Lehtiarvosteluissa Me-elokuvaa verrattiin tavan mukaan alkuperäisnäytelmään Arvottomat.

"Tällä kertaa on jälleen todettava, että se materiaali, joka tekee tiiviin vaikutelman näytelmässä ei riitä sellaisenaan elokuvan rakennuspuiksi. Niinpä Arvottomien menneisyys ja etenkin Urpon suistuminen lahkolaissaarnaajan asemasta juopporetkuksi jäi kovin vähäiselle selonteolle", kirjoitti L. St. (Leo Stålhammar, Maakansa 3.1.1962). Hänen mielestään "filmin yhteydessä eri henkilöiden kohtalot olisivat voineet saada vaikka kuinkakin ajankohtaista taustaa" - kun taas elokuvan unikohtaukset "valtasivat tarpeettomasti tilaa".

Useat arvostelijat kiinnittivät huomionsa elokuvan onnistuneeseen tunnelmaan ja sen välittämään arkirealismiin. H-o K. (Heimo Kallio, Uusi Aura 28.1.1962) huomautti: "Filmin tunnelma säilyy kaiken aikaa puoleensavetävänä, niin tiiviisti kuin pysytelläänkin Meerin hieman tunkkaisessa murjussa, kamera löytää sieltä yhä uusia ja uusia katsomiskulmia, ihmistyypit luonnehditaan hyvin esiin ja arjen realismi säilyy kaiken aikaa aitona." H-o K. luonnehti Särkän myös ohjaajaksi, jolla oli "voimaa hallita kuvattavansa".

B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 2.1.1962) moitti mm. Me-elokuvan kuvaustyyliä: "Vad jag saknar i Vi är främst en tydlig stil, ett personligt förhållande till verklighet och dröm. Nu arbetar Särkkä och fotografen Olavi Tuomi nästan genomgående med skarpa belysningseffekter (mörk bakgrund, ansikten i ljus). Det ser snyggt ut, men skapar inte stil. Huruvida pjäsen sedan gör sej bättre på teatern vill jag inte svära på - jag tycker de melodramatiska och 'djupa' inslagen inte övertygar."

Kirsti Jaantila (Elokuva-Aitta 1/1962) näki ohjauksessa "pyrkimystä taiteellisuuteen ja syvälliseen ihmiskuvaukseenkin", mutta kritikoi elokuvaa "suomalaisten ohjaajien helmasynneistä", joita hänen mukaansa olivat: "[- -] vaipuminen pateettisuuteen, herkutteleminen 'taiteellisilla' kuvilla liian pitkään ja näyttelijöiden suusta kuuluva iänikuinen paasaaminen ja asioiden jauhaminen". Jaantila piti pitkitettyinä mm. Åke Lindmanin esittämiä "kärsimyskohtauksia" sekä Risto Mäkelän "painajaisunta enkelikuoroineen".

Roolisuorituksista useimmat arvostelijat olivat samaa mieltä J. M. :n (Jukka Martinkari, Turun Sanomat 28.1.1962) kanssa: "Rauha Rentolan Ulla [- -] on viimeistä detaljia myöten ehyt suoritus. Ilmeet, vaatetus, äänenpainotus ja koko olemus ovat sitä luokkaa, mitä suomalaisessa elokuvassa tapaa harvoin. Todella ihme, jos Rauha Rentola jää ilman Jussi-palkintoa tästä osastaan. Risto Mäkelän suoritus on myös herkullinen kaikkine 'madame et messieurs' -toistoineen. Åke Lindman [- -] jää jo näistä jälkeen, vaikka hänkin on selvästi tavoittanut etsimänsä tyypin."

J. M. toivoi myös "suuren yleisön" löytävän Särkän elokuvan, koska "suomalainen elokuva uskaltautuu valitettavan harvoin koskettelemaan näin rehellisesti sosiaalisia ongelmiamme".

- Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan.