"'Harmaaksi' tekisi mieli nimittää vaikutelmaa, mikä SF:n elokuvauutuudesta Lapseni on minun jäi ainakin allekirjoittaneelle", ilmaisi S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 16.9.1940) näkemyksen, johon useimmat arvostelijat yhtyivät. "Tasaisen harmaa oli koko elokuvakertomus, harmaata, tekisi mieli sanoa sumuista, valokuvaus. Tämän harmauden keskellä filmi ei jaksa herättää katsojassa sitä mielenkiintoa ja myötäelämistä, jonka mainoksensa arvoisen 'väkevätehoisen draaman' luulisi herättävän."

"Propagandafilmiksi" luonnehti P. T-vi (Paula Talaskivi, Ilta-Sanomat 18.9.1940) elokuvaa ja jatkoi: "Helvi Hämäläinen tarkoittaa tämän elokuvan pohjana olevassa romaanissaan Tyhjä syli nähtävästi ennen kaikkea taittaa peistä naisen 'kertakaikkisen ja kaikinpuolisen' äitiysoikeuden puolesta ja sama pyrkimys käy ilmi elokuvasta, joskin peräti oudolla ja mutkikkaalla tavalla. Ja juuri tuo mutkikkuus ja hämäryys, mihin kautta linjan elokuvassa - ja kaiketi myös romaanissa - selvätkin asiat verhotaan tai kehystetään, on syynä siihen, että filmin tärkeimmäksi tarkoitettu, nimittäin julistussisältö jää tyystin tehoamatta, vieläpä se toisinaan esitetään niinkin merkillisesti, että se vaikuttaa päinvastoin kuin on tarkoitus."

"Sanan avulla kuvatut sielulliset ristiriidat ja reaktiot ovat meille ymmärrettäviä ja saavat osakseen sympatiaa", viittasi myös T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 20.9.1940) alkuteokseen, "mutta filmissä ne helposti vaikuttavat tympeiltä ja pateettisilta ja katsoja tuntee itsensä enemmän vaivautuneeksi kuin osaaottavaksi, kuten on laita Lapseni on minun filmin kohdalla, mihin vaikuttaa myöskin osaltaan elokuvan kauttaaltaan raskas ja jäykkä henki."

"När man tagit del av SF:s nya film Barnet - mitt barn! undrar man om inte finsk film håller på att hamna i en återvändsgränd", ihmetteli B-s (Greta Brotherus, Svenska Pressen 16.9.1940). "Allt det tunga och patetiska i den finska folkkaraktären har här fått ett nästan parodiskt uttryck. Men det värsta är att man inte ett ögonblick tror på vare sig motivet eller människorna."

"Emme tunne Helvi Hämäläisen romaania, mutta elokuvan käsikirjoituksen laatija (Arvi Kivimaa) olisi muutamia harha-askeleita välttämällä voinut saada elokuvasta ajatuksellisesti syntynyttä täysipainoisemman", ajatteli L. S. (Leo Schulgin, Helsingin Sanomat 16.9.1940) ja antoi myös tunnustusta: "Näitä joitakin hairahduksia lukuunottamatta elokuva myös, kiitos useassa kohden kekseliään ohjauksen (Jorma Nortimo), muodostaa sekä aatteellisen että elokuvateknillisen kokonaisuuden. Tunnelma ei pyri olemaan ylenpalttisen raskas, jollaisella ennakkoluulolla moni saattaa ehkä mennä elokuvaa (aihetta ajatellen) katsomaan. Pikemminkin päinvastoin, hienoinen episodimaisuuden leima on kauttaaltaan vallitsevana."

Selvästi myönteiseen arvioon päätyi Parras (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 16.9.1940): "Käsikirjoituksen on laatinut Arvi Kivimaa varmalla maulla käsittelemällä arkaluontoista aihetta hienotunteisesti ja hillitysti. Ohjaajan työ elokuvassa on tavallista painavampi. Jorma Nortimo tuntuu olevan ranskalaisen regian oppilas. Elokuvassa on lukuisia hyviä yksityiskohtia, jotka erinomaisella tavalla täydentävät kokonaisuutta, mutta ohjaaja on myös säilyttänyt kiinteän otteen ja käyttänyt saksia ehkä enemmän kuin missään aikaisemmassa suomalaisessa elokuvassa. Siten onkin Lapseni on minun tunnelmaltaan tiivis ja määrätietoinen. Mikäli siinä tavanomaisia pitkäveteisiä metrejä on, on nekin käytetty parhaalla mahdollisella tavalla harvojen ja valittujen sivupiirteiden luomiseksi."

Näyttelijät saivat sekä kiitosta että kritiikkiä, arvioiden suunnan tiivisti L. S.: "Eino Kaipainen maskuliinisuuden edustajana on onnistunut hyvin. Eräät liikakorostukset eivät johtune suorastaan näyttelijästä itsestään. Kaisu Leppänen sopii hyvin osaansa, vaikka hieman enemmän inhimillistä vaihtelua olisi kaivannut. Pääosien esittäjien replikointi ruohikkokohtauksessa vivahti kylläkin liialti teatraaliselle tragedialle, mutta onneksi se jäi ainoaksi hairahdukseksi tässä suhteessa. Erikoisen miellyttävän yllätyksen tässä suhteessa valmisti katsomolle Regina Linnanheimo, joka esiintyi luontevampana kuin koskaan ennen. Emme muista nyt kertaakaan havainneemme aikaisemmista elokuvista kiusalliseksi käynyttä kulmakarvailveilyä. Harri Sinijärvi kuvasi uskottavalla vaatimattomuudella aviomiestä."

Vuoden 1981 tv-esityksen aikaan elokuva sai uudenlaista ymmärtämystä. Markku Tuuli (Katso 41/1981) löysi "filmikerronnallisesti mallikelpoisia jaksoja" ja arvioi: "Lapseni on minun on kiinnostavasti kirjoitettuja Eino Karin komeasti kuvaama elokuva, jossa Nortimo viljelee riemastuttavasti erilaisia luonnon ja maalaismiljöön symboleja." Myös Antti Lindqvist (Kansan Uutiset 7.10.1981) katsoi Nortimon hallinneen "jo kymmeniä vuosia sitten monia sellaisia draamallisia ja visuaalisia ratkaisuja, joita tämän päivän kotimaisista elokuvista saa usein turhaan hakea": "Helvi Hämäläisen vakavahenkinen, moniin sukupuolien välisiin ongelmiin riuskasti tarttuva rakkausdraama ja Nortimon sujuva, kaupungin ja maaseudun vastakohtaisuutta ehkä liikaakin vertauskuvillaan todisteleva kerronta antavat kuitenkin hienot edellytykset koskettavaan tarinaan."

1990-luvun esityksissä Arto Pajukallio (Katso 4/1991 ja 13—14/1994) ei kuitenkaan enää lämmennyt Nortimon ohjaustyölle, vaan kuittasi elokuvan "moralistisen opettavaisena melodraamana".

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan