Yleisesti ottaen Lasisydän sai kriitikoilta myönteisen, jopa ihastuneen vastaanoton. Varauksellisimmissakin arvioissa se koettiin poikkeuksellisena ilmiönä tuolloisessa suomalaisessa elokuvatuotannossa.

"Hieman korkealuokkaisempi kotimainen filmikomedia kuuluu yleensä niihin herkkuihin, joista meikäläisellä elokuvayleisöllä on perin harvoin tilaisuus nauttia", aloitti Leo Nordberg (Uusi Suomi 18.10.1959). "Tällä viikolla tarjoilevat kuitenkin Matti Kassila ja Tauno Yliruusi sekoittamansa piristävän naurukimaran, jossa yhtyvät ihailtavan vaivattomasti useimmat täysimittaisen filmihupailun ainekset. Monien eri tekijöiden onnistuneen yhteistyön summana syntynyt Lasisydän viihdyttää katsojaansa hauskalla tilannekomiikallaan, nasevilla vuorosanoillaan sekä pienintä sivuosaa myöten mainiosti kokonaisuutta myötäilevillä näyttelijäsuorituksillaan."

"Lasisydän on lähes kauttaaltaan oikeata filmiä", tähdensi Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 22.10.1959). "Se kertoo ja leikittelee rytmin, kuvan, sävelen ja äänen avulla paikoin hilpeän notkeasti. Vain muutamin kohdin pysähdytään pidemmälti tekstin, dialogin ja monologien varaan." Myös pääkaupungin ruotsinkielisissä lehdissä pantiin ansiot merkille: "Överhuvud är det värt att observera att skämten - också när det inte helt går hem, och det händer rätt flitigt - har en standard och smak som vi aldrig brukar förbinda med inhemsk film." (B. P-m. eli Bengt Pihström, Nya Pressen 19.10.1959) "Visst är det här bara en lätt komedi, som ställvis kunde ha gjorts bättre, men av finare kvalitet än de flesta av våra inhemska lustspel är Glashjärtat ändå." (G. B-s. eli Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 18.10.1959)

Lasisydämen esikuvina väläyteltiin monissa arvosteluissa niin Chaplinia kuin Tatiakin. Päivän Sanomien E. E. löysi yhdyssiteen jopa Renoiriin: "Uudessa komediassaan Lasisydän Matti Kassila on siirtynyt kauas Punaisen viivan karusta klassillisuudesta. Tyttö kuunsillalta on Kassilan aikaisemmista elokuvista se jota Lasisydän eniten muistuttaa, mutta uusi filmi on vielä rohkeammin tyylitelty leikkisässä mielikuvituksellisuudessaan. Se on persoonallista elokuvakerrontaa täydessä vapaudessa. Tässä vapaudentunnussaan se muistuttaa paljon viikon Renoir-uutuutta, ja myös sikäli että aivan niinkuin ei voi kuvitella ranskalaisempaa filmiä kuin Elena ja miehet, samoin tuntuu Lasisydän henkivän ehdotonta suomalaisuutta."

Kansan Uutisten, Suomen Sosialidemokraatin ja monien maaseutulehtien arvostelijat korostivat Lasisydämen epätasaisuutta. Esimerkiksi Martti Savo (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset 18.10.1959) näki elokuvan "hieman puolivalmiina" ja erotti siinä "ylipitkiä kerronnan rytmiä rikkovia kohtauksia". Arina-lehden (4/1959) artikkelissaan Raimo Oksa myönsi elokuvan epätasaisuuden, mutta ilmoitti samassa hengenvedossa, että "Lasisydän on paras suomalainen elokuva, minkä olen nähnyt sitten Tulion Siljan", ja perusteli: "Lasisydämen tarina, kirjallisesti esitettynä, ei ole millään tavalla merkittävä. Merkityksensä se saa vasta, kun se kerrotaan elokuvan kielellä, filmikuvina. Kuva, filmi-ilmaisun perusyksikkönä, on Lasisydämessä ensimmäistä kertaa sitten Siljan päässyt jo käsikirjoitusvaiheessa sille kuuluvaan arvoon: Lasisydämessä vitsit kerrotaan kuvissa, ei tekstissä. Ja teknillisesti saavutettavissa olevana ilmaisukeinona on jälleen otettu käytäntöön sävyilmaisu, on miltei tyystin luovuttu siitä suomalais-klassisesta sävyasteikosta, minkä poutapilvet tummennetulla taivaalla muodostavat."

Vuoden 1981 televisioesityksen yhteydessä Lasisydämen todettiin säilyttäneen tuoreutensa. Markku Tuuli (Katso 25/1981) tiivisti: "Kassilan kevyt, irtonainen ja pitkälle ironinen näkemys toi mieleen pikemminkin mannermaisen kuin pohjoismaisen huumoriperinteen. Ja kuitenkin Kassila Lasisydämessä tarkasteli kiistatta suomalaisia ilmiöitä ja kulttuuria. Niinpä se on edelleen yksi suomalaisen elokuvahistorian merkkitöistä, erilainen ja yllättävästi edelleen tuore työ. [- -] Lasisydän enteileekin omalla tavallaan sitä kotimaisen elokuvan 'uutta aaltoa', joka sitten 60-luvulla toi näyttelijälakon myötävaikutuksella uusia suuntauksia suomalaiseen elokuvataiteeseen."

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.