Laveata tietä
Den Breda vägen (ruotsinkielinen nimi)
Laveaa tietä (rinnakkaisnimi)
Viettelijä (työnimi)
Finna-arvio
Laveata tietä
Valentin Vaalan ohjaama Laveata tietä (1931) on mykkäelokuva, johon liitettiin tehosteääniä ja Tapio Ilomäen säveltämää ja sovittamaa musiikkia. Melodramaattinen elokuva kertoo kansainvälisestä viulistista ja naissankarista Antti Lartosta eli Anton Lardozosta (Theodor Tugai), joka ajelehtii läpi elämän suhteesta toiseen. Vieraillessaan Suomessa Lardozo iskee kyntensä viattomaan maalaistyttö Kirstiin (Eeva Virtanen), mutta murskaa tytön ja ystävänsä Eeron (Kaarlo Penttilä) sydämet karkaamalla aviossa olevan ihailijansa Tanitan (Alli Riks) perässä Pariisiin.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||
S |
||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Näyttelijäkokoonpanot
Avustajat
|
||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||
|
||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||
Talvi 1930 - 1931 - Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan |
||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||
|
||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||
"Laveata tietä ei ole mikään lopullinen saavutus, mutta silti mielenkiintoinen todistus suomalaisen elokuvan kehittymisestä ja sen aihepiirin nuorekkaasta laajenemisesta", tervehti K. (Uusi Suomi 12.4.1931) Fennican uutuutta: "Se mitä edellä sanottiin Vaalan teknillisistä ohjaajakyvyistä, pitää paikkansa tässäkin tapauksessa, ja nimenomaan eksposition valokuvaus-ohjauksellisista ansioista johtuu, että filmin alku lupaa enemmän kuin loppu pitää. Vaala on ilmeisesti vahvempi ohjaajana kuin scenariontekijänä. Täytyy kunnioittaa hänen tahtoaan avartaa suomalaisen filmin aihealaa, mutta kohtalokasta on, että hän jälleen on sekoittanut realismin ja romantiikan." "Itse elokuvakertomus ei ole erikoisemman mielenkiintoinen, mutta sen ohjaus ja näyttelijäsuoritukset sensijaan ovat kotimaisen elokuvataiteemme parasta tasoa", puntaroi R. (Helsingin Sanomat 12.4.1931). "Ohjauksessa on useita kekseliäitä ja hauskoja ratkaisuja, jollaisia ei juuri meikäläisessä elokuvassa tapaa. Interiöörit ovat väliin aivan suurenmoisia. Tälle elokuvalle tunnusomaista on sen kauttaaltaan nuorekas, välitön ja kaikesta pingoituksesta vapaa sävy." "Den breda vägen gör helt enkelt anspråk på att vara en film i internationell klass med sin pompösa uppsättning och sin kontinentala miljö", luonnehti Q. (Svenska Pressen 13.4.1931) ja kiitti: "Och man måste även medge att Vaala i många stycken klarat sina stora intentioner på ett briljant sätt. Den breda vägen kan utan tvekan betecknas som den bästa film, som hittills gjorts hos oss, och dessutom såsom ett stort framsteg från de nästbästa." Myös Q. näki käsikirjoituksessa heikkouksia ja jatkoi: "Filmen skulle ha tålt en ytterligare beskärning. Detta gäller i synnerhet den tröstlösa början med det fullkomligt onödiga klassmötet och de långa begynnelsescenerna i lantgården vid Lahtis. Om hälften av allt detta hade lämnats bort och några scener längre fram klippts ned med några meter, hade slutintrycket blivit mycket förmånligare." Aamulehden H-m (Roland af Hällström, Aamulehti 10.5.1931) koki Vaalan kehittyneen ensimmäisistä elokuvistaan ja jaettuaan tunnustusta "kamera-asetteluille", "montaasheille" ja "sisäkuville" jatkoi kritiikillä: "Mutta Laveata tietä sisältää myöskin kokoelman samoja virheitä kuin Vaalan aikaisemmat filmit, ja mikäli hän aikoo uralla menestyä on hänen hyvin pian niistä päästävä. Ennenkaikkea juoni on sinänsä vallan mahdoton ja hänelle ja hänen näyttelijäkunnalleen aivan ylivoimainen, joten koko juttu saa paroodisen sävyn. Luokkakokous on luonteva ja oikea