteen vierellä. Myös luuvalorouva käy tervehtimässä ja lupaa rakentaa uudelleen Tirlittanin entisen kodin. Äiti vie Tirlittanin kotiin, hän sanoo, että on tapahtunut ihme. Tirlittanilla on jälleen koti, vanhemmat ja sisarukset.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Aiheet
Lehdistöarviot

Heikki Eteläpään (Ilta-Sanomat 17.12.1958) mukaan Tirlittanissa oli "ainakin hetkittäin tavattu selvä kosketus Paloheimon merkilliseen ja sykähdyttävään hupsun viisaaseen tarinaan". [- -]. "Tuota oikeata Paloheimoa ja oikeata 'Tirlittania' on nimenomaan niissä jaksoissa, joissa pieni tyttö yksinään tekee taivalta metsissä ja pelloilla; niissä kuvauskin on puhdasta ja puhuvaa ja Leonid Bashmakovin musiikki [- -] rakentaa hyvin vahvasti tunnelmaa. [- -]. Mutta heti kun joudutaan sellaisiin kohtauksiin, joissa sana tulee mukaan, moniottelija Kurkvaaran ote ikäänkuin jähmettyy."

Rihla (Risto Hannula, Ylioppilaslehti 12.12.1958) piti elokuvaa "hengeltään hartaana ja sympaattisena", mutta löysi myös arvostelun aihetta: "Koska Kurkvaaran kuvailmaisu ei suurista ansioistaan huolimatta sittenkään vielä pysty ohittamaan realismia ja luomaan täyttä vastinetta Paloheimon tekstille, on Tirlittan filminä jäänyt kirjaa köyhemmäksi. Tärkeintä on kuitenkin se, että ohjaaja on pystynyt vangitsemaan sadun perushengen etenkin kauniisiin, joskin ehkä hieman pitkiin niitty- ja metsäjaksoihin [- -]."

V. M. (Päivän Sanomat 14.12.1958) oli toista mieltä: "Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus - kaikki Kurkvaaraa - ylittävät vain paikka paikoin harrastelijatason ja kokonaisuudesta on sadunomaisuus kaukana. Pieni nimiosan esittäjä Tarja Airaksinen soveltuu ulkonaisesti tehtäväänsä, mutta replikoinnissa on liiaksi ulkoluvun tuntua. Ensi-iltayleisö [- -] haukotteli ja katseli kellojaan kesken esityksen."

Maunu Kurkvaaran henkilöohjaus sai kritiikkiä useammassa lehdessä. Leo Nordberg (Uusi Suomi 14.12.1958) pohdiskeli: "Ei ole lainkaan kirkossa kuulutettu, etteikö Tarja Airaksinen olisi voinut olla huomattavasti parempi - elävämpi ja temperamenttisempi - Tirlittan jonkun todella ensiluokkaisen ohjaajan hoivissa. Sama pätee myös muiden näyttelijöiden kohdalla, joskin jo pelkästään heidän rooliensa katkelmallinen luonne tekee mainittavampien suoritusten syntymisen mahdottomaksi."

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Taustaa

Muokattuaan esikoiselokuvastaan Onnen saari (1955) seuraavana kesänä osittain uudelleen leikatun ja kehyskertomuksen osalta täydennetyn version Ei koskaan huomispäivää (1956) Maunu Kurkvaara piti pitkän elokuvan tekijänä parin vuoden tauon. Kesällä 1955 hän tosin oli jo aloittanut Huippuvuorilla kokoillan elokuvan Kylmien rantojen maa, mutta hanke kariutui yhdysvaltalaisintialaisen yhteistyökumppanin tehtyä vararikon kesken kuvausten. Suunnitelma toteutui vasta kolme vuosikymmentä myöhemmin ja silloin täysin toisenlaisessa muodossa, tunnin mittaisena elokuvana nimeltä Perhosen uni (1986). Vuodesta 1956 alkaen Kurkvaara keskittyi lähinnä lyhytelokuvien tekoon suunnittelijana, ohjaajana, kuvaajana ja leikkaajana, tuloksena kolmisenkymmentä mustavalkoista työtä. Seuraavan pitkän elokuvansa Kurkvaara kuvasi kesällä 1958 Oiva Paloheimon satukirjan innoittamana.

Tirlittan (1958) on paljolti yhden miehen elokuva: näyttelijöiden lisäksi tekijöinä on Kurkvaaran ohella mainittu ainoastaan Leonid Bashmakov musiikin säveltäjänä ja Aarre Elo äänittäjänä. Nimiosassa esiintyy helsinkiläinen koulutyttö Tarja Airaksinen ainoaksi jääneessä elokuvaroolissaan. Ennen sitä hän oli ehtinyt olla mukana neljässä Kansallisteatterin näytelmässä. Kurkvaara löysi hänet yleisövihjeen perusteella, sen jälkeen kun elokuvasuunnitelma oli julkistettu. Tarjokkaita tehtävään oli lehtiuutisen mukaan "satoja" (Helsingin Sanomat 16.7.1958). Elokuvan vanhaa emäntää esitti Maunu Kurkvaaran isoäiti Maria Heikkonen.

