SF:n Wuolijoki-filmatisointi kohtasi ristiriitaisen kritiikin. "Justiina-elokuva on huolellisesti tehty ja siinä on sisältöä", tiivisti H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 31.1.1939) arvionsa ja kiitti käsikirjoitusta "onnistuneeksi", kuvausta "selkeäksi", äänitystä "luotettavaksi" eikä huomannut "sanottavia vikoja" ohjauksessakaan.

"Eteenpäin - elämään on kaiken kaikkiaan vaikuttava, mielenkiintoinen ja korkeatasoinen kotimainen elokuva ja merkitsee SF:n tuotannossa jälleen askelta - eteenpäin", teki puolestaan E. H. (Eino Ilmari Hukkinen, Helsingin Sanomat 30.1.1939) yhteenvetonsa ja perusteli: "Käsikirjoituksessaan on Toivo Särkkä onnistuneesti täydentänyt näytelmän kertomusta kuvaamalla aluksi ylioppilaan aktivistiharrastuksia sekä hänen ja Tiina-sisäkön rakkaussuhdetta [- -]. Filmillisessä mielessä käsikirjoitus tuntuu onnistuneelta, ja Toivo Särkän ja Yrjö Norran yhteisohjaus on - paria lyhyttä hiomatonta kohtaa lukuunottamatta - yhä pätevämpää työtä. Kertauksen kehitys on aukotonta ja dramaattisesti tehoavia kohtia on juuri sopivasti korostettu."

Suomen Urheilulehden Viksari katsoi että Tervapään "näyttämöllisesti heikoin" draama on "elokuvallisesti voitollisin ja näki suurimpana ansiona siihen Särkän käsikirjoituksen: "Hän on laventanut näytelmän juonen tuomalla sortovuosien tapahtumat näkyviin ja jättämällä itsensä Justiinan suusta pois valmiiksi sulatellut ajatelmat yhteiskuntakysymyksistä. Kun osasuoritukset olivat kautta linjan pätevissä käsissä, niin tuloksena onkin uudestisyntynyt, näyttämö-Justiinaa parempi taideluomus."

Toista mieltä oli S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 30.1.1939), jonka mukaan "tarinaa seulotaan turhan päiten aina kansalaissotaa myöten": "Varsinkin 'pelin avauksessa' paljastuu sellainen sekamelska, että sitä katsellessa tulee elävästi mieleen aika, jolloin kotimainen elokuva vielä saapasteli paljon moitituissa 'lapsenkengissään'. Loppua kohti asia kuitenkin tulee huomattavasti autetuksi, vieläpä Toivo Särkkä osoittautuu paikoitellen aivan laatuunkäyväksi tunnelmasepoksikin. Mutta tämä ei paranna kokonaiskuvaa: Eteenpäin - elämään vaikuttaa hätiköiden tehdyltä välipalalta."

Ajan Suunnan (30.1.1939) EoK näki Tervapään tekstissä "paljon enemmän repivää ja kielteistä kuin rakentavaa ja myönteistä". S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 30.1.1939) piti "alkukuvaelmien liittämistä filmiin" "onnistuneena ajatuksena" jatkaen kriittisesti: "Mutta koko aikaa ei mielenkiinto jaksa pysyä vireillä, elokuvassa on pitkäveteisyyttä, jonka ainakin osaksi olisi voinut korjata lyhentelemällä muutamia kohtauksia. Filmi ei siitä olisi kärsinyt. Loppupuolella on kyllä jälleen nousua, jota käsikirjoituksen tekijäkin on tehostanut eräillä dramaattisilla lisäyksillä."

"De har inte helt lyckats undgå teatermässigheten, och filmen verkar därigenom söndrad", arvosteli puolestaan B. Y. S. (Svenska Pressen 31.1.1939) ohjaajia. "Både teatern och filmen ställer anspråk på åskådarens fantasi, men knappheten, som kan vara nog så verkningsfull på scenen, förefaller lätt stereotyp på den vita duken, och den lyriska detaljen, som ger en extra touché åt den filmatiska konsten, faller platt ned på scengolvet som en dödsskjuten kråka. Framåt - mot livet är rapsodisk, ofta äkta dramatisk, men tyvärr också spexartat burlesk."

"Yleistasossaan innostavan hyvä", arvioi Erve (Orvo Kärkönen, Aamulehti 1.2.1939) näyttelijätyötä: "Regina Linnanheimo osoittaa eri ikäkausien ilmentämistä vaativassa osassaan Justiinana saaneensa lisää herkkyyttä. Hänen lausunnallinen varansa on entistä joustavampi ja lähikuvissa alkaa ilmekieleen tulla sielullisesti edistyvää sävykkyyttä aikaisemman paatoksellisuuden sijaan. Tauno Palon näyttelijätekniikka näyttäytyy ihailtavan kypsänä. Se mukautuu vaativiinkin ilmaisuihin aidosti, todentuntuisesti. Emmi Jurkka suorittaa vampyyriroolinsa loistavasti, omintakeisin korostuksin."

"Näyttelijätaiteellisesti tämä elokuva on ehdottomasti Emmi Jurkan", koki H. V. monien muiden lailla. "Hän siinä suorastaan loistaa, on aivan mannermaista luokkaa [- -]. Siinä on ilmettä ja esimerkillisen vivahdusrikasta äänenkäyttelyä. On mieluista antaa tämä tunnustus juuri Emmi Jurkalle, joka niin usein näyttämöllä on unohtanut sanan merkityksen näytelmätaiteessa. Nyt nähdään, että Emmi Jurkka tietää ja taitaa myöskin sanan tehon, kun hän vain haluaa tämän taitamisensa ja tietämisensä näyttää."

Vuoden 1991 televisioesityksen aikaan ajateltiin, että elokuva ei tehnyt oikeutta Wuolijoen näytelmälle, jossa Tarmo Poussun (Katso 15/1991) mukaan "uskottavasti kehitelty melodraama yhtyy terävään näkemykseen naisen asemasta, sääty-yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta ja työväenliikkeen synnystä". "Käsikirjoituksessaan Särkkä on nimittäin peittänyt näytelmän yhteiskunnallisia aineksia melodraaman hyväksi", Poussu jatkoi. "Hän on Nortan kanssa myös ohjannut elokuvan tyypillisen jäykkään, kuvallisesti kankeaan tapaansa. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan yliampuvia ja usein jopa naurettavia."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.