Niskavuoren naiset
Kvinnorna på Niskavuori (ruotsinkielinen nimi)
Kvinnorna på Niskavuori (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Die Frauen von Niskavuori (saksankielinen nimi)
Kvinderne paa Niskavuori (tanskankielinen nimi)
Niskamäe naised (vironkielinen nimi)
The Women of Niskavuori (englanninkielinen käännösnimi)
Les Femmes de Niskavuori (ranskankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Niskavuoren naiset
Valentin Vaalan ohjaama draama Niskavuoren naiset (1938) pohjautuu Juhani Tervapään eli kirjailija Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään. 1930-luvun Hämeeseen sijoittuvassa tarinassa vanha emäntä (Olga Tainio) hallitsee Niskavuoren taloa, jonka hoitamiseen nuori isäntä Aarne (Tauno Palo) on turhautunut. Avioliittoonsakin kyllästyneen miehen pään pistää pyörälle kylään saapuva kaunis opettajatar Ilona Ahlgren (Sirkka Sari).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kevättalvi - kesä, joulukuu 1937 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Ensimmäinen Niskavuori-elokuva sai varsin ristiriitaisen vastaanoton, vaikka elokuvan ansiot yleisesti tunnustettiinkin. Näytelmäpohja ja vertailu teatteriesitykseen oli ensimmäisenä monien arvostelijoiden mielessä: "Niskavuoren naiset on filmaattinen ja sopii siksi hyvin selluloidinauhalle", arveli H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 18.1.1938). "Kuitenkin sen teho näyttämöllä on voimakkaampi. Näytelmän ihmiset elävät parrastulien takana intensiivisemmin ja lämpimämmin." "Jotakin näytelmän tehosta puuttuu kuitenkin elokuvan Niskavuoren naisista", koki myös L-s (Ilta-Sanomat 17.1.1938). "Huolimatta niistä monista eduista, joita filmillä on näytelmään verraten [--] jää vaikutelma jotenkin ulkokohtaiseksi ja me muistamme jälkeenpäin sittenkin paremmin teatterin Niskavuoren naisia, ehkäpä lähinnä sen vuoksi, että näytelmän henkilötyypit jokseenkin kaikki olivat täysipainoisia päinvastoin kuin elokuvassa." Helsingin Sanomien A. Ä. (Arvo Ääri, 17.1.1938) onnitteli Vaalaa "hyvästä työstä" ja katsoi elokuvan "vapautuneen teatterin kahleista onnistuneesti": "Tapahtumien liikkuvaisuus auttaa ennenkaikkea unohtamaan sen, että on nähnyt näytelmän teatterissa, vaikkakin täytyy tunnustaa, että teatterissa sen vakuuttavuus oli suurempi kuin elokuvassa. Suurista ansioistaan huolimatta Vaalan kahdestoista filmi jää kuitenkin ulkopuoliseksi, vika, johon käsikirjoituksellakin on syynsä. Tarkoitan tällä sitä, että elokuvan loppuratkaisu ei tyydytä katsojaa, vaan ratkaisu jää jollakin lailla 'riippumaan ilmaan' olematta täysin elimellisessä yhteydessä kaiken tapahtuneen kanssa. Filmi on sinänsä moitteeton, mutta katsoja ei lämpene, ei elä sen mukana, sillä ennenkaikkea sen tapahtumista puuttuu luonnollisuutta." Ajan Suunnan U. T. (17.1.1938) tunnusti ohjaaja Vaalan "hyvän silmän filmin vaatimuksille, erittäin hyvän taiteellisen maun ja suuren taidon" ja jatkoi: "Hän on tässäkin suorittanut kunnioitettavan hyvän työn, kokonaisuuden hallitseminen ja detaljien kohtuullinen käsittely ovat olleet moninkertaisten vaivannäköjen takana". Uuden Suomen Y.:n (17.1.1938) lailla ja samassa hengessä U.T. puuttui myös teoksen moraaliseen puoleen: "Elokuvassa, kuten sen pohjana olevassa näytelmässä esitetty luvattoman rakkaussuhteen probleemin ratkaisu on täysin aikamme rappeutuneen edistysmielisyyden mukainen: rikoksen tekijät, jos