lähtökohta nuorelle ohjaajalle ja hänen vielä nuoremmalle henkilökunnalleen, ja tälle onnistuneelle alulle olisi pitänyt rakentaa. Silloin tulos olisi voinut olla vallan toinen, sillä nyt ei kaikesta huolimatta voi pitää Laveata tietä kuin amatöörityönä, jonka suorittajilla kuitenkin on mahdollisuudet aikaa myöden nousta huomattaviksikin ammattimiehiksi. " "Elokuva on nuorten ihmisten tekemä, ja tietysti siinä on nuoruuden tavallisia ylihyppyjä. Tugain neekeripalvelijasta eräisiin naiveihin keskusteluihin asti", sovitteli Mika Waltari Kansan Kuvalehdessä 16/1931. "Mutta kokonaisuutena pidän sitä puolestani Vaalan voittona. Hänen pitäisi lopultakin saada täysin vapaat kädet työssään. Ei ole ollenkaan mahdotonta, etteikö yleisökin vähitellen voisi alkaa ottaa kotimaista filmiä vakavalta kannalta." Naamio-lehdessä 3/1931 kirjoittanut Olavi Paavolainen ei salannut innostustaan: "Käyttämällä rohkeasti yökuvia tekee Vaala meillä uranuurtajatyötä, ja samoin on hän Laveassa tiessä menestyksellä käyttänyt filmimontaasheja, joka vaikea mutta mitä tärkeäarvoisin tekniikka on Suomessa toistaiseksi ollut aivan viljelemätön. Oikeita suurregissöörin otteita! Kukapa suomalainen ohjaaja olisi sitäpaitsi tätä ennen pystynyt ja uskaltautunut sellaiseen symbolistiseen tunnelmatiivistykseen kuin Vaala tämän filminsä loppukohtauksessa asemaravintolassa ja junalaiturilla! Jos Suomessa joskus perustetaan filmistipendirahasto, niin eipä pitäisi enää olla epäilystä siitä, kenelle jaettaisiin ensimmäinen erä." "Näyttelijöistä on erikoisesti mainittava elokuvan naisosien esittäjät", korosti R. "Meikäläisessä elokuvassahan yleensä naisosien esitys on ollut heikkoa, sopivia tyyppejä on puuttunut. Fennica-Filmin edellisistä elokuvista muistamme Hanna Tainin ja Alli Riksin, jotka osoittautuivat jo ensi tehtävissään lahjakkaiksi näyttelijättäriksi. Heidän lisäkseen näemme tässä elokuvassa nti Eva Virtasen, joka on saanut suorittaakseen huomattavan osan ja selviytyy siitä luontaisella joustavuudella. Miespääosan esittäjä Theodor Tugai on jo nuoruudestaan huolimatta rutineerattu näyttelijä. [- -] Hiukan liian tempoilevaa ja poikamaista hänen näyttelemisensä silti vielä on." "Theodor Tugai ei ole mikään Suomen Valentino ja parempi on jos hän ei sellaiseksi pyrikään, vaan koettaa kehittää omaa persoonallista tyyppiään", evästi P. (Viikkosanomat 16/1931). "Lavean tien pääosan hän 'vie' rutinoidusti, ehkä hieman liian raskaasti, mutta sisäisellä lämmöllä, joka osoittaa, että hän ei ole pelkkä elegantisti puettu kiiltokuva, vaan todella filminäyttelijä, johon voi asettaa toiveita." |
||||||||||
Taustaa | ||||||||||
"10-osainen elokuvakertomus" Laveata tietä (1931) oli Valentin Vaalan ja Theodor Tugain kolmas yhteinen elokuva. Käsikirjoituksen laati nyt Vaala yksinään, ja aikaisemmasta poikkeavaa oli myös se, että valtaosa sisäkohtauksista tehtiin Suomi-Filmin Vironkadun studiossa. Kahdessa edellisessä elokuvassa oli käytetty tilapäisiä kuvausstudioita. Näyttävät, futuristisfunktionalistiset lavastukset suunnitteli nimimerkki John Tivtits, Helsingin Svenska Teaternin lavastaja Jan Tschiftschis (1911-1986) - kyseessä oli hänen ensimmäinen elokuvatyönsä. Tugain tavoin myös Tschiftschis oli äidinkieleltään latvialainen. Tarina alkaa tammikuun 15. päivästä 1926 ja jatkuu muutamin hyppäyksiin aina jouluaattoon 1930. Mukana on autenttisia näkymiä Pariisista sekä Lahdessa 4.