Elämäkertateoksessaan Levoton Lippi - Isäni Oiva Paloheimo (1985) Matti Paloheimo kertoo:

"Rakkaimmaksi kirjakseen hän nimeää Tirlittanin. Siinä on mukana aikuisen elämänfilosofiaakin: 'On kamppailtava yksin ja uljaana.' Tirlittanin näyttämösovituksista ja varsinkaan elokuvasovituksesta hän ei pidä. 'Kurkvaara teki siihen itse käsikirjoituksen, jos siinä käsikirjoitusta olikaan. Niin se sitten menikin aivan päin seiniä - kauniita kuvia, mutta sisältö sellaista velliä.' Kirjailijan arvio Maunu Kurkvaaran vuonna 1958 valmistuneesta elokuvasta osuu oikeaan. Samalla tavoin aloitteleva ohjaaja pilasi myös seuraavana vuonna filmatisoinnissaan Patarouvan - Pehr-Olof Sirénin hyvästä pääosasuorituksesta huolimatta.

Hyvästijättö, omaelämäkerta, dokumentti satu - sitä kaikkea on Tirlittan - orpotyttö ihmisten ihmemaassa [- -]. Tirlittan on satu ikävästä - äiti-ikävästä, isä-ikävästä, lasten ikävästä ja vaimon ikävästä. Kun ajattelee sen kipeää kirjoittamisajankohtaa, ei voi kuin ihmetellä, miten siitä puuttuu kaikki katkeruus ja miten vereslihalla olevat tunteet on kyetty pukemaan ainutlaatuisen kauniiseen taiteelliseen muotoon. Kivusta puhkesi helmi, satu."

Oiva Paloheimo sai Tirlittanista valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1954.

Tirlittanin yleisönsuosio jäi vähäiseksi. Helsingin ohella elokuva menestyi suhteellisesti parhaiten Turussa ja Kuopiossa. Tirlittanista tuli väliinputoaja, se ei ollut enempää lasten kuin aikuistenkaan elokuva.

Tekniseltä asultaan Tirlittan on heikkotasoinen. L. E. Pulkkilan elokuvalaboratorio Filmistudio Oy on kehitys- ja kopiointityössään tehnyt sameaa jälkeä, repliikit jälkiäänitettiin Filmiääni Oy:ssä.

Tirlittanin aineiston pohjalta Kurkvaara vuonna 1960 leikkasi 16 minuutin lyhytelokuvan, joka esitettiin Lyypekin 5. pohjoismaisilla elokuvapäivillä 1962. Tässä lyhytelokuvassa on Paloheimon satukirjan ja pitkän näytelmäelokuvan Tirlittan muuttunut lähes itsensä käänteiskuvaksi. Lyhytelokuvaa ei ole koskaan tarkastutettu Suomessa. Koska Kurkvaara käytti tähän lyhytelokuvaan pitkän elokuvan alkuperäisiä kuva- ja ääninegatiiveja, ovat Tirlittanin alkuperäisnegatiivit tallella vain epätäydellisinä.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Musiikki

1. "Sun tarhassasi, Herra, on niin paljon, paljon puita - -"
Säv. Leonid Bashmakov, san. Oiva Paloheimo
Es. Tarja Airaksinen, laulu (playback, viihdeorkesterisäestys), 1' 25".


2. Virsi 315 ("Jeesus parhain ystäväni - -")
Säv. Gustaf Düben, san. Jacob Arrhenius, suom. Elias Lönnrot
Es. "seurakunta", laulu (playback, sekakuoro ja urut), 0' 50".

Huomautuksia:
Tirlittanin henkilöä luonnehtivana ja elokuvan eri kohtauksia yhdistävänä musiikillisena aineksena on Tirlittanin soittelu okariinalla.

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.

Tarkastustiedot
Tarkastuselin
VET
Ilmoitus
tarkastus
Tarkastusnumero
8152
Tarkastuspäivä
14.10.1958
Formaatti
35 mm
Pituus/leikattu
2080 m
Kesto/leikattu
76 min
Veroluokka
VV
Ikäraja
S
Osia
4
Tekniset tiedot
Väri
mv
Ääni
ääni, Filmiääni Oy/Evan Englund
Kuvasuhde
1,37:1
Kesto
76 min
Pääsy
Luvanvarainen käyttö / ei tiedossa
Kieli
suomi