nyt käyttäisi tätä perin vanhanaikaista sanaa, häviävät näköpiiristä ja elämä jatkuu kotvan kuluttua, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut - suuret vedet vain ovat myllertäneet jossakin sielujen uumenissa! [--] Mutta ihmisen eetillinen tunto, moraalisesta puhumattakaan ei ole tyydytetty, myös sosiaalisessa ja uskonnollisessa suhteessa herää ankaria vastaväitteitä. On ikuisia lakeja, joita ei käy horjuttaminen minkään inhimillisen vapauden ja onnen nimissä. Jos näin tehdään, niin se on bolshevismia." Sitä vastoin pääkaupungin ruotsinkielisten lehtien arviot olivat varauksettoman kiittäviä, jopa ylistäviä. "Kvinnorna på Niskavuori är inte bara Vaalas bästa arbete", aloitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 17.1.1938), "utan även i mer än ett avseende den hittills förträffligaste bland våra inhemska filmprodukter, och också en film som säkerligen inte skulle behöva skrämmas för sig i en internationell konkurrens. Valentin Vaala har friskare tag och raskare grepp kring uppgiften än någon annan hos oss. Fantasi och rik personlig ingivelse prägla hans senaste alster. Han ser filmens förlopp genom kamerans öga. Handlingen stockar sig inte i långa pratscener; kameran vandrar oavbrutet; inregistrerar hela tiden medan replikerna falla; nya ansikten och ansiktsuttryck skänker samma scen fyllighet och omväxling genom att taga den i olika perspektiv och karakteristiskt inställda kameravinklar." "Valentin Vaala har gjort sitt friskaste, bästa och mest harmoniska verk, präglat av en kultur och en måttfullhet som vi inte förut blivit bortskämda med", säesti B-s (Greta Brotherus, Svenska Pressen 18.1.1938). "Suomi-Filmi har nedlagt mycken möda på att återge miljön så äkta som möjligt: gården, bygden, byn och den andliga atmosfären, middagsbjudningen och dragspelsdans, dygnets och årets tider, har skildrats trovärdigt och tryggt." Ristiriitainen kritiikki ulottui myös näyttelijäarvioihin. Kun monet toivottivat ensikertalaiset Olga Tainion ja Sirkka Sarin kiitoksin tervetulleiksi, Aamulehden -rk- (Orvo Kärkönen 17.1.1938) näki heissä elokuvan heikkouksien pääasiallisen syyn. Vanha emäntä ei hänen mukaansa "kohoa osan tarjoamaan jäntevyyteen. Suorituksen ulkonaiset, lähinnä koristeelliset ansiot, ovat tunnustuksen arvoiset, mutta vanhan rusthollin ja vanhojen rusthollariperinteiden järkkymätön ylläpitäjä ei rva Tainio ole. Eräiden puhenäyttämöllä nähtyjen 'emäntien' verroille hän ei likikään kohoa, niin kiitollinen kuin rooli sinänsä onkin." Tauno Palo sitä vastoin sai yleistä tunnustusta "huolellisesta tulkinnastaan" (U. T.), "hyvästä, luotettavasta työstä" (A. Ä.). 1980- ja 1990-lukujen tv-esityksiin tultaessa arvostelijoiden varaukset olivat haihtuneet ja Vaalan elokuva saatettiin nähdä kestävänä klassikkona, "paitsi ensimmäisenä myös parhaana Niskavuori-elokuvana" (Harri Moilanen, Kansan Uutiset 2.7.1992), "ei ainoastaan ensimmäisenä Niskavuori-filmatisointina, vaan myös inspiroivimpana Hella Wuolijoen näytelmistä" (Tapani Maskula, Turun Sanomat 16.8.1986). - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Vuonna 1936 syntynyt Niskavuoren naiset aloitti Juhani Tervapään (Hella Wuolijoen) viisiosaisen näytelmäsarjan. Se myös sai ensimmäisenä elokuvasovituksen. Käsikirjoituksen tekivät Suomi-Filmin konttoripäällikkö Jaakko Huttunen ja kesällä 1937 uransa ohjaajana aloittanut Orvo Saarikivi. Huttunen kuoli yllättäen viisi päivää elokuvan ensi-illan jälkeen. Ajatus Niskavuoren naisten elokuvaamisesta oli lähtöisin häneltä. Elokuvan ohjasi Valentin Vaala, kuten myös 20 vuotta myöhemmän väriversion samasta näytelmästä. Kolmannen kerran näytelmä muuttui elokuvaksi vuonna 1985 - se on alkupuoliskona Matti Kassilan Niskavuori-elokuvassa, jonka jälkimmäinen puolisko on sovitus Tervapään näytelmästä Niskavuoren leipä. Näytelmän kantaesitys tapahtui Helsingin Kansanteatterissa 31.3.1936. Vanhaa emäntää esitti Elsa Rantalainen, Aarnea Kyösti Erämaa, Marttaa Aino Lohikoski, Anna-Liisaa Liisa Nevalainen, Ilona Ahlgrenia Martta Kontula, Simolan isäntää Kaarlo Angerkoski, rovastia Eino Jurkka, ruustinnaa Ida Salmi, tohtoria Ossi Korhonen, apteekkaria Sasu Haapanen, opettaja Vainiota Aku Käyhkö, Santraa Emmi Jurkka, Serafiinaa Rosi Rinne, Sallia Sylvi Palo, pehtoria Jallu Syrjänen ja Nikkilän isäntää Otto Noro. Heistä vain Ida Salmi, Sasu Haapanen ja Otto Noro nähtiin samoissa tehtävissä elokuvasovituksessakin. Mukana on myös Aino Lohikoski, mutta nyt Telefuuni-Sandran roolissa. Vanhaa emäntää näytteli Vaalalla amatööriesiintyjä Olga Tainio, Kansanteatterin lippukassa, ja Ilonan rooliin Vaala kiinnitti uuden tähtilöytönsä, 18-vuotiaan viipurilaisen Sirkka Sarin (oik. Jahnsson), joka 15.2.1938 palkattiin Suomi-Filmin näyttelijäksi 1 800 mk kuukausipalkalla (samassa yhteydessä vahvistettiin myös Helena Karan kuukausi palkaksi 1 500 mk ja Harry Bergströmin 3 000 mk). Lapsirooleissa esiintyivät Ossi Elstelän Esko-poika sekä Tauno Palon Pertti-poika. Tervapään näytelmässä on prologi sekä kolme näytöstä, joista keskimmäinen jakautuu kahteen osaan. Prologi ja kolmas näytös tapahtuvat Niskavuoren rusthollin suuressa salissa, ensimmäinen ja toisen näytöksen jälkimmäinen kuvaelma vanhan emännän huoneessa, ja toisen näytöksen alkukuvaelma kansakoululla Ilona Ahlgrenin huoneessa. Elokuvasovitus on laventanut tapahtumia myös runsaasti ulos luontoon, puhelinkeskukseen ja Simolaan sekä koulun luokkahuoneeseen. Ajallinen jänneväli on molemmissa sama, elokuusta sydäntalveen eli noin puoli vuotta. Näytelmän tapahtuma-aika on noin vuosi 1933 - elokuva siirtää tapahtumat nelisen vuotta eteenpäin, koskapa koulun johtokunnan kokoushuoneessa näkyy presidenttien joukossa jo Kyösti Kalliokin. Valtion filmitarkastamo määräsi elokuvan "kokonaan kiellettävien filmien ryhmään kuuluvaksi sen vuoksi, ettei filmin valmistaja ole suostunut leikkaamaan 2. osasta sänkykohtausta". Kyseisessä lähikuvakohtauksessa Ilona ja Aarne makaavat täysissä pukeissa Ilonan vuoteella ja keskustelevat rakastuneesti. Suomi-Filmi valitti päätöksestä Valtion filmilautakunnalle, joka jo seuraavana päivänä otti asian tutkittavakseen. Antamassaan päätöksessä lautakunta katsoi, että "koska filmin toisessa osassa Ilonan asunnossa tapahtuneen makuuhuonekohtauksen läheltä valokuvattu osa on siveellisesti loukkaava sekä kun siinä on aviorikosta, filmin juonen perustana, esitetty tarpeettoman tyhjentävästi ja ottaen huomioon, että kysymyksessä olevan kohtauksen poisjättäminen sitäpaitsi ei millään tavalla vaikuta häiritsevästi tämän korkeata taiteellista tasoa olevan elokuvan juonen kehittämiseen eikä myöskään sen musiikkiin, jota filmin tässä kohdassa ei lainkaan ole, niin filmilautakunta [--] harkitsee oikeaksi, ehdolla että filmistä poistetaan puheenaoleva osa, sallia sanotulla tavalla