-7.2.1926 kansainvälisen hiihtokongressin yhteydessä järjestetyistä kisoista. Juonen eriskummallisuuksiin kuuluu, että Pariisissa mainetta saavuttanut suomalainen viulutaituri käy ohimennen Lahdessa voittamassa mäkihyppykilpailut - "meistä se tuntui silloin hienolta idealta", muisteli Vaala neljä vuosikymmentä myöhemmin. "Valentin Vaalan silmät eivät sietäneet hiilivalojen pistävyyttä. Siksi hän aina käytti mustia hitsaajanlaseja studiolla. Tästä varotoimesta huolimatta silmät sokeutuivat vähäksi aikaa, ja lääkärin määräyksestä Vaala joutui viikoksi pimeään huoneeseen. Koska tunsin tarinan kulun kuin omat taskuni, minun oli helppo ohjata sarja loppuun eikä keskeytystä tullut työhön", Tugai muisteli syksyllä 1995. "Elokuvan finanssointi ei ollut kestävällä pohjalla, ja rahaa saadaksemme päätimme tehdä pikapikaa mainoselokuvan. Tilauksia hankittiin Lähteiseltä (Turku), banaaniyhtiöltä, kalossitehtaalta (Nokia), tupakkatehtaalta jne., ja filmi kuvattiin yhdessä illassa Trocaderossa. Björn Soldan sen kuvasi ja Ragnar Hartwallin firma levitti sitä hyvällä menestyksellä. Syntyi Ravintolayleisöä kameran silmän lävitse (1930)." Laveata tietä kuvattiin mykkänä, mutta siihen liitettiin jälkeenpäin Tapio Ilomäen johtama ja osittain sovittama musiikki, tehosteita ja kaksi laulua. Haastattelussaan Kinolehdessä 7/1970 Yrjö Kivimies kertoo elokuvan jälkitöistä seuraavaa: "Näiden nuorten miesten mukana minä sitten tulin leikkiin mukaan, tein heille skenarioita ja korjailin asioita. Niin, tuosta korjailusta muistui mieleen, miten mykkäfilmi oli muutettavissa aivan toiseksi kokoonpanoltaan. Kerran oli käynyt niin, että pojat olivat munineet yhden elokuvansa ja väittivät kuitenkin Willamolle, että Kivimies oli elokuvan nähnyt ja hyväksynyt. Olin Jyväskylässä siihen aikaan, Willamo soitti ja kysyi miten asian laita on. Enkä minä ollut kuullutkaan koko jutusta. Jotain elokuvan hyväksi oli kuitenkin tehtävä. Willamo otti yhteyttä Karuun. - Karu sitten katseli poikien elokuvan, näki miten se koko ajan lauloi vierestä ja että jotain piti korjata. Kun minä tulin Helsinkiin, niin me katsoimme Karun kanssa elokuvan yhdessä, klippasimme vähän pois ja tekstitimme uudestaan. Eikä tätä mykkäelokuvaa, Laveata tietä, sitten naurettu ulos ja se menikin sen verran, että ainakin kävi elokuvasta. Mutta se oli ihan toinen elokuva, kuin miksi pojat olivat sen tehneet." Laveasta tiestä on tallella mykkäversio ja erillinen musiikkinauha. Elokuvan yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden toiseksi heikoin. Naispääosan esittäjä Eeva Virtanen solmi avioliiton Erik Johanssonin (myöh. Jarma) kanssa ja kuului vuonna 1942 Oy Fenno-Filmin perustajäseniin. KAVI julkaisi värisävytetyn Laveata tietä -elokuvan dvd:n vuonna 2013. Televisiossa elokuvaa ei ole esitetty. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan Laveata tietä käsikirjoitusta. |
||||||||||
Musiikki | ||||||||||
Melody Boys Huomautuksia: KAVI:n kokoelmissa olevassa erillisessä magneettiäänessä on Tapio Ilomäen säveltämän ja sovittaman musiikin kokonaispituus 76'25". Musiikki etenee siinä pääosin elokuvan kohtausten mukaisessa järjestyksessä. Kirstin teemana toistuu valssi, se on myös elokuvan alku- ja loppumusiikkina. Tanitan teemana toistuu Tapio Ilomäen säveltämä tango. Taustamusiikissa on lisäksi käytetty aiheina mm. seuraavia sävellyksiä: Kun ensi kerran sinut näin, Yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja Oi jos ilta joutuisi, säv. trad. suomalainen, Honkain keskellä / Suomen salossa, säv. Juhana Ennola (Antti ja Eero ajavat Harakkalaan), Soldatgossen / Sotilaspoika, säv. Fredrik Pacius (mäkihyppykilpailut), La Marseillaise / Marseljeesi, säv. Claude-Joseph Rouget de Lisle (panoraama yli Pariisin), My Old Kentucky Home, säv. Stephen Foster (neekerien soolotanssi ravintolassa), ja elokuvan loppukohtauksessa Stille Nacht, heilige Nacht / Jouluyö, juhlayö, säv. Franz Gruber. |
||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Kieli | ||||||||||
suomi ruotsi |