lyhennetyn taidefilmin julkisen esittämisen Suomessa ei kuitenkaan lapsille alle 16 ikävuoden [--]". Ratkaisu syntyi enemmistöpäätöksellä äänin 3-2. Vähemmistöön jääneet Antero Rinne ja Ragnar Öller olisivat olleet valmiit hyväksymään elokuvan leikkaamattomana, koska "kysymyksessäoleva filmi käsityksemme mukaan on taiteellisesti korkealuontoinen ja [--] sen kulku ja päättyminen osoittavat, ettei kysymyksessä ole täysin kevytmielinen moraalinen periaatteettomuus, vaan että filmissä esiintyy vissiä moraalista johdonmukaisuutta". Sensuurikohun yhtiö hyödynsi taitavasti ja harkitusti elokuvaa mainostaessaan. Vuoden 1946 uusintatarkastuksessa elokuvaa ei enää vaadittu leikattavaksi. Veturi junassa, jolla Ilona saapuu Sääksmäelle, vaihtuu kesken matkan teon (numerot 552 ja 444). Eräänlaisena temaattisena kommenttina elokuvan keskivaiheilla ja lopussa on käytetty Raamatun Korkean Veisun tekstiä, jota emäntä näytelmässä lukee toisen näytöksen lopussa: "Suuret wedet eiwät woi rakkautta tukahduttaa, eiwätkä virrat sammuttaa. Jos ken kaiken talonsa tawaran tarjoaisi rakkautta wastaan, niin häntä wain pilkkaamalla pilkattaisiin." Ida Salmen nimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Iida. Niskavuoren naisten yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1938 parhaita, mutta jäi selvästi samojen tekijöiden Juurakon Huldaa (1937) heikommaksi. Kustannuksensa elokuva kattoi kolmessa kuukaudessa. Kokonaistuotot vuoden 1949 loppuun mennessä olivat 2 418 928 markkaa. Ensiesitys oli 16.1.1938 myös Hämeenlinnassa ja Kotkassa. Elokuva saatiin Ruotsin ja Tanskan lisäksi kaupaksi myös Kanadan ja Yhdysvaltain suomalaisalueille sekä Viroon. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta, ainoastaan 28 ja 39 liuskan mittaiset dialogilistat sekä eri kielisiä synopsiksia. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Alkusoitto" Säv. ja sov. Harry Bergström Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 2' 00". 2. Rakkausserenaadi / Lemmenserenadi / Rakkausserenadi viululle ja orkesterille / "Chanson sans paroles" Säv. ja sov. Harry Bergström, san. levytyksessä Erkki Ainamo 1) Helsingin Teatteriorkesteri (off), neljä kertaa, yht. 4' 50". 2) Viulu (off), 0' 35". Levytys: Kalevi Korpi ja Odeon-yhtye, joht. Harry Bergström; Odeon PLD 95, 1955. Nauhoitus: Wolde Jussila, viulu, ja Radion Viihdeorkesteri, joht. George de Godzinsky; Yleisradion äänilevystön kantanauha, 1970. Uudelleenjulkaisu (Korven ja Jussilan versiot) cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol. 9 & 10 - Suomi-Filmin elokuvamusiikkia 1933-1961; Artie Music AMCD 1056, 2021. 3. Polkka Säv. trad., sov. Harry Bergström Es. Urho Hallaste, viulu, ja Toivo Rosovaara, harmonikka (playback), kaksi kertaa, yht. 1' 45". 4. "Loppusoitto" Säv. ja sov. Harry Bergström Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 1' 00". Huomautuksia: Alkumusiikin ja taustamusiikin pääteemana on Rakkausserenaadi. Elokuvan taustamusiikki koostuu seuraavista osista: "Aamu", "Aarne", "Metsässä", "Syksy", "Lumipyry", "Juoruakkojen juhlamarssi", "Aarnen pako", "Sukset", "Raamattu" ja "Koulu". "Metsässä"- ja "Lumipyry" -teemojen aiheena on lisäksi kansansävelmä Aijai, sorja sinisilmäpoika. Harry Bergström käytti Rakkausserenadia elokuvan Niskavuoren naiset (1958) pääteemana. - Toim. Juha Seitajärvi (2024) Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |